Eurooppalaisen hyvinvointimallin kestävyydestä on käyty keskustelua pitkin vuotta. Monet näkevät, että eurooppalainen hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän. Kun valtiontaloutta joudutaan tervehdyttämään, menojen supistukset kohdistuvat usein sosiaalietuuksiin, kuten eläkkeisiin. Toiset pitävät sosiaalimenojen supistamista epäoikeudenmukaisena, koska se iskee pahiten kaikkein huono-osaisimpiin.
Eurooppalaista hyvinvointimallia on joskus perusteltu sillä, että se toimii iskunvaimentimena tilanteissa, joissa tuotanto syystä tai toisesta tipahtaa. Turvaverkot pitävät huolen siitä, että ihmisten tulot eivät supistu tuotannon tahdissa. Siten omaan tulevaisuuteen kannattaa investoida.
Yhdysvalloissa – varsinkin konservatiivien keskuudessa – ajatellaan yleisesti, että eurooppalainen hyvinvointimalli on keskeisin syy siihen, miksi maanosa on ajautunut velkakriisiin. Kiinan suunnalta on kuultu samanlaisia puheenvuoroja.
Eurooppalaisella hyvinvointimallilla tarkoitetaan sitä, että julkinen sektori vastaa suurelta osin terveydenhuolto-, koulutus- ja muista sosiaalipalveluista sekä eläkkeistä. Sen lisäksi julkinen valta säätelee eri tavoin työmarkkinoita esimerkiksi säätämällä työttömyysturvasta ja irtisanomissuojasta. Eurooppalainen malli poikkeaa siten selvästi Yhdysvaltain tai Kiinan sosiaalisesta mallista.
Toisaalta Euroopan ulkopuolelta löytyy maita, kuten Kanada, joihin tämä määritelmä sopii.
Keskustelua eurooppalaisen hyvinvointimallin elinkelpoisuudesta ei käydä ensimmäistä kertaa. Samanlaisia puheenvuoroja esitettiin ensimmäisen öljykriisin jälkeen 1970-luvulla, jolloin eurooppalaisen hyvinvointimallin nähtiin tulleen tiensä päähän.
Näin ei kuitenkaan käynyt, paitsi Britanniassa, missä työmarkkinoiden pelisääntöjä Margaret Thatcherin toimesta radikaalisti muutettiin. Toisaalta terveydenhuollossa eurooppalainen malli sielläkin pääosin säilyi.
Pohjoismaat muodostavat oman lukunsa eurooppalaisessa perheessä. Näissä maissa sosiaaliset turvaverkot ovat vahvemmat kuin muualla, ja vastaavasti verotus on keskimääräistä korkeampi. Pohjoismaissa alettiin jo 1970-luvulla paneutua lastenhoitoon ja vanhustenhuoltoon, mikä lisäsi naisten työllisyysastetta. Tämä on vähentänyt työtulojen verotuksen vääristäviä vaikutuksia taloudellisiin kannustimiin.
Vielä 1970-luvulla hyvinvointivaltion kasvattaminen oli helppoa, koska demografia eli väestön ikärakenne oli hyvä. Työvoima oli nuorta ja sen kasvu oli nopeaa. Korkean inflaation ja progressiivisen verotuksen yhteisvaikutuksesta verotus kiristyi automaattisesti, ja kertyneet verotulot käytettiin hyvinvointipalveluiden lisäämiseen. Inflaatiokorjatut veroasteikot keksittiin vasta myöhemmin.
Tänä päivänä tilanne on toinen. Demografia on huono. Siitä syystä hyvinvointimallia joudutaan tavalla tai toisella korjaamaan. Myös tässäkin Pohjoismaat ovat näyttäneet hyvää esimerkkiä. Muun muassa eläkejärjestelmän uudistuksiin on ryhdytty hyvän sään aikana.
Nykyisissä kriisimaissa uudistuksiin on ryhdytty vasta, kun kävi selväksi, että rahat loppuivat. Ruotsissa ja Norjassa ei enää tarvitse puhua kestävyysvajeesta, mutta Suomessa urakkaa vielä riittää.
Amerikkalaisten väite siitä, että eurooppalainen hyvinvointimalli on kriisin syy, ei siis näytä pitävän paikkaansa, ainakaan sataprosenttisesti. Etelä-Euroopan maissa hyvinvointimallin kustannukset ovat pienemmät kuin Pohjoismaissa, mutta siellä ajauduttiin velkakriisiin, ei Pohjoismaissa.
Ranskassa terveydenhuoltoon käytetyt menot ovat kolmanneksen pienemmät kuin Yhdysvalloissa. Sama pätee muuten myös Kanadaan, jossa terveydenhuollossa sovelletaan eurooppalaista hyvinvointimallia.
Toisaalta on pakko myöntää, että eurooppalaisen hyvinvointimallin arvostelijoiden väitteissä on myös paljon perää. Kreikassa, Espanjassa ja Irlannissa julkiset menot kasvoivat 50–75 prosenttia kriisin puhkeamista edeltäneiden viiden vuoden aikana. Kasvu ei johtunut niinkään hyvinvointipalveluiden kasvattamisesta vaan niiden kallistumisesta.
Taloudellinen kasvu oli noina vuosina nopeaa, mutta se perustui kestämättömälle pohjalle, Kreikassa valtion velkaantumiseen, Espanjassa ja Irlannissa liialliseen rakentamiseen. Kun tämä pohja hävisi, myös veropohja katosi. Sen vuoksi hyvinvointimallia joudutaan purkamaan ja sen toimintaa tehostamaan.
Kreikkalainen versio eurooppalaisesta hyvinvointimallista on oma lukunsa. Se perustui pitkään eläke-etujen vahvistamiseen etuoikeutetuille ryhmille, kuten julkisten alojen työntekijöille ja muille erityisryhmille. Turvaverkkojen rakentaminen työmarkkinoiden ulkopiiriläisille laiminlyötiin kokonaan. Eläkeuudistus on siellä nyt aloitettu, mutta huono-osaisimpien turvan parantamiseen ei näissä oloissa löydy varoja.
Eurooppalainen hyvinvointimalli ei ole tullut tiensä päähän paitsi, jos se ymmärretään täysin muuttumattomana järjestelmänä.
Julkinen sektori pysyy Euroopassa päävastuullisena terveydenhuolto-, koulutus- ja muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä.
Järjestäminen voidaan toteuttaa monella tavalla, tehokkaasti tai tehottomasti. Kilpailua ei käydä pohjoisen ja eteläisen tai oikeistolaisen ja vasemmistolaisen mallin välillä. Kilpailu käydään muuntumiskykyisten ja jäykkien mallien välillä. Muuntumiskykyiset voittavat.
Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.