Maantiellä ajaminen on useimmiten yhtä tylsää kuin jos seuraisi tulppaanin kasvua. Kovin paljon kicksejä ei anna myöskään liikennepolitiikka.
Liikennepolitiikasta on kuitenkin tullut yhtäkkiä seksikästä. Siihen tarvittiin keski-ikäinen miehenköriläs ja nuori kainuulaisnainen.
Draaman luultiin jo huipentuneen, kun liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) pakotti Liikenneviraston pääjohtajan Juhani Tervalan kilometritehtaalle.
Mutta ei. Nyt on käynyt ilmi, että tierahoissa ammottaa 50–150 miljoonan euron monttu. Torstain HS kertoi, että monttu voi olla vielä kahta syvempi.
Täältä huonojen tieyhteyksien päästä näyttää siltä, että Tervalalle näytettiin ensin ovea ja vasta sitten keksittiin perustelut.
Tervala ei ole ollut kaikesta päätellen mikään kuoripoika, vaan vahvatahtoinen ja itsepäinen jukuri. Hän ehti kuitenkin olla yli 30 vuotta nykyisen liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneviraston palveluksessa. Moni ministeri kesti häntä, Kyllönen ei.
Viraston ja ministeriön sotkuja setvitään useilla tahoilla, joten lisävalaistusta saadaan myöhemmin. Olipa syytä sysissä, sepissä tai molemmissa, yhdessä asiassa Kyllönen kyllä liikkuu ohuilla jäillä.
Ministeri ei voi kiertää poliittista vastuutaan (mitä se sitten Suomessa mahtaa ollakaan) ja vierittää vastuuta virkamiehelle. Juuri tämän Kyllönen on tehnyt.
Kyllösen yksi edeltäjä, edesmennyt Matti Aura (kok.) kantoi poliittisen vastuun 1999. Hän antoi ensin kenkää Soneran pääjohtajalle Pekka Vennamolle, kun tämä ei ollut kertonut perheensä sisäisistä osakekaupoista ja erosi lopuksi itse.
Aura perusteli eroaan sillä, että oli tehnyt väärän arvion Vennamosta. Aura loi teollaan Suomeen uutta poliittista kulttuuria, joka on vain jäänyt ilman seuraajia. Pahoin töppäilleet Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ja Ilkka Kanerva (kok.) eivät hekään eronneet ministerin tehtävistään omaehtoisesti.
Jos vastaavanlainen rahamoka paljastuisi useimmissa muista länsimaista, ministeri olisi jo lähtenyt tai hänet olisi pakotettu lähtemään.
Suomalainen poliittinen kulttuuri on toisenlainen. Virkamies joutuu paljon herkemmin vastuuseen kuin poliitikko. Muistetaanpa vain, että Helsingin käräjäoikeus piti Irakgaten takia aikoinaan erotetun presidentin avustajan Martti Mannisen kertomusta Jäätteenmäen tarinaa uskottavampana. Silti Manninen tuomittiin, mutta Jäätteenmäkeä ei.
Kysymys ministerin oikeudellisesta vastuusta tuskin nousee esille tässä tapauksessa, mutta poliittisesta vastuusta Kyllönen ei pääse luikertelemaan irti, olipa Tervala tehnyt melkeinpä mitä tahansa.
Ministerin tulee tietää ainakin pääpiirteissään, mitä hänen hallinnonalallaan tapahtuu. Se ei tarkoita, että ministerin pitäisi kytätä joka asiaa virkamiesten selän takana, mutta yleisvastuu hänellä on.
Ei anna hyvää kuvaa hallinnosta, kun runsaan miljardin laskelmiin tulee 50–150 miljoonan virhe. Se ei vaan mahdu toleranssiin.
Virhe näyttää menneen sukkana läpi ensin Liikennevirastossa, sitten ministeriössä, sitten hallituksessa ja lopulta eduskunnassa.
Jos verorahoja vedellään näin leveällä pensselillä yleisemminkin, voi meitä veronmaksajia.
Kun muu ei enää auttanut, Kyllönen veti esiin naiskortin. Hän vuodatti Iltalehdessä saaneensa mielikuvan, että rapaa on tullut niskaan, koska hän on väärää sukupuolta, liian nuori, liian aktiivinen ja vielä vasemmistopuolueesta.
Tehtäköön selväksi: olen itse pitänyt Kyllösen tyylistä puhua suoraan ja selvällä suomella. En hoputa häntä eroamaan, mutta ministerin tulee kantaa vastuunsa eli sanoa: syyttäkää minua.
Olipa sitten mies, nainen, nuori, vanha, vasemmistolainen, oikeistolainen tai keskustalainen.