Hyvä sää takasi kesäteattereille penkit täyteen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta monen kesäteatterin viimeiset näytökset pidettiin heinäkuun lopulla.
Tornion kesäteatterin Onnellinen mies -näytelmää kävi katsomassa yhteensä 3 300 teatterinnälkäistä. Luku on 500 enemmän kuin edellisenä vuonna ja ylitti kävijätavoitteet. Lisänäytöksillekin olisi ollut kysyntää.
"Ei meillä ole ollut näin paljon yleisöä moneen vuoteen. Viime kesä oli sen verran sateinen, että muutama näytös piti peruuttaa", Maire Pelttari sanoo.
Myös Oulun työväen näyttämön Hilman päivät oli yleisömenestys. Yleisöä oli noin 7 500, mikä on viime kesinä vakiintunut määrä.
"Kaksi näytöstä jouduttiin perumaan, joten siihen nähden katsojamäärä on todella hyvä", Sinikka Pesonen toteaa tyytyväisenä. Monessa kesäteatterissa viimeisen viikon esitykset olivat suosituimpia, myös Oulussa.
Meri-Oulun teatterinäytöksissä, Tukkijoella, Aatamin puvussa...ja vähän Eevankin sekä Rölli ja Metsänhenki, kävi yhteensä noin 20 000 katsojaa.
Suomussalmen kesäteatterissa piti ottaa kolme lisäpenkkiriviä käyttöön, että kaikki halukkaat pääsivät katsomaan Eero Schroderuksen Onni tulee Pietarista -näytelmää.