Pohjoisen jäämeren merijää vähenee tutkimusten mukaan vuosi vuodelta.
Jäämeren jäätilannetta seuraa yhdysvaltalainen Kansallinen lumi- ja jäätietokeskus, National Snow and Ice Data Center. Satelliittimittauksia on tehty vuodesta 1979 alkaen molempien napojen ympäristöistä. Merijään määrää on lisäksi pystytty jäljittämään erilaisin kartoitustutkimuksin vuodesta 1953 alkaen.
Tähän mennessä arktista merijäätä oli vähiten syyskuussa 2007, jolloin sen määräksi laskettiin 4,28 miljoonaa neliökilometriä.
Toiseksi tilastoissa tuli vuosi 2008, jolloin merijäätä oli 4,67 miljoonaa neliökilomerta. Tänä vuonna syyskuun lukema oli
4,9 miljoona neliökilometriä.
Merijään määrään vaikuttaa pinta-alan lisäksi myös paksuus. Alle yksivuotinen jää on ohutta, yleensä alle kaksi metriä paksua. Vanhempi jää, iältään 1-2-vuotias, on hieman paksumpaa.
Tätä vanhempi monivuotinen jää on paikasta ja lumitilanteista riippuen noin kolmimetristä. Ahtautuminen lisää jään vahvuutta jopa useisiin kymmeniin metreihin.
Sääolosuhteet Jäämerellä olivat vuoden 2010 alkupuolen ja kesän aikana sellaiset, että monivuotinen merijää painautui Kanadan ja Grönlannin pohjoisrannikkoa vasten.
Tutkijat arvelivat vanhan jää selviävän kesä yli suhteellisen vähäisellä kadolla, mutta toisin kävi.
Kesän päätyttyä monivuotisesta jäästä oli jäljellä vain
15 prosenttia, kun vielä 1980-luvulla säilymisprosentti oli yleisesti 50-60.
Kaikkein vanhinta jäätä, yli viisivuotista, oli ainoastaan 60 000 neliökilometriä, kun 1980-luvulla sitä oli vielä yli 2 miljoonaa neliökilometriä.
Kesäaikaisen jääpeitteen väheneminen on merkittävä muutos arktiselle alueelle. Koillisväylä oli tänä vuonna auki merenkululle. Väylä ei vielä ole täysin turvallinen kulkea ja liikennöintikausi on lyhyt, mutta tilanne muuttuu varmasti lähivuosikymmeninä.
Tutkijoiden arviot kesäaikana täysin jäättömästä Jäämerestä vaihtelevat vuosien 2030 ja 2080 välillä.
Arktinen alue lämpenee, mutta näin ei ole ollut aina. Maapalloon vaikuttaa myös pitkäaikainen viileneminen, joka johtuu maapallon radassa tapahtuneista muutoksista.
Science-lehdessä syyskuussa 2009 julkaistu tutkimus kertoo tilanteesta ennen nykyisen maapallonlaajuisen lämpenemisen alkamista noin 150 vuotta sitten.
Tutkimus on tehty kansainvälisenä yhteistyönä, ja sitä on johtanut Pohjois-Arizonan yliopisto ja Yhdysvaltain kansallinen ilmakehän tutkimuskeskus (NCAR).
Tutkimusryhmä kokosi näytemateriaaleja järvien sedimenteistä, jäätikkökairauksista ja puiden vuosirenkaista.
Kaikki näytteet todistivat samaa: arktisten alueiden lämpötila olisi ainakin 1,4 °C nykyistä viileämpi, ellei ilmasto olisi lämmennyt viime vuosisadan ajan.
Maapallo kiertää Auringon ympäri soikealla radalla, ja radan Aurinkoa oleva lähin piste siirtyy hiljalleen kalenterissa eteenpäin. Noin 7 000 vuotta sitten radan lähin piste saavutettiin syyspäiväntasauksen tienoilla.
Nykyisin tässä pisteessä ollaan vasta tammikuun 3. päivän aikoihin. Arktiset alueet saavat siis aikaisempaa vähemmän kesäaikaista lämpöä. Olosuhteet olisivat hyvin otollisia jäätiköitymisen leviämiselle ja uuden jääkauden alkamiselle.
Ilmastonmuutos on siis nostanut maapallon keskilämpötilaa merkittävästi. Arktisilla alueilla lämpeneminen on ollut ainakin kolme kertaa voimakkaampaa kuin viilenemisen vaikutus.
Maapallon radan muutos on jatkuvaa, ja sen viilentävä vaikutus arktisilla alueilla jatkuu vielä useita tuhansia vuosia. Radan Aurinkoa lähinnä oleva piste saavutetaan kevätpäiväntasauksen aikaan suunnilleen kuudentuhannen vuoden kuluttua.
Sen jälkeen pohjoisten alueiden vastaanottama energiamäärä alkaa jälleen kasvaa ja nykytilanteessa ollaan noin 22 000 vuoden kuluttua.
Sitä ennen ehtii tapahtua paljon sellaista, mitä emme vielä pysty edes arvailemaan. Yksi asia on silti varma: jääkaudet eivät ole pois pyyhkäisty maapallon tulevaisuudestakaan!