Helsinki Kansanedustaja, keskustan entinen puoluesihteeri Seppo Kääriäinen pitää yhteisenä piirteenä keskustan viimeaikaisten puheenjohtajien strategioille päämäärätietoista kilpailua maan johtajuudesta. Johannes Virolaisen suuri operaatio oli puolueen nimenmuutos, Paavo Väyrynen haastoi SDP:n korkean profiilin politiikalla, ja Esko Aho tähtäsi vaalivoittoon työreformi oppositiopolitiikan kärkenä.
Kääriäinen käsittelee lauantaina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa tarkastettavaksi esitetyssä väitöskirjassaan keskustan strategisia valintoja vuodesta 1964 vuoteen 2001. Sitä niittää, mitä kylvää -niminen tutkimus kuuluu yleisen valtio-opin alaan.
Vastaväittäjänä oli professori Olavi Borg ja kustoksena professori Tuomo Martikainen.
Kääriäinen määrittelee strategian puolueen toiminnan juonen ainakin vaalikaudeksi määrittäväksi suuntavalinnaksi. Sen muotoutumiseen vaikuttavat yhteiskunnalliset trendit ja dramaattiset muutostekijät, kuten esimerkiksi vaalitappio, uudentyyppinen hallitus tai puolueen puheenjohtajan vaihtuminen.
Kukin strategia on puheenjohtajasidonnainen. Se on puheenjohtajan näköinen, hänen suunnittelemansa ja pitkälti myös hänen operoimansa.
Kääriäinen päättelee, että keskustan päälinjana ovat olleet läpi vuosikymmenten erilaisuuden tunnustaminen ja omintakeisuuden hyödyntäminen. Samalla puolue on menettänyt 1960-luvulta lähtien pikku hiljaa keskusasemansa. Siitä on jäljellä vain kannatus, kansan vaalissa antama valtakirja.
Tämä on Kääriäisen mielestä myös lähtökohta uusille strategisille valinnoille.
Kallis kaavaili uutta puoluetta
Keskusta ja silloinen kristillinen liitto kävivät keväällä 2000 puoluejohdon tasolla keskusteluja yhteistyön syventämistä ja jopa puolueiden yhdistämisestä. Aloitteentekijänä oli puheenjohtaja Bjarne Kallis (kd.).
Seppo Kääriäinen kertoo väitöskirjassaan, että Kalliksen kaavailuissa oli kokonaan uusi puolue. Sen alkuna olisi ollut eduskuntaryhmien yhdistyminen. Kääriäisen mukaan keskustan puheenjohtaja Esko Aho nosti näiden keskustelujen pohjalta Kuopion puoluekokouksessa kesäkuussa 2000 voimakkaasti esille poliittisen keskustan voimien kokoamisen.
Hän pyysi puoluekokoukselta valtuudet aloittaa ilman ennakkoehtoja keskustelut asiasta. Ainoa rajaus oli se, ettei aiemmin kokeiltuihin puolueliittoihin mennä.
Aho pyysi puoluekokoukselta valtuudet käynnistää keskustelut keskustavoimien kokoamisesta, mutta mitään konkreettista ei hankkeesta koitunut.
Väitöskirjassa kerrotaan myös muista puolueen piirissä käydyistä yhteistyöhankkeita koskevista viritelmistä presidentinvaalin jälkeen. Keskustan ja kokoomuksen suhde pysyi muutaman kuukauden avoimena, mutta yhteistyön tiivistäminen myös tällä suunnalla kuivui alkuinnostuksen jälkeen kasaan.
Sijaisjohtaja Anneli Jäätteenmäki puolestaan tähyili ilman selkeää tulosta vihreiden suuntaan ja otti toistuvasti esille toimivien yhteistyösuhteiden tärkeyden palkansaajia edustaviin etujärjestöihin.