Paavo Väyrynen ajoi pelin politiikallaan Mari Kiviniemen ahtaalle. Kiviniemen yllätysilmoitus luopua keskustan puheenjohtajan paikasta viestii vakavasta kriisistä puolueessa.
Yleensä viilipyttymäisesti esiintyvän keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen mitta täyttyi viikonloppuna. Kaikkien yllätykseksi Kiviniemi ilmoitti, ettei tavoittele puolueen puheenjohtajuutta ensi kesänä Rovaniemellä pidettävässä puoluekokouksessa.
Kiviniemen asema on ollut tukala viime vuoden kevään eduskuntavaalien jälkeen. Johdattihan Kiviniemi puolueensa historian surkeimpaan vaalitulokseen.
Kiviniemen arvovalta mureni viimeistään presidentinvaalissa. Puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen oli pakko asettaa presidenttiehdokkaaksi, koska muita halukkaita ei ilmaantunut.
Puoluejohto Kiviniemi mukaan lukien ei tukenut Väyrystä täysillä. Siitä huolimatta Väyrynen menestyi selvästi paremmin kuin osattiin odottaa ja paremmin kuin keskustan kannatus mielipidemittauksissa enteili.
Presidentinvaalin jälkeen oli Väyrysen vuoro maksaa potut pottuina. Keskustan puoluekoneiston henkiin herättänyt Väyrynen haastoi Kiviniemen puheenjohtajataistoon. Kun Väyrynen sai vielä läpi tahtonsa jäsenäänestyksestä, tämä kaikki oli liikaa Kiviniemelle.
Kiviniemen sunnuntainen ilmoitus luopumisensa syistä voidaan panna aprillipäivän piikkiin. Hänhän sanoi, ettei asetu ehdolle, koska puolueen kannatus oli laskenut prosenttiyksikön edellisestä gallupista.
Viikonlopulla julkaistun Ylen tutkimuksen mukaan keskustan kannatus olisi nyt 16,7 prosenttia. Kannatus on sen mukaan prosenttiyksikön korkeampi kuin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja useita prosenttiyksikköjä parempi kuin monissa vaalien jälkeen julkistetuissa mielipidemittauksissa.
Maanantaina syyt täsmentyivät Kiviniemen todettua, ettei puolue ole ollut yhtenäisenä hänen tukenaan. Tämä selitys on jo paljon uskottavampi.
Keskustan kenttä on ollut presidentinvaalin ja Väyrysen puheenjohtajataistoon ilmoittautumisen jälkeen kyttäysasemissa. Kiviniemi ei ole saanut tukea, vaikka on ilmiselvästi räväköittänyt otettaan. Hän on riisunut viimeisetkin rippeet pääministerinaamiosta ja käyttäytynyt eduskunnassa kuin ärhäkkä oppositiojohtaja ainakin.
Kiviniemen luopuminen johtaa todennäköisesti siihen, ettei keskustan puheenjohtajataistoa jätetä pelkästään nyt ilmoittautuneiden kahden vanhan ketun – Paavo Väyrysen ja Mauri Pekkarisen – väliseksi mittelöksi, vaan kisaan tulee myös tuoreempia nimiä.
Jos Väyrynen tai Pekkarinen valitaan, se merkitsee, että keskusta saa niin sanotun siirtymäkauden puheenjohtajan.
Väyrysen tai Pekkarisen valinta tietäisi paluuta menneisyyteen. Jommankumman valinnalla keskusta saa heittää haaveet uusista kaupunkikannattajista, joita se on kosinut pitkään.
Keskusta on siitä kummallinen puolue, että se on tähän saakka saanut aina voimaa sisäisistä taisteluista. Johtajien valintoihin liittyvä peli herättää puoluekoneiston henkiin kun taas toisissa puolueissa vastaava suhmurointi lamauttaa.