Keskusta on puolueena ollut suomalaisen yhteiskunnan turvatyyny ja suodatin, joka on ottanut vastaan ulkoiset ja sisäiset iskut. Nyt puolueen kannatus on kuitenkin heikossa jamassa. Lääkkeenä voisi kokeilla keskustalaisuuden palauttamista keskustaan, kirjoittaa Lännen Median toimittaja Ilari Tapio.
En ole erityinen keskusta-fani. Silti pidän sen olemassaoloa siunauksena Suomelle.
Keskusta – ja sitä ennen maalaisliitto – on ollut yhteiskunnan turvatyyny, joka on ottanut vastaan ulkoiset ja sisäiset iskut. Se on ollut suodatin, joka on poistanut pahoina pidettyjä aineksia tai laimentanut niitä suomalaisella maalaistolkulla. Kepu on ollut Dingoa lainaten joku, josta pitää kii.
Oli osittain keskustan ansiota, että esimerkiksi oikeistopopulistinen vellonta alkoi Suomessa myöhemmin kuin monissa muissa Euroopan maissa. Muissa maissa ei ole ollut keskustaa.
Takana loistava tulevaisuus
Nyt keskusta vuotaa. Puolue on kehnossa jamassa.
Sitä voi verrata evankelis-luterilaiseen kirkkoon, joka kärsii samanlaisista ongelmista. Molemmilla on takanaan pitkä historia ja vakaa kannatus, mutta näinä päivinä kummankin toiminnan fokus on, ellei hukassa, niin ainakin hakusessa. Iso osa kannattajista on kaikonnut.
Kurssin korjaamiseksi sekä keskusta että kirkko ovat koettaneet sopeutua maailman muuttumiseen ja rimpuilla ajan riennossa. On yritetty modernisoitua ja hakea uutta suosiota sieltä, missä sitä ei ole aikaisemmin ollut.
Toivo on ollut turha. Konstit on koettu keinotekoisiksi. Rivit ovat rakoilleet.
Kuin valkoisten liinojen ravintola
Keskustan voi rinnastaa myös vanhaan arvokkaaseen ravintolaan, sellaiseen valkoisten pöytäliinojen ykköspaikkaan, joka tuli jo 1950-luvulla maankuuluksi legendaarisilla wieninleikkeillään. Vakioasiakkaita oli satoja ja asema vakaa kuin viinurin kaatokäsi.
Maallinen maine on kuitenkin katoavaista.
Asiakkaat alkoivat huveta, kun naapurustoon ilmestyi japanilaista sushia, italialaista artesaanipizzaa ja skandinaavista fine diningia tarjoavia tulokkaita.
Vanha arvoravintola yritti uudistua. Valkoiset liinat poistettiin, sisustus pantiin uusiksi ja ruokalistalle nostettiin pizzoja, pastoja ja hampurilaisia. Se oli virhe. Loputkin kanta-asiakkaat kaikkosivat, eikä uusia tullut tilalle.
Uskonto takaisin uskontoon
Miten konsultti nyt neuvoisi ravintolan johtoa?
Ehkä hän kehottaisi johtoa panemaan kaiken yhden kortin eli arvostetun historian varaan. Muuta ravintolalla ei enää ole.
Kenties asiakasvirta kääntyisi, jos esimerkiksi wieninleikkestä tehtäisiin – nykymaailmaan tietenkin päivitettynä – pohjoisen Euroopan herkullisin 2020-luvun versio. Vegelistalle klassikkoannoksesta voitaisiin jalostaa maailman maukkain sienirouheleike.
Sama periaate saattaisi tepsiä keskustan ja miksi ei kirkonkin kannatuskatoon. Kun haastattelin uutta arkipiispaa Tapio Luomaa toukokuussa 2018, hän totesi kaipaavansa uskontoa takaisin uskontoon.
Siitä on kyse. Kenties keskustassa kannattaisi ajaa keskustalaisuutta takaisin keskustaan.