Kolumni

Keskustelun taso paranee kun ei luule mielipidettä tosiasiaksi

Suomen seuratuimman tv-ohjelman teemaksi on tänä vuonna valittu kaksi asiaa, joista riippuu ei vähempää eikä enempää kuin koko sivistyneen kanssakäymisen tulevaisuus.

Petri Laukka
Petri Laukka
Kuva: Jarmo Kontiainen

Suomen seuratuimman tv-ohjelman teemaksi on tänä vuonna valittu kaksi asiaa, joista riippuu ei vähempää eikä enempää kuin koko sivistyneen kanssakäymisen tulevaisuus. Itsenäisyyspäivää juhlitaan Linnassa runsaan kuukauden kuluttua painottamalla tietoa ja keskustelua.

Presidentti Sauli Niinistö on taustajoukkoineen päätynyt teemaan, jolla osoitetaan huomiota luotettavan tiedon tarpeellisuudelle sekä keskinäiselle kunnioitukselle keskustelukulttuurissa. 6.12. tulee olemaan oivallinen tietoisku 3,2 miljoonalle puku- ja hiuslaitekemuja arvioivalle suomalaiselle.

Petri Laukka
Petri Laukka
Kuva: Jarmo Kontiainen

Linnassa muistutetaan siitä, mille Suomi on alkuvaikeuksien jälkeen itsenäisyytensä ja identiteettinsä pystyttänyt – järkevyydelle, jossa tieto ohjaa tekemistä ja keskustelulla pystyy suhteuttamaan omia näkemyksiä.

Tänään tuollaisesta on puute.

Tiedon ja asiantuntijuuden väheksynnästä on tullut uusi maan tapa. Tietämättömyydellä jopa rehvastellaan. Uusia tutkimustuloksia pidetään vääristeltyinä, elleivät ne sovi omiin ennakkokäsityksiin.

Linnan teema on helppo ohittaa eliitin vouhotuksena, sielläpähän tanssikoot. Tieto on kuitenkin valtaa. Yhteiskunnassa heikossa asemassa oleville tieto on käyttökelpoista pääomaa vaatia oikeuksia. Jos on tietoa, tulee varmemmin kuulluksi.

Siksi laajalle levinnyt "näin nämä asiat koetaan" -ajattelutapa on vaarallinen. Mihinkään perustumatonta mielipidettä ryhdytään toistelemaan totuutena. Oma harhakuvitelma alkaa vaikuttaa järkiperäiseltä perustelulta. Seinään siinä ajetaan.

Viestikanaviin syötetyistä tarkoitushakuisista johtopäätöksistä on tullut päihdyttävää faktanvastiketta.

Asiatiedolla ei juhlittu, kun Kuopion lokakuinen koulupuukotus pantiin somepalstoilla erittäin nopeasti ulkomaalaisen syyksi – ja kun tekijän suomalainen tausta julkistettiin, demareiden. Puukotusviestin levittäjien tarkoitus ei ollut totuus vaan ennakkokäsitysten voimistaminen. Valheen puolelle lipsumisista kasvaa kokonainen mielipideroinalla väritetty maailmankuva.

Sopii pohtia, onko sellaisella yhteisöllä rohkaisevia näkymiä edessään, joka ei tunne viehtymystä asiaperusteisiin eikä totuudellisuuteen lainkaan?

Mitä enemmän huutaa ja uskoo perättömyyksiin, sitä vähemmän kuulee ja ymmärtää. Ei siis ihme, että keskustelu voi pahoin.

Erilaisten mielipiteiden rauhallinen puntarointi näkemyksiä esittämällä on kehittymisen elinehto, mutta sellaiseen on enää vähän mahdollisuuksia.

Vanhanaikainen tosiasioihin nojaava järkevä keskustelu on jahdattu 2010-luvun vihapuheviidakossa sukupuuttoon. Jyrän alle joutunut järkevyys ei ole monimutkaista. Sillä tarkoitetaan selväpäistä ajattelua eli yleisten ilmiöiden ymmärtämistä terveen käsityskyvyn pohjalta maltilla ja harkitusti.

Ilman keskustelua ei voi tulla ymmärretyksi eikä toisaalta voi ymmärtää muiden mielipiteitä.

Saksalainen filosofi Hannah Arendt on sanonut, että avoin keskustelukulttuuri edellyttää poliittista vapautta ja tasa-arvoa. Molempia on Suomessa tarjolla. Enää ei puutu kuin halu käyttää korvien välissä sijaitsevaa lonkerojuoman väristä hermokudosta.

Arendtilta löytyy pieni neuvo, miten mielipiteidenvaihto saadaan rakentavaksi: tunnustamalla myös toinen osapuoli saman maailman rakentajaksi. Se vaatii hyväksymään ihmisten moninaisuuden. Vastakkainasettelu vähenee keskustelemalla.