Suomen suurlähetystön mukaan Nepalissa vierailee vuosittain useita satoja matkailijoita, ja se luokittelee maan "tervettä järkeä käyttäen turvalliseksi matkustaa".
Periaatteessa Nepal tarjoaa mitä parhaimmat mahdollisuudet turismiin. Maailman upeimmiksi vaellusmaisemiksi kehutut vuoristoreitit ovat erityisesti trekkaajien suosiossa. Lähes naurettavan halpa hintataso, ystävälliset ihmiset, harrastusmahdollisuudet base-hypyistä raftingiin ja viidakkosafariin mahdollistavat unohtumattomat kokemukset.
Nepal on myös hyvin paljon muuta.
Ripulilta välttyy harva. Täit ja kirput ovat lastenkodissa elävien vapaaehtoistyöntekijöiden arkipäivää. Lämmin suihku on luksusta. Samoin sähköt, jotka ovat käytettävissä alle puolet vuorokauden tunneista.
Mistään ei voi olla varma. Pääkaupunki Kathmandussa bussiin hyppäävän ja Chitwanin viidakkokaupunkiin matkaavan on varauduttava siihen, ettei pääse takaisin silloin kun haluaa, sillä maa voi mennä lakkoon milloin tahansa. Maoistisissien, poliisin ja armeijan väliset yhteenotot ovat yleisiä.
Kansa reagoi hyvin voimakkaasti asioihin, jotka se kokee epäoikeudenmukaisiksi. Kun maaliskuussa vietetyn holin eli värin ja valon juhlan aikana paikallinen poliisi löi moottoripyörällä ajellutta juhlijaa, koko kylä seisahtui. Ihmiset kantoivat kaduille autojen ja traktorien renkaita ja sytyttivät ne tuleen. Sovinto syntyi, kun asianomaiset juopottelivat poliisilaitoksella, kunnes yhteinen sävel löytyi. Ja elämä jatkui entisellään.
Kapeat vuoristotiet ovat vaarallisia. Maanjäristykset ja -vyöryt ovat mahdollisia.
Eräällä bussimatkalla näimme samana aamuna rotkoon tippuneen linja-auton, jonka kaikki matkustajat olivat kuolleet.
Kun katselee liimaa imppaavien katulasten kerjäämistä, Suomessa käydyt lamakeskustelut tuntuvat huvittavilta, naurettavilta ja absurdeilta. Köyhyys ja kurjuus saavat uudet mittasuhteet. Hulluinta on, että useimmat ihmiset vaikuttavat onnellisilta. He ovat lähellä elämää.
Koskettavan kaunis maa on kuin itseään etsivä murrosikäinen. Kaikkea täytyy kokeilla ja kaikki uusi on kiehtovaa. Pää on lyötävä seinään ennen kuin seinän olemassaolon voi havaita.
Nepalista tuli demokraattinen liittotasavalta toukokuussa 2008. Tämä teki maasta näennäisesti sivistyneemmän ja turvallisemman paikan meidän länkkäreiden mielissä. Jopa McDonald´s on suunnitellut avaavansa ravintoloitaan valtion sisällä. Käytännössä asia ei ole niin yksinkertainen. Yrittäjillä kun ei ole varaa maksaa mäkkärille sen vaatimia "toimilupamaksuja".
Länsimaat haluavat auttaa valtiota viemällä sinne meidän mielestämme tärkeitä asioita. Modernisaatio yrittää saavuttaa ihmiset, mutta kansa on ajatusten keskiajalla. Tiedostavuus pysyy sinnikkäästi perinteiden ja uskomusten tasolla. Muovi tuli Nepaliin, tasa-arvo ei.
Internet on tullut, mutta vain promillen kansalaisista ulottuville. World Trade Center -kauppakeskuskin tuli, ja siellä on enemmän myyjiä kuin ostokykyisiä asiakkaita. Koulupuvut, kuri ja järjestys ovat tulleet kouluihin, mutta oppilaiden fyysinen koskemattomuus on vain kaunis haave.
