Talouspoliittiseen keskusteluun tuodaan aika ajoin ehdotuksia, joiden mukaan yksinkertaisilla toimenpiteillä saadaan paljon hyvää aikaan ilman, että siitä tarvitsee maksaa mitään.
On muun muassa esitetty, että verotusta keventämällä voidaan lisätä valtion verotuloja, koska verojen alentaminen lisää kasvua ja työllisyyttä ja kasvattaa siten veropohjaa.
On myös esitetty, että velkasuhde alenee, kun velalla rahoitettuja julkisia menoja lisätään. Perusteluna on, että niin sanotut kerroinvaikutukset ovat niin suuria, että ne riittävät nostamaan kokonaistuotantoa merkittävästi enemmän kuin mitä elvytykseen tarvitaan lisävelkaa.
Finanssipolitiikan kerroinvaikutus kuvaa sitä, paljonko julkisten menojen kasvattaminen lisää kokonaistuotantoa lyhyellä aikavälillä.
Jos kerroin on suurempi kuin yksi, julkisten menojen lisäys lisää kotitalouksien ja yritysten tuloja, jolloin myös yksityinen kysyntä kasvaa.
Kotitaloudet lisäävät kulutusta, ja näin kauppiaidenkin kassaan virtaa enemmän rahaa.
Osa tulon lisäyksestä käytetään säästämiseen eli sijoituksiin ja lainojen lyhentämiseen, mikä pienentää kerroinvaikutusta.
Sitä pienentää myös se, että osa kulutuksen kasvusta kohdistuu tuontitavaroihin.
John Maynard Keynesin aikanaan muotoilema kerroinvaikutus on ollut kiinteä osa talouspolitiikan valmistelutyötä ainakin kuuden vuosikymmenen ajan.
1980-luvulle saakka ajateltiin, että kerroin on ykköstä suurempi. Se tarkoittaa, että julkisten menojen lisääminen 100 miljoonalla eurolla nostaa kokonaistuotantoa enemmän kuin 100 miljoonaa euroa.
Sittemmin näkemys muuttui, ja kertoimet arvioitiin paljon pienemmiksi.
Osittain tähän vaikutti se, että rahoitusmarkkinoiden kehityksen katsottiin vähentäneen niiden kotitalouksien määrää, joilla ei ole säästöpuskureita tai lainansaantimahdollisuutta kulutusmenojen tasaamiseksi.
Lisäksi havaittiin, että julkisten menojen kasvu useissa tapauksissa syrjäytti yksityistä kysyntää.
Vuoden 2008 lopulla alkanut kansainvälinen taantuma on jälleen muuttanut näkemystä.
Uusimpien tutkimustulosten mukaan finanssipolitiikan kerroinvaikutus on hyvinä aikoina pieni, mutta taantuman tai laman oloissa se voi olla melko suuri. Suuruusluokka riippuu myös siitä, minkä tyyppisestä julkisesta meno- tai tuloerästä on kysymys.
Suurimmat kerroinvaikutukset saataisiin, jos menojen lisäys toteutettaisiin tulonsiirtoina niille kotitalouksille, jotka eivät säästä eivätkä käytä lainaa ja siten kuluttavat aina kaiken tulonsa. Tällaista elvytystä tuskin voitaisiin panna toimeen monena vuonna peräkkäin.
Julkisilla investoinneilla on tutkimusten mukaan jonkin verran ykköstä suuremmat kerroinvaikutukset myös normaaleina aikoina, mutta taantuma-aikoina ne vielä suurempia. Siten taantuman aikana julkisten investointien karsimista tulisi välttää, ja jos elvytysvaraa on, se tulisi kohdistaa niihin.
Julkisia investointeja ei kuitenkaan voi perustella pelkästään kerroinvaikutuksilla.
Julkisissa investoinneissa on eroja. Pyramidin rakentamisella voi olla kerroinvaikutuksia, mutta harva kai antaisi sellaiselle hankkeelle tukensa.
Sitä vastoin julkinen investointi kasvukeskusalueen väylähankkeeseen tuottaa kerroinvaikutusten lisäksi myös muita hyötyjä. Vaikutukset kasvavat, jos niihin voidaan liittää yksityisellä rahoituksella toteutettavaa asunto- ja liiketilarakentamista.
Kerroinvaikutuksen toteutuminen edellyttää, että tuotantokapasiteettia on käyttämättä.
Infrainvestointien kerroinvaikutus olisi todennäköisesti ollut Suomessa hyvin merkittävä 1990-luvun laman aikana, koska silloin oli runsaasti vapaata kapasiteettia ja urakkahinnat olivat pudonneet.
Tämän päivän tilanne ei ole sama. Ainakaan hinnat eivät ole alentuneet. Lisäksi rakennusalalla julkisten investointien kerroinvaikutusta kotimaiseen kysyntään pienentää se, että työvoimareserveistä merkittävä osa on Virossa.
Usein unohdetaan, että vuonna 2008 puhjenneeseen taantumaan reagoitiin hyvinkin keynesiläisittäin.
Vuosina 2009–2010 finanssipolitiikka kevennettiin kaikkialla ennennäkemättömän rajusti. Vastaavan suuruista elvytystä ei voi toistaa vuodesta toiseen.
Harva taitaa tietää, että Suomessa finanssipolitiikan kevennettiin vuosina 2008–2010 enemmän kuin missään muussa EU-maassa.
Jos kerroinvaikutukset olisivat olleet suuria, meillä olisi parin viime vuoden aikana ollut kova vauhti päällä.
Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.
Kolumni