Maanviljely ja karjanhoito olivat vain osa ihmisten taloutta keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla, 1400–1700-luvulla.
Oulun yliopiston arkeologit akatemiatutkija Anna-Kaisa Salmi ja tutkijatohtori Maria Lahtinen selvittivät pohjoisen maanviljelyn varhaisvaiheita tutkimalla arkeologisia eläinluuaineistoja Pohjanlahden rannikolta, Tornionlaaksosta ja Rovaniemeltä. Luita ajoitettiin radiohiilimenetelmällä ja eläinten ruokavaliota tutkittiin luiden stabiili-isotooppikoostumuksen perusteella.
Tutkimuksen mukaan maanviljelijät hyödynsivät ympäristöään erittäin monipuolisesti eli harjoittivat sekataloutta.
Kotieläimet laidunsivat luonnonniityillä ja niille kerättiin rehuksi kerppuja ja jäkälää. Maanviljelyn ja kotieläinten pidon lisäksi Pohjois-Suomen asukkaat metsästivät ja kalastivat.
Stabiili-isotooppitutkimus osoittaa, että paikallisia luonnonympäristöjä, kuten tulva- ja suoniittyjä sekä metsiä hyödynnettiin karjan ruokinnassa monipuolisesti.
Yhden naudan luun stabiili-isotooppikoostumus muistuttaa Lahtisen mukaan siinä määrin poroa, että nautaa on todennäköisesti ruokittu jäkälällä. Karja laidunsi ja talvirehu kerättiin todennäköisesti yksinomaan luonnonympäristöissä.
Myös eläimet olivat sopeutuneet pohjoisen oloihin. Naudat olivat pienikokoisia, ja erityisen pienikokoista karja oli Rovaniemellä. Pienikokoiset eläimet selvisivät paremmin pitkän talvikauden ajan niukalla ravinnolla.
Tutkimus on ensimmäinen Pohjois-Suomen karjataloudesta tehty selvitys, jossa käytettiin stabiili-isotooppimenetelmiä. Se on julkaistu Arctic Anthropology -tiedelehdessä.