Kesän vielä odottaessa tuloaan monen nuoren mielessä siintää jo ajatus villistä ja vapaasta kesästä oman auton ratissa. Kesäauton määritelmä on selkeä: halpa ja hyvä. Yhtälö on mahdoton pidempiaikaista ajokkia hankittaessa, mutta kesäautosta puhuttaessa ainoa vaihtoehto. Yhden kesän köröttelystä ei kannata maksaa liikaa, muutaman kuukauden ajelee ilman suurempia teknisiä hienouksia. Tärkeintä on kuitenkin, että autolla on "leimaa" kesän yli. Eli seuraava katsastus on vasta jossakin hamassa syksyssä.
Kesäauton pitää olla halpa ja luotettava.
Ostohinnat alkavat nollasta eurosta päättyen korkeintaan pariin tuhanteen euroon. Hinta määräytyy takana ja edessä olevien kilometrien eli ajokin kunnon mukaan. Pienet ruostetäplät tahi lommot eivät kesäautossa haittaa. Kesäautoilu maksaa myös polttoaineen muodossa. Karkeasti voi sanoa, että pieni japanilainen kuluttaa vähemmän menovettä kuin iso jenkkirassi. Vakuutuksissakin on hintaeroja, mutta ne eivät Suomen lyhyen suven aikana ehdi nousta pilviin.
Kesäkaaran luotettavuutta on vaikea ennustaa. On lähinnä tuurista kiinni, kestääkö pirssi koko kesän vaiko vain juhannukseen asti. Hintavammat autot kestävät keskimäärin pitempään kuin halvat. Jos ei itse autojen päälle ymmärrä, kannattaa kysyä apua sukulaiselta tai naapurilta ennen kauppojen lukkoon lyömistä.
Mistä kesäauton sitten saa. No tietenkin lehtien ilmoituspalstoja tutkimalla, internetiä selaamalla ja autokauppojen pihoja kiertämällä.
Pattijokinen Jari Piippo bongasi Kalevasta Timo Ullgrenin ilmoituksen ja ajoi kaverinsa kera Ouluun autoa ostamaan.
"Nätistihän tuo käy. Ei paha ikäisekseen", Piippo tuumaa ensikommenteikseen.
Kurkistus konepellin alle ja sitten on koeajon vuoro. Se ei saa ostajakandidaattia epäilemään. Tästä auto ainakin kesäksi ja pidemmälle, jos katsastusmies on suopea syksyllä.
Hintapyyntö vuoden 1986 Volkswagen Golfilla on 400 euroa. Pienen tinkauksen jälkeen hinnaksi sovitaan 360 euroa.