Maailma ei ole mennyt aivan niin kuin demografisia taulukoita tutkimalla oletettiin takavuosina. Kokoomuksesta piti kasvaa keskiluokkaisen Suomen suurin puolue - tai ainakin suurin porvaripuolue. Tuota paikkaa on kuitenkin pitänyt hallussaan maataloustaustainen Suomen keskusta Paavo Väyrysen kauden jälkeen. Väyrynen jätti puoluejohdon 1990 Esko Aholle.
Keskusta on ollut 1991-1995 ja nykyisen vaalikauden suurin eduskuntapuolue. Vuosina 1995-1999 ja 1999-2003 sillä oli toiseksi eniten kansanedustajia. Maaliskuun vaaleissa keskusta kilpailee tiukasti SDP:n kanssa ykköspaikasta. Mielipidemittausten mukaan kumpi hyvänsä voi voittaa. Päivän kunto ratkaisee.
Kokoomuksen pitää tehdä Jyrki Kataisen ja puolueelle hätätila-avuksi saadun Sauli Niinistön johdolla pieni ihme noustakseen kolmossijaa ylemmäksi. Mikään ei ole kuitenkaan mahdotonta, kuten Niinistön hämmästyttävä kiri presidentinvaaleissa osoitti, mutta tehtävää vaikeuttaa se, että keskusta yrittää kaventaa kokoomuksen elintilaa tunkeutumalla sen tontille ja kotivesille.
Keskustan vyörytys alkoi jo 1990-luvulla, kun se ryhtyi kalastelemaan kokoomussympatioita tunteneiden pienyrittäjien ääniä. Esko Ahon ja Matti Vanhasen johdolla oppositiossa tehty työreformi oli osa tätä strategiaa. Taistelun tuore huipentuma on Vanhasen hallituksen esitys yhteistoimintalain laajentamisesta vähintään 20 hengen yrityksiin. Kokoomus on yrittänyt padota keskustan vyöryä todistelemalla, että lakiesityksen hyväksynyt keskusta on kääntänyt selkänsä pienyrittäjille, vaikka puhuu toista. Suomen yrittäjien kokoomuslainen puheenjohtaja, kansanedustajaehdokas Eero Lehti on taas lyönyt keskustaa kuin vierasta sikaa lakiesityksen varjolla.
Kokoomuksen veropoliittinen liikkumavarakin on kaventunut, kun punamultahallitus lähti yllättäen toteuttamaan kokoomuksen verolinjauksia, vaikka keskustan ja SDP:n johto oli puhunut ennen vaaleja aivan muuta. Hallitus on tehnyt veropolitiikassa suurin piirtein sen, mitä kokoomus vaati ennen vaaleja. Kokoomus voi vain lohduttautua sillä, etteivät avainministerit oivaltaneet maan parasta itse. Heidät herättivät virkamiehet kalvosulkeisillaan. Siitä huolimatta hallitus korjaa pisteet talouspolitiikkansa tuloksista. Kokoomukselle ei juuri jää tilaa nokan koputukseen.
Vanhasen talousneuvostolla teetättämä globalisaatioraporttikin on täynnä kokoomuslaisia painotuksia ja näkemyksiä muun muassa työmarkkinoiden ja yhteiskunnan uudistustarpeista. Ilmanko sosiaalidemokraatit ärähtivät ja käänsivät selkänsä raportille.
Ehkä kovin paukku on kuitenkin keskustan lehmänkäännös energiapolitiikassa. Puolue ilmoitti torstaina, että "ilmastomuutoksen asettamista uusista haasteista johtuen lisäydinvoiman rakentamista on pidettävä mahdollisena". Kanta on tulkinnanvaraisesti muotoiltu, mutta jos se ei ole pelkkää vaaliretoriikkaa, se tarkoittaa, ettei keskusta asetu vastustamaan hankkeilla olevaa kuudetta ydinvoimalaa. Puolueen ydinvoimakanta on pragmatisoitu.
Kokoomuslaiset ovat suhtautuneet tähän asti Suomessa myönteisimmin ydinvoimaan. Keskustan vihreässä ideologiassa ei ole tunnettu sympatiaa ydinvoimaa kohtaan, kuten on nähty. Esimerkiksi kansanedustaja Matti Vanhanen pysäytti 1992 ponnellaan lisäydinvoiman rakentamisen. Viime presidentinvaalitaistelun aikana Vanhanen totesi taas, ettei kuudetta ydinvoimalaa tarvita.
Keskustan ydinvoimavastaisen ideologian pääarkkitehti oli Seppo Kääriäinen puoluesihteerinä 1980-luvulla. Tuolta ajalta on peräisin hänen lempinimensä "Iso vihree". Sittemmin Kääriäinen joutui kauppa- ja teollisuusministerinä tekemään esityksen viidennen ydinvoimalan rakentamisesta, mutta käänne oli lyhytaikainen. Kun häneltä lähti ministerinsalkku vaalien jälkeen, hänestä tuli uudelleen ydinvoiman vastustaja. Nyt pitäisi kääntyä taas.
Mikä erottaa enää puolueita toisistaan? Jäljellä on vielä yksi iso asia: suhde Natoon, mutta sillä ei kokoomuskaan voi hehkutella. Se kostautuisi vaaleissa. Toinen ero on arvopohjassa. Kokoomus luetaan konservatiivisten puolueiden perheeseen, mutta tosiasiassa keskustalaiset ovat yksityiselämää koskevalta asenteiltaan heitä vanhoillisempia. Noilla asioilla ei ole kuitenkaan päivänpolitiikassa suurta merkitystä.
Sen takia voi kysyä, eikö toisiaan lähestyvät puolueet pitäisi yhdistää? Yhteistyökuvioita viritelleet puolueet taistelevat nyt samoista sieluista vaaleissa, ja ne voivat iskeä tahtomattakin uusia kiiloja väliinsä. Ainakin kokoomuksen pitää nimittäin lyödä kovaa murtaakseen hallitusrintaman, joka valmistautuu jatkamaan vaalien jälkeen.