Pääministeripuolue keskusta ei löytänyt puoluevaltuuskuntansa kokouksessa selkeää tietä eteenpäin. Vaikka julkikuva yritetään nyt pitää yhtenäisenä, sisäisten ristiriitojen paine kasvaa.
Kahden hallituspuolueen puoluevaltuuskunnat olivat viikonvaihteessa koossa. Kunnallisvaaleissa voittajiin kuuluneen Vihreän liiton puheenjohtaja Tarja Cronberg ilmoitti luopuvansa puoluejohdosta seuraavassa puoluekokouksessa ensi vuonna. Kunnallisvaalien häviäjiin kuuluva keskusta teki kaikkensa pitääkseen pinnan alla vellovat henkilökeskustelut yhä pinnan alla.
Yleensä politiikassa asetelma on toisin päin: tappion jälkeen vaihdetaan veturia, voiton jälkeen ei. Mutta vihreille on luonteenomaista tehtävien nopea kierrätys, ja Cronberg teki aloitteen itse, ennen kuin muut olisivat sen tehneet hänen puolestaan. Näin vihreiden sisällä nyt kaikki tietävät, missä mennään.
Keskustan sisällä sen sijaan on luettava tilannetta kahvinporoista ja ennusmerkeistä. Virallisissa kokouksissa kuten viikonvaihteen puoluevaltuuskunnassa pidetään suut supussa ja julistetaan yhtenäisyyttä. Kun väki on liikkeellä omin päin, jaellaan lausuntoja, jotka kertovat aivan muusta. Milloin vaaditaan ylimääräistä puoluekokousta, milloin maalataan uhkakuvia siitä, mitä on nykymenolla edessä.
Paljon voi tilanteesta lukea sanoista, joilla keskustakonkari Seppo Kääriäinen oman puheensa Järvenpäässä lopetti: "Ei meitä nujerreta."
Kuka on nujertamassa? Eivät ulkopuoliset sen enempää kuin ennenkään. Politiikassa jokainen puolue taistelee aina elintilastaan muiden kustannuksella, mutta kehityksen suunta on paljon enemmän kiinni omista kuin vastustajan tekemisistä. Tällä hetkellä tuo koskee erityisesti keskustaa, joka on pääministeripuolue mutta joka on ajautunut harhateille.
Järvenpäässä puolue vakuutti yksituumaisuuttaan, mikä tarkoittaa ennen muuta sitä, että Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen tukivat toisiaan. Syytä vaalitappioon on kaadettu molempien mutta etenkin Korhosen niskaan. Kahden kärjen politiikka ei tuonut menestystä, päinvastoin. Nyt sitten siirrytään ainakin näennäiseen yhtenäisyyteen.
Käytännössä tämä tarkoittaa pitkää pattitilannetta, keskustan hämmentyneen nykytilan jäädyttämistä ainakin puoluekokoukseen 2010 asti. Siitä alkaa loppusuora eduskuntavaaleihin ja kysymys kuuluu, kenen johdolla sinne lähdetään. Tulossa oleva jäsenäänestys voi osoittautua kohtalokkaaksi Vanhaselle.
Puolue uudistaa nyt strategiaansa, mutta on kulunut hyvä tovi siitä, kun Suomessa vaaleja on ohjelmilla ja strategioilla voitettu. Enemmän kyse on mielikuvista ja mielialoista. Keskustan kasvot ovat Vanhasen ja Korhosen kasvot, ja puolueen ääni on enemmän huolestuneen ja maan asioita hoitavan pääministerin kuin innostavan puoluejohtajan ääni.
Vanhanen on vahva asiantuntija, eikä hallituksen suosiossa ole moittimista. Se vain ei sada keskustan laariin. Tilannetta tietysti helpottaa, jos puolueen sanoma on yhtenäinen - mutta silloin yhtenäisyyden pitäisi olla aitoa. Viime ajathan puolueen johtokaksikolla on käytännössä ollut omat äänenkannattajansa, Vanhasella Suomenmaa ja Korhosella Verkkoapila.
Vaikka keskusta kehittäisi minkälaisia tulevaisuusohjelmia, viime kädessä kaikki ratkaisevat asiat kiertyvät henkilökysymyksiin. Niissä tuskin tapahtuu mitään olennaisia liikahduksia ennen puoluekokousta. Kunnallisvaalien jälkeiset paineet ovat yhä purkautumatta, mutta eivät ne ole minnekään kadonneet. Kyse on vain siitä, kuinka ja missä ne tulevat esiin.