Onko tähtiharrastus välineurheilua, Jukka-Pekka Metsävainio?
Tähtiharrastus ei ole välineurheilua, mutta tähtikuvaus valitettavasti on. 500 eurolla saa jo hyvät kuvausvälineet, mutta oppimiskäyrä on aika jyrkkä. Ylärajaa ei ole.
Vertailevatko tähtikuvaajat putkiensa kokoa?
Koko ei ratkaise, vaan se, miten sitä käyttää. Voi olla hyvinkin vaatimattoman kokoinen putki, joka maksaa enemmän kuin suuri. Astrokuvauksessa suositaan usein laajakulmaista kuvausta, ja silloin laitteiden hinnat tahtovat nousta pilviin. Jotkut kohteet vaativat todella isoja vehkeitä. Esimerkiksi himmeät galaksit ovat kulmaläpimitaltaan pieniä, ja pitkät polttovälit vaativat suuria laitteita.
Kun olet vehkeilläsi tunkeutunut pohjattomaan avaruuteen, niin oletko törmännyt Jumalaan?
Ei ole tullut vastaan Jumalaa tai jumalia. En ole ainakaan nähnyt.
Eikö siellä pitäisi näkyä sata metriä pitkä partainen ukko?
Se ei nähtävästi ole havaittavissa.
No, oletko havainnut mitään hienompaa kohdetta?
Kyllä mä tykkään pilvessä olla: kaasusumut ovat upeita, värikkäitä kohteita. Ne ovat tosin monesti hyvin himmeitä, ja niiden kanssa joutuu temppuilemaan. Koska niitä kuvataan liikkuvalta alustalta, on aika hankalaa tehdä kymmenienkin tuntien valotuksia.
Ei liene toivoakaan, että kaasusumuja näkisi halvalla kiikarilla?
Itse asiassa ne ovat yksi parhaista kohteista halvoille kiikareille. Ne eivät tosin näy värikkäinä, vaan utuläikkinä, mutta muodot erottuvat. 50-millisellä mökkikiikarilla näkee oikein hyvin. Samoin Andromedan galaksi ja monet pallomaiset ja avoimet tähtijoukot näkyvät hienosti.
Heikentääkö valosaaste nykyihmisen suhdetta kosmokseen? Pinnallistuuko kaikki sen vuoksi, ettemme voi kylliksi tuijottaa tähtiä?
Kyllä. Esimerkiksi Linnunrata ei näy kaupungissa. Jos menee pimeänä yönä maaseudulle ja katsoo taivaalle, niin jokaisella loksahtaa suu auki. Tähtien määrä huumaa, samoin kuin se, ettei tuttuja tähtikuvioita enää helposti erota tähtien valtavasta määrästä. Kun katsoin ensimmäisen kerran Saturnusta ja pieni valopiste muuttui yhtäkkiä palloksi, jonka ympärillä leijui rengas, tuli hurja tunne: se todella on tuossa - tuo valopiste on todellakin kolmiulotteinen kappale, jonka ympärillä leijuu kuita!
Ja täällä me hääräilemme hieman sitä palloa pienempinä.
Kerran joku kysyi, että eikö minulle tule pieni ja mitätön olo, kun katselen noita valtavia etäisyyksiä. En oikein tajunnut kysymystä - tulee päinvastoin aika suuri ja mahtava olo, kun pystyn niin tekemään.
Jos tästä jotain filosofiaa haluaa etsiä, niin se on aika yksinkertainen ja kaunis: Ilman supernovaräjähdyksiä maailmankaikkeudessa
ei olisi juurikaan vetyä raskaampia alkuaineita, joita ilman ihmistä ei olisi olemassa. Kun aurinkomme aikanaan vain tusahtaa - se ei räjähdä supernovana - se levittää jäännöksemme uusien tähtisukupolvien raaka-aineiksi. Aika suuren mittakaavan kierrätystoimintaa. Mulle riittää tämäntasoinen hartaus.
Voiko astronomisilla tiedoilla tehdä vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen baaritiskillä?
En suosittele yrittämään. Tietämys toisenlaisista tähdistä voi olla tehokkaampaa. Ongelma ainakin itsellä on, että olen aiheesta niin innostunut, että tahtoo tulla luento, ei keskustelua. Ja jos lähdetään katsomaan tähtiä yhdessä, niin kirkkaalla säällä Suomessa on yleensä kylmää. Kesällä, jolloin olisi muuten mukavaa, on se valtava valosaaste.
Kuvablogisi nimi on Astro Anarchy. Oletko joku tähtiaktivisti, vai?
Voisi sanoa, joo. Tehdään iskuja voimalaitoksille, kun halutaan pimeyttä. No ei, nimi johtuu siitä, että halusin astro-alkuisen nimen, ja ne ovat aika kortilla. Keksin sitten tuommoisen. Odotin kyllä, että olisi tullut enemmän yhteydenottoja koskien sitä, miten kaupunki pimennetään yöllä.