Marko Kilpi joutuu pohtimaan hetken. Tuliko hänestä dekkarikirjailija siksi, että on ammatiltaan poliisi? Ei. Ei tullut. Kilpi väittää, että hän kirjoittaisi dekkareita, vaikka tekisi muutakin työtä.
"Olen dekkarin fani. Se on lajina kiehtova", Kilpi sanoo.
Dekkarin viehätys perustuu Kilven mukaan mysteeriin. Tarina erottaa lukijan tämän omasta arjesta ja kietaisee mukaansa turvalliseen jännitykseen. Se on tunne, johon Kilpikin kirjoituksillaan pyrkii.
Kalevassa alkaa tänään tiistaina Kilven kirjoittama Veriveljet-niminen kesädekkari, jonka kantavana teemana on heti-mulle-kaikki-tänne-nyt -asennemaailma. Kilpi kertoo, että hän on päivittäisen poliisityön kautta törmännyt kyseiseen asenteeseen ja sen lieveilmiöihin.
"Varsinkin nuorilla ihmisillä on polte päästä oikotiellä onneen: Ei olla valmiita opiskelemaan tai työskentelemään minkään eteen, vaan kaikki pitää saada heti, menestys ja hienot autot", Kilpi sanoo ja jatkaa, että erityisesti nuorilta miehiltä takavarikoidaan aika "vöyreitä" autoja, joita heillä ei ole varaa maksaa.
"Sitten tulee itsetuhoisia ajatuksia kun huomataan, ettei homma onnistunutkaan."
Kilpi pudistelee päätään pohtiessaan, kuinka kaiken takana on ahneus, josta nykypäivänä on tullut lähes hyve. Vauhti takaa sen, että hyvä ja paha menevät helposti sekaisin - kuten kesädekkarissakin käy. Päähenkilöllä on "releet kondiksessa", mutta kyseenalaisin keinoin hankittuna.
Kun asiat menevät pieleen, koettaa hän selviytyä parhaansa mukaan kyseenalaisillakin keinoilla.
"Lukija joutuu pohtimaan, haluaako kaverin selviytyvän vai ei. Tilaajapuolikin vähän yllättyi dekkarin sisällöstä, mutta mitäpäs antoivat löysät kriteerit", Kilpi virnistää.
Lukulakko jatkuu
Kuopiolainen Marko Kilpi nousi suuren yleisön tietoisuuteen viime vuonna julkaistulla esikoisdekkarillaan Jäätyneitä ruusuja, joka oli sekä kriitikoiden että yleisön mieleen. Dekkari palkittiin tänä vuonna Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinnolla, ja siitä suunnitellaan elokuvaa.
Kirjoittaminen oli Kilvelle tuttua jo entuudestaan. Aikaisemmin hän muun muassa käsikirjoitti ja ohjasi useita televisiossa esitettyjä dokumenttifilmejä.
Kilpi myöntää, että jatkodekkarin kirjoittaminen oli täysin erilaista kuin normaalin dekkarin kirjoittaminen. Jatkodekkarissa on tiukka sapluuna: 38 yhtä pitkää jaksoa, joiden pitää toimia sekä yksin että yhdessä. Kilpi kuvaakin jatkodekkaria proosan ja käsikirjoituksen välimuodoksi. On kirjoitettava annettuun merkkimäärään ja muotoon.
"Vauhti tarinassa on hengästyttävä, varsinkin jos sen lukee yhdeltä istumalta. Pala kerrallaan se toimii paremmin, sillä mielikuvitus täyttää tarinasta paikkoja."
Esikoiskirjaansa kirjoittaessa Kilpi piti lukulakkoa eikä koskenut muihin dekkareihin. Lukulakko pitää edelleen.
"Olen herkkä vaikutteille. Asiat sekoittuvat alitajunnassa ja lopulta ei muista, mistä mikäkin asia on. Televisiosta voin katsoa mitä vain, se ei samalla tavalla sotke kirjoittamista."