Kyllä on kivaa, että meillä on jo nyt kai toistakymmentä televisiokanavaa ja sitten vielä digitelevisio päälle. Kunhan se rupeaa oikein kunnolla toimimaan, saamme sata tai tuhat kanavaa lisää ja katsomme niitä kaikkia.
Kanavien määrä tunnetusti lisää katsojien valinnan mahdollisuuksia. Ennen vanhaan, yhden tai kahden kanavan aikana, kaikkien piti töllöttää yhtä ja samaa Peyton Placea ja Heikki Kahilaa. Nyt sen sijaan jokainen voi valita, katsooko suurta seikkailua Kolilla vai Balilla tai missä hornantuuteissa niitä järjestetäänkin.
Samoin saamme valita vapaasti ykkösen, kakkosen, kolmosen ja nelosen ilkeilyvisailujen välillä, aivan kuten senkin, seuraammeko Kauniita ja rohkeita, Tunteita ja tuoksuja, Kotielämää, Salattua katua, Kamman kuuta, Emmentaalia ja niin edelleen, tai kaikkia näitä yhtä aikaa.
Ja mikä tärkeintä: ei haittaa mitään, jos jokin ohjelma sattuu työn, levon tai sairauden takia jäämään väliin. Se tulee joka tapauksessa pikauusintana seuraavana päivänä ja hitaampana uusintana suunnilleen vuoden vuoden välein, parhaassa tapauksessa monelta kanavalta. Jos ohjelma vielä viidennelläkin kerralla jää näkemättä, sen voi vuokrata kioskilta tai lainata kirjastosta.
Se vain hieman huolettaa, riittääkö edes visailuja, seikkailuohjelmia, sarjiksia ja uusintoja kaikille digikanaville. Osittain asia ratkeaa sillä, että diginä ohjelmia voi seurata eri näkökulmista ja vaikka hidastettuina, mutta silti meillä tarvitaan aivan ilmeisesti lisää ohjelmaformaatteja.
Esimerkiksi seikkailuohjelmat kaipaavat kehittämistä. Nykyisissähän joukko ihmisiä menee metsään ja päivittelee siellä päiväkausia, kun saattaa sataa vettä, eikä ole sisävessaa. Yleisö armahtaa joka päivä yhden tumpelon takaisin lämpimiin sisätiloihin, ja viimeiseksi korpeen jäänyt saa tukun rahaa, ettei sitä hävettäisi ihan loputtomasti.
Sama voitaisiin hoitaa vähemmälläkin vaivalla. Vähintään yhtä kiinnostavaa televisio-ohjelmaa saadaan, kun kamerat sijoitetaan hissiin tai bussiin ja kuvataan livenä jurona mököttäviä matkustajia. Taustalla juontaja jaarittelee niitä näitä ja jokaisella pysäkillä yksi matkustaja äänestetään ulos. Ohjelman nimeksi annetaan Kaupungin valot tai Mennään bussilla tai jotain muuta dramaattista. Jännää.
Vielä jännempää on, kun tosi-tv:hen sisältyy ennätysyritys, esimerkiksi muurahaiskeossa istumisessa paljain pyllyin. Tässä lajissahan Suomessa on perinteitä, ja jos seuraava ennätyskoe näytetään reaaliajassa, se täyttää kaikki kesän hittiohjelman vaatimukset: se kestää loputtomiin, siinä ei tapahdu mitään, siinä ei ole järjen häivääkään, katsoja tuntee itsensä onnelliseksi kun ei tarvitse olla tuolla ja lisäksi vilahtelee paljasta pintaa.