Kuulostaako aivan täyspäiseltä? Kokoillan elokuvilla kannuksensa hankkinut ohjaaja siirtyy tv-sarjan pariin, siirtää tuotantoyhtiönsä Pohjois-Karjalaan, rakentaa Kontiolahdella kulissikylää, jossa ihmiset elävät aurinkoista kesäänsä.
Ohjaaja Markku Pölönen myhäilee hyvinkin tyytyväisenä oloonsa. Hän ei ainoastaan ole siirtänyt työtään, vaan on myös muuttanut perheineen paikkakunnalle.
Ohjaaja perustelee päätöstään moneltakin kantilta, taloudelliselta, tuotannolliselta, taiteelliselta ja siltä mikä hyvältä tuntuu. Välillä hän pysähtyy miettimään, kerii ajatuksiaan ei ryppyotsaisena, vaan huumorilla, sypäkästi, kuten paikkakunnalla tavataan ilmaista.
Lopputuloksena on Kontioniemeen Höytiäisen rannalle kohonnut Miikkulan kylä, jonka elämänmenoa saamme seurata kuvaruuduissa loppusyksystä alkaen. Ensin kahdentoista jakson verran.
Eikä tässä vielä kaikki, sillä muutosta täydentää siirtyminen perinteisen SF:n tavaramerkin alle.
- Meille kelpaa sellainen filmiteollisuus, että vuodessa tehdään tv-sarjaa ja kaksi leffaa, työllistetään henkilökuntaa ympäri vuoden ja houkutellaan tänne nuoria lahjakkaita ohjaajia, maalailee Pölönen tulevia.
Aikataulut on lyöty lukkoon vuosiksi 2008-2010.
Ohjaajan mietteitä
Puheesta kuuluu, että ohjaaja on miettinyt ratkaisuaan monesta eri näkökulmasta, ei vähiten perheensä kannalta. Lapset olivat juuri sopivassa iässä ja vaimo, SF:n toimitusjohtajana työskentelevä Satu Sadinkangas arveli jo Koirankynnen leikkaajan jälkeen, ettei tuota äijää täältä enää etelään saada.
Perusjuttu on, että perheellisen on saatava tasaisempaa leipää. Kuten tiedetään pitkien elokuvien työllistävä vaikutus on hyvin satunnaista ja talouden kausivaihteluja rasittavat vääjäämättä kuopat.
- Suomessa ei mikään tuotantoyhtiö voi toimia ilman tv-sarjaa. Tämä pätee myös meihin ja on kantoaaltona maakunnan tuotannolle.
Pölösestä on mukavaa tehdä pitkää tarinaa, jossa vuosien aikana näkee henkilöiden kehittymisen. On taiteellisesti antoisaa kirjoittaa tekstejä ja työskennellä hyvien näyttelijöiden kanssa. Näyttelijä-ohjaamisesta hän sanoo aina pitäneensä kovasti.
Nyt oli myös viimeiset saumakohdat isompien ratkaisujen tekoon. Oli tullut nähtyä miten yleensä elokuvia tehdään.
- Halusin enemmän tuotannollista itsenäisyyttä ja vaikuttamismahdollisuuksia, listaa Pölönen.
Hän arvelee ratkaisua helpottaneen myös se, että paluu on tapahtunut lähelle kotiseutua. Pölönen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Enossa. Näin paluu juurille tuntui luontevalta ratkaisulta.
Happea ja aurinkoa
Luonteeltaan Karjalan kunnailla - sarja poikkeaa siitä, mihin katsojia on totutettu. Ihmisiä ei ammuta läjäpäin, ruumiita ei leikellä, eivätkä pariskunnat kinastele keittiön pöydän ääressä.
Miikkulan kylässä on ainainen kesä ja aurinko paistaa. Silti mikään inhimillinen ei siellä ole vierasta. Ohjaaja hakee taustalta kaikuja italialaisista Isä Camillo -elokuvista. Esikuvinaan hän pitää myös Emmerdalea ja Villiä Pohjolaa.
Karjalan kunnailla on erilainen jo siksi, että tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi ulkona.
- Tässä on happea sekä dramaturgisesti että visuaalisesti, ohjaaja lupaa.
Juonta keritään kylänraitilla, rakennusten pihoilla, järven rannalla. Pohjoiskarjalaiset mahtavat vaaramaisemat antavat oman keskeisen lisänsä sarjan ilmeeseen.
Keskiössä on Miikkulan kylä ja sen ihmiset arkisissa töissään, haaveissaan, iloissaan ja suruissaan. Ohjaaja on vakuuttunut, että värikkäästä henkilögalleriasta löytyy ainakin yksi, johon katsoja voi samaistua.
Miikkulassa eletään tyyliteltyä nykyaikaa. Kylällä on oma menneisyytensä, mutta uudet tuulet alkavat puhaltaa muualta tulevien mukana. Luurankojakin paljastuu kaapeista ja kylän papilla on paljonkin tasapainoteltavaa ihmissuhteiden kiemuroissa.
Pölönen vertaa sarjaa iltasatuun, joka humaanilla asenteellaan vetoaa ihmisen parempaan puoleen. Kaiken kyynisyydenkin keskellä ohjaaja on säilyttänyt idealistisen ihmiskuvansa. Pohjimmaltaan se on uskoa parempaan maailmaan.
Mies naurahtaa ajatukselleen, että tv-sarjan ulostuloaika yhdeksältä illalla takaa hänelle hyvän mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millä tuulella ihmiset menevät nukkumaan.
Ortodoksinen kylä
Ensimmäisen tuotantokauden jälkeen kylälle antavat ilmettä kyläkauppa ja baari, pensionaatti, hotelli ja tsasouna. Miikkulasta on paikallismausteena tehty ortodoksinen kylä.
- Ortodoksisuus on voimakkaasti tunnelmaa luova jo visuaalisuutensa ja kirkkolaulujensa takia, selittää ohjaaja.
Kun kestosarjan henkilökaarti kasvaa, tarvitaan rakennuksia lisää. Kulissikylää täydennetään kausi kerrallaan. Kuvitteellinen kylä, jonka me kuvaruudussa näemme sijaitsee Höytiäisen ja Pielisen erottamalla kannaksella, Kolin kainalossa.
Ohjaaja kylänraitilla
Pölönen myöntää hankkeen suunnittelun ja valmistelujen tehneen välillä tiukkaa, olon olleen painajaismainen. Mutta kun katsoo elokuvakylän raitilla kävelevää rennonoloista miestä, vakuuttuu että hänen rohkeat visionsa täyttyvät.
Pölönen itsekin hämmästelee kaikkea tapahtunutta. Päällimmäisenä on hieman epäuskoinen fiilis.
- Vaikka onhan tämä jo sen kokoinen unelma, johon muutkin kuin minä pystyvät kiinnittämään tulevaisuuttaan. Onhan tää nyt helkkarin mielekästä touhua, pöperömpiäkin hommia tässä on tehty, lataa Pohjois-Karjalan elokuvamoguli.