Keskustan puoluevaltuusto on nimennyt 17 ehdokasta ensi kesän eurovaaleihin. Ehdokkaiden joukossa ovat muun muassa nykyiset mepit Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula. Paluuta europarlamenttiin yrittää puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.
Ehdokkaiden joukossa ovat myös kansanedustajat Elsi Katainen ja Mirja Vehkaperä ja entinen kansanedustaja Timo Kaunisto sekä Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen.
Ehdokaslistasta äänestettiin, mutta se hyväksyttiin puoluehallituksen esityksen mukaisena. Kolme ehdokaspaikkaa jää myöhemmin täytettäväksi.
Myös Helsingissä kokoontuva vasemmistoliitto yrittää saada jälleen edustajia EU-parlamenttiin panostamalla ehdokasasetteluun. Tavoitteena on ainakin yksi paikka, mahdollisesti jopa kaksi. Ehdolle on asetettu nyt 17 vasemmistoliittolaista.
Heidän joukossaan on liikenneministeri Merja Kyllönen. Lisäksi on nimetty kansanedustajat Annika Lapintie, Kari Uotila, Eila Tiainen ja Erkki Virtanen. Myös vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson havittelee paikkaa parlamentissa.
Viimeiset ehdokaspaikat täytetään alkuvuodesta.