Oulu Kesäerotiikka mielletään usein heinälatoihin, tanssipaikkojen pusikoihin ja salaperäiseen vaaleaan kesäyöhön. Sinisessä hämärässä tapahtuvassa nyherryksessä saavat tuhannet suomalaislapset alkunsa vuosittain.
Suomalaiseen kollektiiviseen tajuntaan ovat lähtemättömästi piirtyneet kuvat kesäöistä, heinäladoista ja lainehtivista viljapelloista, joilla kirmaavat eloveenatytöt ja salskeat nuoret miehet.
Idyllihän on kuin suoraan Suomen keskustan imagokampanjasta! Onko koko kesäerotiikka Keskustan salamyhkäistä keksintöä?
Valtiotieteen tohtori Tytti Isohookana-Asunmaa (kesk.) kertoo, että keskustalaiset nauttivat erotiikasta siinä missä muutkin.
"Ei se paikkaa eikä vuoden aikaa kysy. Kesällä suomalaiset hormonit hyrräävät tavallista vilkkaammin", Isohookana-Asunmaa nauraa.
Kesäerotiikka on kuitenkin lujasti kiinni maaseudussa. Kirjallisuuden professori Kari Sallamaa tietää, että heinälatoromantiikalla on pitkät perinteet Suomen kirjallisuushistoriassa.
"Kesällä eroottiset viritykset ovat parhaimmillaan. Keskeisten klassisten teosten miljöönä on maaseutu", Sallamaa huomauttaa.
Kirjallisuuden kesäeroottisiin klassikoihin kuuluvat muun muassa Johannes Linnakosken Laulu tulipunaisesta kukasta vuodelta 1905 ja F.E. Sillanpään Ihmisiä suviyössä vuodelta 1934. Sallamaa muistuttaa, että Hannu Salaman Juhannustansseissa (1964) kesäidylli särkyy.
Kuvataidetta voi katsoa ilman symboliikkaa. Suomalaisen maalaustaiteen historiassa erotiikka on puolestaan ollut vaiettu laji. Kun sitä esiintyi, oli tuloksena usein iso äläkkä.
Akseli Gallen Kallelan Démasquée -maalaus vuodelta 1888 ja Ville Valgrenin Havis Amanda -veistos vuodelta 1906 aiheuttivat vanhoillisissa taidepiireissä paheksuntaa. Kummassakaan ei kesäerotiikkaa ole liiemmin havaittavissa, vaikka jälkimmäinen yhdistetäänkin usein kevääseen vuosittaisen lakituksen takia.
"Erotiikkaa on suomalaisessa kuvataiteessa vähän. Tämä voi johtua siitä, että suomalaisilla taiteilijoilla on historian myllerryksissä ollut vakavampaa ajateltavaa kuin erotiikka", taidehistorian lehtori Jorma Mikola Oulun yliopistosta kertoo.
Hän muistuttaa, että kauneus on katsojan silmissä. Teosten alastomat naiset voivat olla symboleja jostakin ylevästä ja hienosta.
"Tai sitten ne ovat pelkästään alastonmaalauksia. Niitä olisi hyvä katsoa ilman symbolisilmälaseja. Esimerkiksi Gallen Kallela voi tarkoittaa alastonmaalauksellaan pelkästään että siinä se alaston nainen on, katsokaa!
Erotiikka voidaan tulkita myös opetuksena. Tutkija Sanna Karkulehdon mielestä klassiset kesäerotiikkakuvaukset heinäladoissa ja viljavainioilla voidaan tulkita naisille opetukseksi ja opastukseksi.
"Kesäerotiikka on viihdettä sekä miehille että naisille. Mutta sieltä on myös havaittavissa viittauksia millaista on olla tietyssä kulttuuripiirissä ja aikakaudella oikea mies ja oikea nainen", Karkulehto kertoo.
Marginaalikirjallisuudessa tällainen oikean ihmisen tyypittely on murtumassa.
Karkulehto huomauttaa, että viime vuodet kyseiset marginaalikirjallisuuslajit ovat olleet voittoisia Finlandia-palkintoja jaettaessa, kuten esimerkiksi Pirkko Saision ja Pentti Holapan tapaukset osoittivat.
Kirjallisuuden professori Liisi Huhtala odottelee puolestaan jo, milloin nykyproosan erotiikkakuvaukset löytävät tiensä pois kesämökeiltä.
"Nuorten kirjailijoiden kesäkuvaukset on kaupunungistuneet. Nyt nuoriso vaeltaa seksihommiin kesämökeille. Olisi kenties jo aika huomata, että erotiikkaa voi harrastaa kerrostaloyksiössäkin kesäisin", Huhtala toteaa.