Kesän riistakolmiolaskenta alkaa lauantaina heinäkuun 23. päivänä. Laskennassa etsitään metsoa, teertä, pyytä ja riekkoa sekä lehtokurppaa, metsäjänistä ja karhua.
Riistakolmiot ovat pysyviä, metsäriistan runsauden seurantaa varten perustettuja laskentareittejä. Viime vuosina kesälaskentaan on osallistunut noin 6 000 vapaaehtoista tuhannella riistakolmiolla.
Luonnonvarakeskus (Luke) suosittelee tekemään laskennan kahden ensimmäisen viikon aikana, jolloin tulokset ennättävät varmasti metsästysasetuksen pohjaksi.
– Jotta tulokset saadaan ajantasaisesti käyttöön, palautukset suositellaan tehtäväksi riistakolmiot.fi sivuston kautta, kommentoi Luken erikoistutkija Andreas Lindén tiedotteessa.
Riistakolmiolaskennat ajoittuvat tänä kesänä 23. heinäkuuta ja 7. elokuuta väliselle ajalle. Ne kertovat, miten metsäkanalintujen lisääntyminen on onnistunut tänä kesänä.
Syksyn metsästysajat päätetään laskentojen tulosten perusteella. Metsäkanalintujen metsästysaikoja koskeva asetus lähtee lausunnolle elokuun puolenvälin jälkeen ja lopullinen asetus tulee voimaan juuri ennen metsäkananlintujen metsästysajan alkua.