Pääkirjoitus
Tilaajille

Keskusta lipsuu liukkailla – tilaisuus perusteelliseen itseanalyysiin saattoi pahimmassa tapauksessa mennä jo ohi

Keskustan kannatus lipsuu käsistä, sillä puolue ei saa kunnon otetta perinteisistä saati uusista kannattajista.

Keskustan kannatus lipsuu käsistä, sillä puolue ei saa kunnon otetta perinteisistä saati uusista kannattajista.

Nähtäväksi jää, millaisella tahtopolitiikalla puolue vielä nousee, jos on noustakseen.

Pohjois-Suomen valtapuolue keskusta on vaikeuksissa siitä huolimatta, että puolue istuu tukevasti hallituksessa ja sen kädenjälki näkyy vahvana hallitusohjelmassa. Lisäksi puolueen uusi puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni onnistui poliittisessa manööverissään vaihdattamaan hallituskumppani SDP:n pääministerin Antti Rinteestä Sanna Mariniin.

Siinä pitäisi olla sellaiset näytöt, joiden olettaisi tyydyttävän kannattajakuntaa. Mielipidemittaukset osoittavat kuitenkin jotain aivan muuta. Keskustan suosio on vajonnut historiallisen alas.