Rämeet kasvavat mäntyä, korvessa on kuusia. Letto on rehevä ja lehtomainen, neva on avoin, puuton ja märkä suo. Lisäksi on vielä lähteiden ympärille syntyviä lähteikköjä sekä tulvavesille altistuneita luhtia. Soiden päätyypit ovat monille tuttuja peruskoulun biologian tunneilta.
Vaikka kaikki ovat ainakin joskus kuulleet puhuttavan rämeestä tai korvesta, suo mielletään usein vieraaksi ja vastenmieliseksi paikaksi. Puhutaan pohjattomista suonsilmäkkeistä, joihin uppoaa eikä pääse ylös. Kieltämättä kaulaa myöten suonsilmässä on vähemmän houkutteleva ajatus.
Märältä nevalta kuuluu mieletöntä ähinää ja läähätystä. Karhuko siellä äheltää? Ehei, hiihtäjä vain vetää kesätreeniään. Tämän television välittämän kuvan suolla rehkivästä karpaasista muistavat varmasti monet. Se palautuu minullakin mieleen suolle suksiessani.
Suo antaa reilusti lisävastusta kulkijalle ja on mitä parhain tehonlisääjä paitsi totisen urheilijan harjoitteluun, myös tavallisen tallaajan peruskestävyyslenkkiin. Jos tarkoituksena ei ole rämpiä kainaloita myöten, kannattaa jalkoihin vetää asiaankuuluvat, vedenpitävät vaelluspatiinit tai kumisaappaat.
Turhaa ei kuitenkaan kannata ryntäillä ja rymistellä, rauhallisen vauhdin myötä näkee ja kuuleekin paljon enemmän.
Rämeeltä kantautuu tirskutusta. Pienellä viheltelyllä yksi töyhtötiainen kiinnostuu ja tulee uteliaana lähemmäs katsomaan kulkijaa. Kohta paikalle tulee toinenkin tirskuja ja hömötiainen antaa kuulua itsestään tsi-tshää-tshää -säkeellään. Kauaa ne eivät malta paikoillaan pysyä, vaan jatkavat pian matkaansa.
Aamuaurinko paistaa suolle. Siellä kasvaa kitukasvuista mäntyä ja suopursu muodostaa monin paikoin todella korkeita varvustoja. Tämä alppiruusun sukulainen on huomattavasti mainettaan kauniimpi kukka.
Tupasvillaa esiintyy myös paikoin todella runsaasti. Auringon paiste saa tuppaat hohtamaan valkoisina laikkuina siellä täällä. Hillaakin näyttäisi nyt tulevan runsaasti, sen verran paljon arvomarjan raakileita killuu mättäiden kupeilla.
Aapasuo on puuttomalta keskiosaltaan todella märkä veden muodostaessa suuria rimpiä. Suurimman rimmen vieressä on vanha ja jyhkeä keloranka. Talvella täällä hiihtäessä oli tuon puun juurella teeri kokenut kohtalonsa kanahaukan kynsissä. Nyt ei kummastakaan lajista ole tietoakaan, mutta muita kyllä näkyy.
Korpit keskustelevat suon laidalla äänekkäästi. Lienee pariskunnalla jonkin sortin erimielisyyksiä, sen verran suurta metakkaa ne pitävät. Niittykirvinenkään ei tunnu kyllästyvän koskaan, vaan vetää laululennossa säettään jo ties kuinka monetta kertaa. Paju- ja leppälinnut laulavat taukoamatta ja kuuluupa käkikin vielä kukkuvan.
Oman äänensä kuuluviin haluavat myös sääsket, mäkärät ja polttiaiset. Kun paarmatkin tuntuvat heränneen, suo muuttuu nopeasti sietämättömäksi paikaksi. Verenhimoiset kuppaajat käyvät säälimättä kimppuun, hiki juoksee noroina yllyttäen niitä entisestään.
Rämmin takaisin reunemmas ja kaivan repusta esille termospullon. Kahvia siemaillessa täytyy lakin hyttysharsoa tosin pakostakin raottaa. Ympärillä pyörii räkkää mustanaan, muutama sääski eksyy kuksassa höyryävään kahviinkin.