Helsinki Muistan miten sodan jälkeen 1940-luvulla puhuttiin Kafka-ongelmasta, Kai Laitinen piti Lallukassa oikein luennonkin jonka otsikko oli "Kafka-ongelma". Franz Kafka oli tuolloin tuntematon kirjoittaja.
Nobelin kirjallisuuspalkinnon ottaa tänään vastaan henkilö, joilla on samantapainen ongelma. Kaksi tuttavaani Unkarista (molemmat kirjallisuuden tuntijoita) eivät tienneet hänestä mitään. Unkarin kirjallisuuden historiassa (A History of Hungarian Literature, Akadémiai Kiadó 1982), hän ei esiinny edes hakemistossa.
Imre Kertész on syntynyt 1929 ja joutui 1944 poikasena Auschwitziin. Muistot näistä kauhun paikoista traumatisoivat Kertészin koko loppuelämän ajaksi samalla tavalla kuin ne traumatisoivat runoilija Paul Celanin (1920-1970).
Groteski onni
1975 julkaistiin Kertészin ensimmäinen kirja Sorstalanság (Mies ilman kohtaloa). Hän kertoo miten leirillä hänet oli viety ns. "sairastupaan". Se tarkoitti lautalavoja, neljä sairasta yhdessä boksissa, osin päällekkäin. Maaten paiseissa, haavoissa ja ulosteissa hän kaipasi kauniiseen, vihreään Buchenwaldiin, missä vehreys peitti huviloiden rauhan. "Kaunis Buchenwald"! Tämä on hänen omalaatuista huumoriansa.
Kertészin teos on eräänlainen groteski näkemys onnesta, hänen teoksensa on Auschwitzin ja Buchenwaldin Gargantua.
Groteskit asiat ovat Kertészin ympärillä kaikkialla. Groteskia ja yleensä absurdia vaikutelmaa lisää vielä sekin, että mestariteos, Sorstalanság, hylättiin kustantamossa.
Jos ajatellaan Kertésziä suhteessa omaan aikaansa, niin aika groteski ajatus on lisäksi se, että Péter Eszterházy ja György Konrád ja muut unkarilaisen kirjallisuuden majakat, verrattomasti tunnetummat kuin Kertész, eivät ole luoneet näin syvälle luotaavaa teosta. Kertészin teos puhuu todistajan suurella voimalla. Hän todistaa jostain suuremmasta asiasta.
Kirja on näpäys kaikille maailman kingi-kirjailijoille, aina Stephen Kingistä niihin jotka hallitsevat ylpeinä kirjallisia neuvostoja ja markkinoita.
Kertész kantaa elinikäistä traumaa Auschwitzista. "Ei ole kyse siitä että he tekivät meille pahaa, vaan siitä, että me kaikki pystyimme tekemään tällaista". Olemme kykeneviä tuottamaan uudelleenkin tuon ihmissielun hävityskoneen, kun olemme sen keksijöitä.
Sorstalanság ei ole mikään kesälomakirja, sen aihe on painostava. Hänen Fiaskonsa kuvaa depressiota jonka Kertész koki, kun hänen Auschwitz-kirjansa hylättiin kustantamossa.
Sanottiin: "Te tulette vähän liian myöhään esiin tällä teemalla, kiinnostus asiaan on vähentynyt." Fiasko on kuitenkin muodoltaan aivan toisenlainen kuin ensiteos, se on "modernistinen romaani", joka on vaikuttava, mutta vaikea lukea.
Edelleen muodoltaan toisenlaisia ovat Kertészin muistelmat (Gályanapló Kaleeripäiväkirja ja Valaki más, Toinen 1997). Näistä pidän itse eniten. Ne tuovat mieleen Euroopan kirjallisuuden hienoimman perinteen kuten Thomas Mannin esseet.
Marcel Proustista, Johann Wolfgang von Goethestä ja ennen kaikkea Kafkasta ja Sigmund Freudista hän puhuu, paljon muun muassa: "Se alitajunnan yö, johon Freud viittasi ei ole ainoa syy miksi meidän täytyy pelätä itseämme, tai sitä kaikkea mihin olemme osoittautuneet kykeneviksi. Siihen ei tarvita Freudia vaan meidän omia kokemuksiamme."
"Auschwitzissa oli hyödytöntä tietää millaiset olivat olleet meidän anaali-eroottiset elämyksemme," Auschwitz on kaikkien totuuksien takana.
Unkari, kotimaa
Unkarin kirjallisuutta Kertész myös joskus koskettelee.
1900-luvun Gyula Krúdy on hänen lempikirjailijansa, joka kirjoitti kuvauksia toisenlaisesta budapestilaiselämästä ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kuvaukset kertovat ruoasta, keittiöistä ja eräänlaisista bordelleista "orfeumeista".
Krúdy onkin ainoa unkarilainen, josta Kertész varauksettomasti pitää. Krúdyn teoksista ole ainoatakaan käännetty suomeksi.
Edelleen Kertész kiinnittää huomiota Sándor Máraihin. Márai oli eräänlainen proosan kuningas Unkarissa 1930-luvulla. Pari vuotta sitten hänen teoksensa Kynttilät palavat loppuun oli monessa maassa bestseller, Suomessakin.
Kertész sanoo Máraista: Hänen porvarillisuutensa on pönäkkää ja arkista, hän esimerkiksi miettii miten porvarisjohtaja voisi olla seksuaalisuhteessa palvelijattarensa kanssa.
Márain päiväkirjoja on pidetty ensiluokkaisina eurooppalaisen kirjallisuuden tuotteina. Niitä ne ovatkin, ja Kertész tunnustaa sen. Ne ovat silti kulttuurinäkemykseltään laihempia kuin Kertészin päiväkirjat.
Tieto ja ihminen
Kertész ei anna paljon arvoa tiedon edistymiselle. Hän sanoo että vaikka tieto edistyy, niin tiedämme yhä vähemmän kuolemasta ja yleensä elämästä, pahuuden luonnetta ei ole digitalisoitu, elektroninen kumous ei ole ulottunut ihmisen tärkeimpiin kysymyksiin. Ihminen tietää kokemuksestaan enemmän kuin tietokone, tuo elektroninen "aivojen proteesi".
Mikä selittäisi pohjimmaltaan Kertészin omalaatuisuuden?
Tulee mieleen Kertészin juutalaisuus. Ehkä puolet Unkarin kirjailijoista on ollut juutalaisia. Hän muistuttaa Frigyes Karinthyä, nerokasta paradokseja latelevaa kirjailijaa (k. 1938). Karinthy aloitti kognitiiviset tieteet (psykologi Oliver Sachsin ajatus), koska hän kuvaili objektiivisesti miten tajunnan sisältö muuttui hiljalleen, kun professori Olivecrona Tukholmassa kaiveli veitsellä hänen päätään (kyseessä oli aivotuumori).
Samalla tavoin Kertész kuvailee Auschwitzin vähittäistä vaikutusta tajuntaan. Kaikki laihtuvat ja muuttuvat eläimen näköisiksi ja tapaisiksi.