"Kun Kekkonen vieraili Yhdysvalloissa 1961, Suomi sai Neuvostoliitosta nootin."
Itänaapurin presidentti kävi viime viikolla kylässä. Helsingin keskusta oli autio ja tyhjä kuin ilmahälytyksen aikana. Korkealla operoivilla venäläisillä näyttää olevan sellainen vaikutus.
Vieras tapasi presidentti Niinistön Linnassa. Herrat keskustelivat elämästä ja maailmasta yleensä tunnin verran, siirtyivät Kultaranta VII –aluksella Suomenlinnaan ja jatkoivat keskusteluja vapaamuotoisemmin illallisen ääressä.
Välissä pidettiin tiedotustilaisuus, jossa Putin sai arvostelijoiden mielestä puhua asiat parhain päin Moskovan mielenosoitusten, Krimin ja Ukrainan suhteen ja heitettyä pari piikkiä Yhdysvaltojen ja Euroopan neuvoston suuntaan.
Jälkeenpäin Suomessa ollaan oltu virallisesti sitä mieltä, että olipa taas hyvä vierailu. Hyvä on naapuria tavata. Hyvä on pitää yhteyttä. Niin varmasti on.
Twitterissä joku kyseli, onko näistä ulkomaan dignitäärien vierailuista koskaan ollut mitään sen konkreettisempaa hyötyä. Se on hyvä kysymys. Viimeisin selkeä tapaus taitaa olla Saksan ulkoministerin Ribbentropin piipahdus Suomen presidentin pakeilla kesällä 1944.
Siitä oli kiistatonta konkreettista hyötyä. Suomi sai viljaa, syöksypommittajia ja panssarinyrkkejä, joilla neuvostoliittolaisten rynnistys Karjalan kannaksella saatiin pysäytettyä. Suomi pelastui ja saattoi kohta taas ottaa itsenäisenä valtiona vastaan vieraita – esimerkiksi Neuvostoliitosta.
Onhan heitä täällä trampannutkin: Reagan, Bush, Clinton, Trump, Hrushtshev, Brezhnev, Gorbatshov, Jeltsin, Putin…
Ja paavikin 1989. Tuo vierailu sai tosin huonon alun.
Ulkoministeri Paasio oli tuoreeltaan eduskunnan kuppilassa hyvin murheissaan.
”Kun paavi laskeutui lentokoneesta ja kätteli ulkoministeriön protokollapäällikköä, tuuli nappasi hänen kalottinsa. Protokollapäällikkö lähti kalotin perään, mutta unohti päästää irti paavista”, Paasio kuvaili dramaattista tapahtumaketjua, jossa protestanttisen Suomen virkamies vei katolisen kirkon päämiestä kuin litran mittaa pitkin Helsinki-Vantaan lentokenttää.
Enemmän on tainnut olla konkreettisia seurauksia vierailuista, jotka Suomen presidentti on tehnyt ulkomaille.
Kun presidentti Paasikivi kävi Moskovassa 1955, hän toi tuliaisiksi Porkkalan.
Kun Kekkonen vieraili Yhdysvalloissa 1961, Suomi sai Neuvostoliitosta nootin.
Kun Koivisto vieraili Kazakstanissa 1992, hän sai lahjaksi hevosen. Tosin pitkän junakuljetuksen aikana Alma Atasta Vainikkalaan lahjahevonen taisi vaihtua, koska Suomessa ori pian havaittiin epäkelvoksi ratsastustehtäviin ja muutenkin luonteeltaan veemäiseksi.
Joskus reissulla on jotakin meinannut hävitäkin. Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen on muistellut, että kun Koivisto kävi Japanissa 1986, akateemikko Joonas Kokkonen katosi toviksi kokonaan.
Japanin salaisen palvelun agentit löysivät säveltäjämestarin kuitenkin Imperial-hotellin baarista ja valtuuskunta saatiin kuin saatiinkin määrävahvuisena takaisin Suomeen.
Yhteenvetona voi kai todeta, että kaikki korkean tason valtiolliset vierailut Suomeen ja Suomesta ovat sodan jälkeen sujuneet yhtä paavia ja noottia lukuun ottamatta ilman suurempia yllätyksiä ja hyvässä hengessä. Siihen kai Suomessa on pyrittykin. Kuten Kekkonen sanoi: ”Talo elää tavallaan, vieraat käyvät ajallaan.”