Alueella vallinneen seitsemän kuukauden kuivuuden vuoksi sähkö on kortilla. Ja kun ulkomaille koulutettaviksi lähteneet teknikot myös jäävät ulkomaille, ei venäläisvalmisteisille sähköntekolaitteille ole riittävästi koulutettua työvoimaa.
Mutta ihminen sopeutuu, matkailija oppii. Jokapäiväinen lämmin suihku on loppujen lopuksi aika toissijainen tarve.
Kynttilän valossa lukeminen on toisaalta tunnelmallista. Ilman nettiä ja puhelinta eläminen on täysin mahdollista. Jopa tervettä.
Nepalissa on silmiinpistävän suuri määrä lastenkoteja, minkä selittänee köyhyys. Ihmiset eivät yksinkertaisesti kykene olemattoman taloudellisen tilanteensa vuoksi huolehtimaan jälkikasvustaan. Osalle lastenkodit ovat myös elinkeino: ulkomaisten rahoittajien turvin ylläpitäjät saavat myös oman elantonsa.
Maya Nepal ry on nepalilaiseen ja suomalaiseen ystävyyteen ja yhteistyöhön pohjautuva yhdistys, joka pyörittää suomalaisilta saatujen lahjoitusten ja yhdistyksen jäsenmaksujen turvin lastenkotia Bhaktapurissa, Nepalin pääkaupungin Kathmandun lähistöllä.
Mayassa asuu tällä hetkellä kymmenen lasta ja yksi palkattu työntekijä, Bibechana. Hän on nepalilainen nuori nainen, joka asuu Maya Nepal -kodissa, kokkaa, siivoaa, ostaa vihannekset, riisit, saippuat ja muut jokapäiväiset tarpeet sekä toimii kirjanpitäjänä. Bibechanan lisäksi kodissa työskentelee lähes jatkuvasti yksi suomalainen vapaaehtoistyöntekijä.
Mayan lapset ovat joko orpoja tai muulla tavoin rikkinäisestä kodista lähtöisin.
Parin viikon Mayassa asumisen aikana lastenkodin elämä näyttäytyy kaikessa kirjossaan. Hygienia ei ehkä ole suomalaisen mittapuun mukaan neuvolakelpoista, mutta lapset sairastelevat todella vähän. Sanaa allergia ei tunneta. Rikkonaisissa, köyhissä, jollain mittapuulla jopa järkyttävissä olosuhteissa kasvaneet lapset ovat saaneet uuden mahdollisuuden, mikä näkyy heidän olemuksessaan. Koulu ei ole pakko, se on mahdollisuus.
Vapaaehtoistyöntekijät eivät halua tehdä numeroa itsestään.
Kuten yksi heistä sanoo: "Työtä ei tehdä hyvyydestä, vaan inhimillisyydestä. Lapsilla pitäisi olla oi-
keus ihmisarvoiseen elämään, ja sen edesauttamisen pitäisi olla kaikkien velvollisuus. Tämä on myös vuorovaikutusta, auttaja itse saa vähintään yhtä paljon kuin antaa."
Vapaaehtoiset korostavat myös vastuullisuutta.
"Moni haaveilee maailmanparantamisesta ja hakee seikkailuja omaan elämäänsä. Se on huono motiivi tulla avuksi. Vapaaehtoistyöntekijöiksi haluavien määrä on suuri, mutta monesti lastenkotien karu arki tipauttaa tylysti maan pinnalle. Auttamisen motiivi on usein surullisen itsekästä."
Myös vapaaehtoistyöntekijöitä värväävät järjestöt saavat osakseen kritiikkiä.
"Riistoyhdistyksiä on paljon. Ne pakottavat halukkaat tuhansia euroja maksaville kielikursseille ja perehdyttämiskoulutuksiin. Jälleen joku haluaa vain tehdä rahaa."