Kes­kus­ta vajosi hor­rok­seen – pai­ne­kat­ti­la po­ri­see, mutta hal­li­tus­vas­tuu hil­lit­see kie­len­kan­to­ja

Keskustan puheenjohtajakisan yhteydessä pitäisi olla tilaisuus purkaa keskustaväen paineita, mutta hallitusvastuu saattaa panna kielenkannat kuriin. Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivät puolustusministeri Antti Kaikkonen ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni pääsevät kenttäväen testiin, kunhan paneelikierros alkaa viikon päästä sunnuntaina.

Kuva: COM.PIC MAURI RATILAINEN / LÄNNEN MEDIA Silja Viitala

Keskustan kenttäväki on kesän mittaan ilmaissut halunsa puhua puolueen tilasta ja tulevaisuudesta.

Rapsakkaa keskustelua tarvittaisiin juuri nyt, mutta hallitusvastuu voi hillitä pyykinpesua.

Keskustan puheenjohtajakisa polkee paikallaan, vaikka kenttäväki on toistuvasti toivonut lisää ehdokkaita ja linjakeskustelua puolueen tilasta ja tulevaisuudesta.

Suomen EU-puheenjohtajuuden vaatima työ, painavat ministeripestit ja kesäkausi ovat epäilemättä verottaneet elinkeinoministeri Katri Kulmunin ja puolustusministeri Antti Kaikkosen mahdollisuuksia käydä aktiivista kisaa. Keskustaväen painekattila kuitenkin porisee, kun on tarvetta puhua ja kertoa tunteista.

Muut ehdokkuutta harkinneet ovat kieltäytyneet, vaikka kokeneilla ja kokemattomillakin keskustalaisilla olisi ollut tilaisuus tarttua tilaisuuteen. Sen sijaan keskusta elää kuin horroksessa. Entinen puheenjohtaja ja kokenut pääministeri Matti Vanhanen on yrittänyt herättää keskustelua puheenjohtajaehdokkaille suunnatuilla havainnollisilla vaalikonekysymyksillään.

Kulmunin ja Kaikkosen välille on vaikea saada ratkaisevia eroja, sillä molemmat ovat uuden ajan moniarvoisia poliitikkoja ja edustavat keskustan liberaalisiiven arvomaailmaa. Juuri tästä saattaa kiikastaa. Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu Oulusta on kaivannut ehdokkaaksi selkeästi arvokonservatiivista vaihtoehtoa.

Tähän asti liberaali ja konservatiivinen siipi ovat mahtuneet keskustalaisen kansanliikkeen sisälle ilman suurempia ongelmia. Yhdistäviä tekijöitä on ollut enemmän kuin erottavia. Riittävä kannatus on taannut sen, että puolue on ollut vallankahvassa ja pääministerin paikalla 16 viime vuoden aikana peräti 12 vuotta. Riidat on voitu jättää vähemmälle, kun on nautittu vallasta.

Hälytyskellojen pitäisi kuitenkin nyt soida, sillä puolueen kannatus on mielipidemittauksissa laskenut jopa kevään eduskuntavaalien 13,8 prosentin tappiolukemista.

Sekä Ylen että Helsingin Sanomien tuoreissa mittauksissa keskustan suosio on vajonnut historiallisen alas 12 prosentin tuntumaan.

Perinteiset puolueet ovat muutenkin vaikeuksissa, sillä niiden gallupkannatus kapenee. Polarisaatiosta hyötyvät perussuomalaisten ja vihreiden muodostama vastinpari. Toisaalta keskusta on tottunut yhteistyöhön ja voi heikentyneenäkin pysyä vallan syrjässä kiinni.

Tappiollisten vaalien jälkeen keskustassa on yleensä tuuletettu ja käyty reipas keskustelu. Tällä kertaa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne onnistui maanittelemaan keskustan hallitukseen ennen kuin tupailloissa ehdittiin ruotia puheenjohtaja Juha Sipilän kautta, hallitustaivalta ja vaalitappioon johtaneita syitä. Puheenjohtajakamppailun alavireisyys johtuu osin tästä.

Hallituksessa istuvilta ministeri-puheenjohtajaehdokkailta on kuitenkaan turha odottaa repäiseviä kannanottoja puolueen uudistamistarpeista, jos he mielivät jatkaa hallituksessa.

Pian alkava paneelikierros näyttää, loppuuko kesäuneliaisuus. Jos yllätyksiä ei satu, syyskuun jälkeen puheenjohtaja on Kulmuni tai Kaikkonen, ei silti välttämättä kuin vain seuraavaan varsinaiseen puoluekokoukseen ensi kesäkuussa.