"Ei pidä viihdyttää vaan valistaa", lohkaisi Timo Rautiainen joskus, eikä paljon enempää tarvittu.
Siinä meillä on kantakirjatosikko ja moralisti, jolle voisi piirtää tussilla sädekehän päälakeen. Mies, joka vitsaillessaankin rypistelee otsaansa ja erityisopettajan tuijotuksellaan huomioi epäkohdat ja orastavat merkit kehnosta käytöksestä. Ja on alati hyvin, hyvin huolissaan.
Mutta onko sittenkään? Rautiainen on keski-ikäinen raskasta rockia soittava mies, jolla on pedantti puhetapa ja runsaasti mielipiteitä, mutta huumoriton valistaja -- ei sentään.
"Ikinä ei ole ollut itsetarkoitus päästä sanomaan. Että pitäisi olla joka asiaan perusteltu mielipide. Mutta jos on, eikö sitä voi sanoa ääneen?" kysyy Rautiainen ja arvelee suurimmaksi synnikseen opettajataustansa.
"Se on samaa sarjaa kuin pappi tai lääkäri. Kaikki tekeminen arvotetaan sen kautta, vaikka et enää tekisi sitä työtä."
Rautiainen sanoo lähtökohdakseen, että sanoilla tulisi musiikissa olla merkitystä. Vuosituhannen taitteen menestyslevyillään hänen roolikseen lankesi maailman pelastaminen pala palalta ja keskustelun herätteleminen.
"Kai sitä on sen verran estynyt, että ei tunnu omalta laulaa rockissa sallitulla tavalla seurustelusta, viinanjuonnista tai esitellä homoeroottisia tunteitaan", sanoo Rautiainen, jonka Niskalaukauksen jälkeisen ajan näkyvin rooli on ollut juontajan pesti television K-rappu-kulttuuriohjelmassa. "Olin kerran Arto Nybergin ohjelmassa vieraana, ja lähetyksen tekoa katsellessani ajattelin, että ainakaan tuohon hommaan minusta ei ole. Mutta Jope Ruonansuun sanoin kaikkea kannattaa koettaa paitsi vanhaa miestä."
Rautiaisen kiinnitys K-rappuun varmistui kolmen koekuvauksen jälkeen.
"Kysyin, että oletteko nyt ihan varmoja. Enhän minä ole edes kulttuuri-ihminen, vaan tavallinen suomalainen mies, joka ei ole koskaan käynyt oopperassa ja aseella uhaten teatterissa. Mutta juuri sehän se juttu olikin", Rautiainen hymähtää.
Rautiainen, 43, sanoo viihtyvänsä juontajaroolissaan esittämässä kysymyksiä, joita herää kun katsoo taiteilijaa, joka hinkkaa maalia pois ja tekee siten uutta taidetta.
"Taiteilijavieraista vain yksi on ollut sellainen, että en ole ostanut ajatusta. Muut ovat herättäneet huomaamaan, että noinhan se onkin, tämä on hyvä idea ja hauska juttu. Se mikä aiheuttaa hyvän olon ja naurattaa, on saavuttanut tavoitteensa. Taiteessa fyysinen tekeminen ei ole välttämättä tärkeintä vaan reaktiot."
Soolouraansa käynnistelevän suomenkielisen raskaan rockin ikonin Niskalaukaus-yhtye kangistui loppuaikojensa huonoimmilla keikoilla näytelmäksi, jossa direktiivin mukaiseen rokkiunivormuun pukeutuneet äijät esittivät rockyhtyettä " kitarat ja mahat pystyssä. Nyt en tunne olevani erityisen rock, paremminkin keski-ikäinen savolainen läski. Eihän rockelämässä mitään pahaa ole, mutta olen perheellinen mies, ja muun esittäminen tuntuisi hieman koomiselta."
Rockissa perhe ei ole arvoista ylin, mutta Rautiaista se ei ole koskaan estänyt aihetta käsittelemästä. Itku pitkästä ilosta -albumin Hiljaista kertoi ihmisen voimattomuudesta elämän lainalaisuuksien edessä. Pian julkaistavan Sarvivuori-albumin Meille niin rakas -kappaleen äänenpainot ovat lapsestaan huolehtivan vanhemman.
Teksti on Rautiaisen oma.
"Tuntuu hullulta, mutta koin jonkinlaisen etiäisen ennen nuorimman lapsemme syntymää. Mietin elämäämme ja syntymätöntä lasta, ja tuli varma olo että jotain tapahtuu ja niinhän siinä kävikin. Poika on niin sanottu erityislapsi, ja se mietityttää kuka auttaa ja opastaa tarvittaessa, jos itse ei jostain syystä ole enää kehissä. Uskon, että se on tuttu tunne kenelle tahansa lastensa tulevaisuutta ajattelevalle perheelliselle henkilölle."