Puhelin pärähtää käskevästi. Koillissanomien kesätoimittaja ryntää luurille kuin sähköjänis.
Tämä on ensimmäinen iltavuoro, jonka lukiolaispoika saa hoitaa toimituksessa yksinään ilman vanhempien kollegojen tukea.
Helsingissä tämä tiedetään jo.
”Se on J. Juhani Arkadianmäeltä iltaa. Pistäpä se nauhuri pyörimään!”
Kesätoimittaja tottelee mukisematta ja nauhuri tallentaa sanelun pilkulleen: ”Kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi (smp.) aikoo jättää valtioneuvoston vastaavalle ministerille kirjallisen eduskuntakysymyksen Taivalkosken surkeasta jätevesitilanteesta…”
Seuraavana päivänä Koilarissa komeilee uutinen siitä, kuinka koillismaalaislähtöinen kansanedustaja taistelee pääkallonpaikalla pontevasti vaalipiirinsä pulmien ratkaisemiseksi.
Toimituksen aamupalaverissa päätoimittaja ja vanhemmat kollegat naureskelevat, että vanha kettu Arkadianmäeltä sai taas jallitettua jutun uroteoistaan kotipitäjän lehteen.
Mediataidot kuuluvat poliitikon perusvalmiuksiin, muuten hänestä ei tule kunnon poliitikkoa. Tätä ei aina uskoisi, kun muistelee, miten pääministeri Paavo Lipponen (sd.) lakaisi toimittajilla eduskunnan käytäviä.
Kortesalmi oli mestari omassa maakuntasarjassaan. Yhdestä ainoasta kirjallisesta kysymyksestä hän sai kesällä 1973 läpi neljä pikku-uutista vaalipiirinsä lehtiin: Kortesalmi aikoo tehdä kirjallisen kysymyksen, Kortesalmi ihmettelee vastauksen viipymistä kirjalliseen kysymykseensä, ministeri antoi vastauksen Kortesalmen kysymykseen ja Kortesalmi on tyytymätön ministeriltä saamaansa vastaukseen.
Heti vaalien jälkeen eduskunnassa näkee pian, kenellä tulokkaalla on luontaisia mediataipumuksia.
Arimmat kulkevat koko vaalikauden pitkin seinänvierustoja ja viihtyvät omissa samanmielisten porukoissa. Politiikan pelimiehet ja -naiset lyöttäytyvät heti ensimmäisestä päivästä lähtien kuppilassa isokenkäisten pöytiin, koska silloin saattaa päästä samaan uutiskuvaan vaikkapa pääministerin kanssa. Tässä me tasavallan asioita hoidellaan.
Jos joku asia kansanedustajia yhdistää yli puoluerajojen, se on heidän keskimääräistä paremmat sosiaaliset taitonsa.
Kansanedustaja ei yleensä jää sanaa vaille ja osaa napata kiinni keskustelusta heti, kun on istunut kuppilassa vaikkapa toimittajien pöytään. Pärstä jää median mieleen. Kohta jo annetaan ihmissuhdehaastattelua kotisohvalta.
Vasta pari viimeistä vaalikautta on tuonut eduskuntaan kansanvalittuja, joilta tuntuu puuttuvan suora kanssakäymisen kyky lähes kokonaan.
Erityisesti persujen niin sanotuissa Homma-foorumilaisissa on muutama sellainen kansanedustaja, jotka ovat tottuneet kommunikoimaan vain internetin keskustelupalstojen välityksellä. Heidän ajatuksiaan – jos niitä on – purskahtelee enemmän some-avaruudessa kuin eduskunnan puhujakorokkeelta.
Tälle porukalle on ollut suunnaton järkytys tulla kuplastaan Arkadianmäelle ja huomata, että suuri enemmistö muista kansanedustajista on heidän kanssaan eri mieltä ja mediakin lähtökohtaisesti suhtautuu kriittisesti. Osa on sopeutunut, osa sulkeutunut.
Sosiaalinen media on kuitenkin tullut jäädäkseen. Se on nykyajan tupailta. Poliitikko saa sen välityksellä suoran yhteyden äänestäjiin.
Some ei kuitenkaan ole tehnyt valtamediaa tarpeettomaksi. Kriittistä filtteriä ja taustoittajaa tarvitaan.