Yliopistolain uudistuksesta ja yliopistojen tilasta on käyty löysähköä -- ja koska vahinko on jo tapahtunut -- jälkijättöistä keskustelua. Tästä keskustelusta löytyy viime kolumnissani käsittelemälleni valtion rapautumiselle paras todiste. Se on Matti Vanhasen lausunto, jossa hän piti Kajaanin opettajakoulutuksen lakkauttamista "äärettömän huolestuttavana".
Uskomatonta. Ensin valtio yksityistää yliopistot, kuristaa niiden rahoitusta ja lähettää ne pysyvästi kerjuulle. Kun yliopistot karsivat toimintoja, vallan pääkäyttäjä päivittelee, että miten tässä näin kävi.
Kysymys sinänsä on hyvä, vain esittäjä väärä. Päävastauksena on uusliberalistinen valtion purku -- "yksityistäminen". Yliopistojen osalta on kuljettu kolmen vaiheen kautta.
Ensin ne pantiin tulosohjaukseen, eli luotiin keinotekoiset markkinat, jossa yliopistot olivat myyjiä/tuottajia ja valtio ostaja. Sitten tuli uusi palkkausjärjestelmä, joka käden käänteessä purki suomalaisen työmarkkinajärjestelmän perustan, talvisodan hengessä syntyneen helmikuun kihlauksen. Viimein seurasi yksityistämislaki.
Yliopistolain vei läpi hallituksen kokoomussiipi. Opetusministerin mukaan se oli "parasta mitä Suomen yliopistoille on koskaan tapahtunut" ja oululaisen/kokoomuslaisen naiskansanedustajan mukaan kyseessä oli "fantastinen yliopistouudistus". Fantastista hölmöyttä, mutta mikäpä siinä, kun kerta ollaan markkinatalouspuolueesta.
Vähintään yhtä paljon syytä on yliopistoissa itsessään. Yliopistojen arvovaltaisimmalle edunvalvontaelimelle, rehtorien neuvostolle, reformi oli "ennen kaikkea mahdollisuus". Neuvosto puolsi lakia ja jopa korosti sitä, että yliopiston hallituksen puheenjohtajan tulee olla ulkopuolinen.
Vielä käsittämättömämpää on se, että yliopistosektorin työntekijät ja heitä edustavat järjestöt ovat olleet täysin hampaattomia, vaikka työntekijöiden asema on prosessissa romutettu. Niinpä kun Oulun yliopisto aloitti yt-neuvottelut (= kiertoilmaus irtisanomisille), henkilökunta rohkeni kerran vaivautua Rotuaarille mielenilmaukseen.
Samalla kuitenkin korostettiin, että kyseessä ei ollut lakko, vaan että siellä oltiin omalla ajalla ja työnantajan siunauksella. Huhhuijaa. Toivottavasti viimeinen lähtijä muistaa sammuttaa valot. Säästyy sekin raha.
Yliopistouudistusta perusteltiin tarpeella lisätä yliopistojen autonomiaa, itsehallintoa. Siten olisi voinut ajatella, että niiden olisi nyt annettu hallita itse itseään. Siihen niillä olisi ollut sekä kykyä että taitoa -- mutta ei näköjään riittävää itsetuntoa ja --puolustustahtoa. Autonomiavaje kuitenkin määriteltiin riippuvuudeksi valtiosta, ei talouselämästä, jonka piiristä nyt pääsääntöisesti tuotiin yliopistoihin uudet hallitsijat.
Silti juuri valtiovalta edustaa yleistä hyvää, talouselämä erityistä hyvää eli bisneksen (kuten Outokumpu, Nordea ja Nokia) etuja. Oulussa outoa oli sekin, että ulkopuolisiin hallituksen jäseniin ei mahtunut yhtään alueen edustajaa.
Eikö pohjoisessa olekaan "kokeneita kansallisia asiantuntijoita"?
Oulu on myös esimerkki siitä, kuinka yliopisto on itse ollut vetämässä kölin ali kulkevaa köyttä. Esimerkiksi budjettivajetta (vuonna 2010 se oli 6,1 miljoonaa euroa) on kasvattanut Oulun kuplaksi kutsuttu ilmiö: utopistiset tulostavoitteet (toivottavasti "kansainvälinen tiedeyliopisto" ei ole samanlainen utopia), joista on jääty erityisesti tekniikan ja luonnontieteiden sektorilla, joissa näyttäisi lisäksi olevan tarpeettomia päällekkäistoimintoja.
Lasku nyt vain jotenkin lipsahti kasvatustieteiden tiedekunnalle, jossa Kajaani pantiin maksumieheksi. Jos Kekkonen ja Saalasti olisivat aikoinaan ajatelleet kuten Oulun yliopiston rehtori ja hallituksen puheenjohtaja (Kajaanin opettajakoulutus lakkautetaan, koska yhdellä kampuksella toimiminen on kustannustehokasta), Suomessa olisi vain yksi yliopisto.
Kirjoittaja toimii Lähi-idän yliopiston (Kypros) kansainvälisten suhteiden professorina ja vararehtorina.