Vaalikentille tiistaina kirmannut eduskunta oli jo viime syksystä lähtien poikkeuksellisen hermostunut. Toki jokaisten vaalien alla kansanedustajat valtaa vaalikuume. Nyt turbulenssi on ollut niin kovaa, että parlamentaarinen arvokkuus oli istuntosalista välillä hukassa. Sali muistutti enemmän markkinatoria.
Yksi syy kaikkeen lienee maalisvaalien luonne. Keskustan ex-puheenjohtaja Esko Aho on osuvasti puhunut jatkuvuus- ja muutosvaaleista. Nyt edessä ovat muutosvaalit. Tämä on heijastunut myös valtakirjansa uusimista tavoittelevissa kansanedustajissa.
Edellisvaalien alla moni uskoi pitkään, että käydään muutosvaaleihin. Mutta it-buumi nosti talouden huippukuntoon ja verotuloja kertyi valtion kassaan ennakoitua enemmän. Muutosvaaleista tulikin jatkuvuusvaalit, joiden jälkeen jatkettiin samalla hallituskokoonpanolla.
Nyt moni on sanonut, että hallituspohjan pitää olla kapeampi. Keskustalla ja kokoomuksella on uudet puheenjohtajat. Mielipidetiedustelut ennustavat tosi kireää kamppailua suurimman puolueen asemasta. Taloudessa tökkii, eikä työttömyys ei ole alentunut toivottua vauhtia. Syrjäytyneisyys kasvaa. Irakinkin tilanne aiheuttaa oman epävarmuutensa.
Ollaan väistämättä vuosien 1991 ja 1995 tapaan muutosvaalien edessä. Kukaan ei vain tiedä, mikä muutos todella on ja missä kaikessa se näkyy.
Samaa tahtia eduskuntatyön loppua kohti kansanedustajien oman profiilin korottamisen tarve kasvoi. Kirkastamistarve johti lisääntyviin irtiottoihin myös hallituspuolueiden riveissä, joista moni loikki loppuäänestyksissä opposition kelkkaan. Osa niistä, jotka eduskunnan istuntosalissa painoivat kuuliaisesti vihreää nappia hallituksen puolesta, on kulkenut vaalikentillä puhumassa toista. Käytössä on tuttu kahden tuolin -järjestelmä.
Oppositiossa olevilla on tässä suhteessa helpompaa. Se voi haukkua kaikkea, mitä sateenkaari on tehnyt ja luvata korjausta kaikkeen. Varjosta on helppo ampua.
Silmiinpistävää on ollut se, miten yksi hallituspuolue ja sen puheenjohtaja on käyttäytynyt. Vasemmistoliitoon Suvi-Anne Siimeksen mylly on pyörinyt tiuhaan. Hän on useampaan otteeseen karannut hallitusruodusta ja haukkunut jopa yhdessä tehtyjä päätöksiä. Muut ovat ihmetelleet Siimeksen sooloilua huuli pyöreänä, mistä oikein on kysymys. Näytön tarpeesta, ei sen kummemmasta.
Arvot ajallaan. Aika arvoille ja asioille, jotka ovat omantunnon kysymyksiä. Tämä kannattaa ottaa yhdeksi ohjenuoraksi tulevalla vaalikaudella. Niin konkreettisesti työnsä päättäneessä eduskunnassa tuli näkyviin se, mitä tapahtuu, kun arvoja koskettavia isoja hallituksen lakiesityksiä jätetään ihan loppumetreille. Käsittelystä katoaa arvokkuus. Puhutaan aidan seipäästä eikä koko aidasta.
Esimerkiksi hedelmöityshoidosta, joka on monelle kansalaiselle todella arka asia, syntyi uskomaton näytelmä. Se päättyi siihen, että hallituksen oli pakko vetää lakiesitys takaisin. Pitkäaikaishoidon asiakasmaksut menivät lopulta läpi hallituksen esittämässä muodossa, mutta niistäkin syntyi kiivailu, jossa välillä tunteet olivat enemmän pinnalla kuin viileän harkitseva järki. Ulkomaalaislain käsittelystä ei tullut yhtään mitään. Aika loppui yksinkertaisesti kesken.
Kaikesta ei voi syyttää vain eduskuntaa. Hallituskin saa mennä itseensä. Se antoi monta isoa lakiesitystä vasta loppusuoralla. Lisäksi muun muassa autoverolaki oli niin kehnosti valmisteltu, että eduskunta joutui loppurutistuksessa kirjoittamaan sen sisällön uusiksi.
Eduskunnassa älähdettiin puhemiestä myöten ihan oikeutetusti kehnosta lainvalmistelusta. Ei eduskunnan tehtävä ole kirjoittaa lakiesityksiä, vaan hyväksyä tai hylätä hallituksen esitykset.
Mutta jotain kannattaa ja pitää tehdä myös salikeskustelun parantamiseksi. Pari vuotta sitten keskusta kirjelmöi puhemiesneuvostolle siitä, että eduskunnassa pitäisi löytää sopiva muoto, jossa opposition aloitteesta voidaan nopeasti polkaista pystyyn keskustelu jostain päivänpoliittisesta aiheesta. Esitys sai myötämieltä, mutta ei johtanut sen pitemmälle. Uudessa eduskunnassa ehdotukseen kannattaa palata.
Kyselytunneilla on turhan paljon hallitusriveistä "tilattuja" kysymyksiä. Hallitus pääsee vastaamaan niihin ihan toisella tavalla kuin oppositio haluaisi. Välikysymys on raskas ja hidas menetelmä. Kun hallituksella on vastausaikaa kaksi viikkoa, saattaa jopa aihekin ehtiä karata käsistä. Sitä paitsi välikysymys on tarkoitettu hallituksen kaatamiseen. Leveiden hallitusten aikana tämä on menettänyt merkityksensä. Välikysymyksiä on käytetty keskustelun polkaisemiskanava.
Melko hidas keino nimestään huolimatta on myös ajankohtaiskeskustelu. Lisäksi se, kuten hallituksen tiedonanto tai ilmoitus edellyttää aloitteellisuutta nimenomaan hallituksen puolelta.
Joku mekanismi olisi hyvä kehittää siihen, että oppositiolla on mahdollisuus laittaa hallitus piinapenkkiin nopeasti aina tarpeen ja tilanteen niin vaatiessa.
Keskusta olisi halunnut tammikuun alussa nostattaa kunnon keskustelun eduskunnassa työttömyydestä. Se luopui aikeestaan, koska välikysymyksen lisäksi sopivaa saumaa ei löytynyt. Välikysymyksellä muutenkin kohta poislähtevää hallitusta ei ollut mitään järkeä lähteä härnäämään. Sen oppositio ymmärsi itsekin. Kaikesta olisi tullut kaikille vain läsnäolon pakkopullaa. Työttömät eivät olisi hyötyneet välikysymyksestä tippaakaan.
Tästä huolimatta on välttämätöntä, että hallitus ja oppositio käyvät eduskunnassa kunnon keskustelua suurista yhteiskuntapoliittisista kysymyksistä ja ajankohtaisista asioista.
Nyt tosin oppositiokin on vähän kärjistäen ollut pitkälti yksi mies ja yksi ääni: Mauri Pekkarinen.