Kesän tulo hil­jen­tää ve­ren­luo­vu­tus­ta, SPR muis­tut­taa veren tarpeen olevan silti jat­ku­vaa – Nor­maa­lit al­ler­gia­lääk­keet tai ko­ro­na­ro­ko­tus eivät estä luo­vu­tus­ta

Sairaalat tarvitsevat koko ajan luovuttajien avulla saatavia verivalmisteita ja toukokuun lopulla tarve on jopa tavallistakin suurempi, kertoo Suomen Punainen Risti (SPR).

Ajankohta on kuitenkin osoittautunut hankalaksi, sillä kevätkesän aikaan luovuttajien määrä hiipuu.

– Lämpenevät säät ja loppukevään kiireet saattavat viedä huomion. Sairaaloissa toiminta jatkuu kuitenkin normaaliin tapaan pitkälle kesään. Potilaat tarvitsevat kuun vaihteessakin 800 verenluovuttajan avun joka arkipäivä, järjestön tiedotteessa muistutetaan.

SPR:n mukaan ajan verenluovutukseen voi varata kotipaikkakunnan lisäksi myös esimerkiksi mökkipaikkakunnan luovutustilaisuuteen.

SPR kertoo, että suurin osa allergioista ei estä verenluovutusta. Esimerkiksi siitepölyallergian, heinänuhan ja eläinallergian hoitoon käytetyt suihkeet, keuhkolääkkeet, silmätipat ja antihistamiinit ovat lääkkeinä sallittuja verenluovuttajille.

– Korona-aikana verta voi kuitenkin luovuttaa vain, jos allergia pysyy oireettomana – lääkkeiden avulla tai ilman. Jos oireiden hoitoon tarvitaan voimakkaampia lääkkeitä, esimerkiksi kortisonitabletteja, kannattaa soveltuvuus veren luovuttamiseen tarkistaa etukäteen soittamalla Veripalvelun maksuttomaan infopuhelimeen, kertoo Veripalvelun vastaava lääkäri Johanna Castrén tiedotteessa.

Koronarokotuksen saaminen ei estä verenluovutusta.

Kuitenkin jos rokotteesta saa voimakkaan reaktion kuten kuumetta tai kovaa särkyä, on odotettava kaksi vuorokautta oireiden päättymisestä ennen kuin verta voi luovuttaa.