Senaattori John Kerry piti lujan linjapuheen pystyäkseen päihittämään presidentti George Bushin.
Valkoisen talon uudeksi isännäksi pyrkivää senaattori John Kerryä on pidetty Yhdysvalloissa tähän asti miehenä, joka ei olisi terrorismitaistelussa yhtä uskottava kuin nykyinen presidentti George Bush. Kerry koki rikkoa ennen kaikkea tämän mielikuvan demokraattien puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa.
Kerryltä kuultiinkin kovaa tekstiä, miten hän kävisi terrorismin kimppuun ja miten hän ei epäröisi käyttää hypervallan sotilaallista voimaa. Kerry puhui Yhdysvalloista kansakuntana, joka on yhä sodassa terrorismia vastaan. Tämä olikin ainoa vaihtoehto, sillä pehmoilulla ei kohta kolmen vuoden takaisten terrori-iskujen yhä järkyttämän valtion presidentinvaaleja voiteta.
Tästä huolimatta Kerry teki selvän pesäeron istuvaan presidenttiin ja etenkin Irakin sotaan. Hän ei suoranaisesti leimannut Bushin sotaperusteita valheellisiksi, mutta läheltä piti. Tärkein linjaus oli, että Kerryn johtama Yhdysvallat lähtisi sotaan vain kun on pakko ja ettei hän lähtisi Bushin tapaan harharetkille.
Kerry ei ole edellisen demokraattipresidentin Bill Clintonin kaltainen tähtiesiintyjä, mutta massachusettsilaissenaattori pani Bostonissa itsensä likoon. Isänmaallisen paatoksen sävyttämä puhe ei ollut missään tapauksessa epäonnistuminen. Hän hyödynsi siinä taiten taustaansa Vietnamin sodan veteraanina.
Kerry lähtee joka tapauksessa marraskuun vaaleihin haastajana, mutta asetelma oli sama ennen demokraattien esivaaleja. Kerryn pienoinen gallupetumatka kasvanee puoluekokousjulkisuuden takia, mutta se kavennee republikaanien elokuun lopulla New Yorkissa pitämän puoluekokouksen myötä.
Bushin vahvin valtti on se, että hän on istuva presidentti. Irakin sodan valheellisiksi osoittautuneet perustelut, Yhdysvaltain tiedustelujärjestelmästä paljastuneet puutteet ja irakilaisvankien pahoinpitelystä noussut kohu ovat heikentäneet tätä valttikorttia. Bushin kannalta ratkaisevaksi nousee, pystyykö hän maalaamaan Kerrystä kuvan arvaamattomana pehmona, joka ei pystyisi koviin otteisiin terrorismia vastaan.
Kerry ei kertonut nyt muulle maailmalle juuri mitään siitä, millaista ulkopolitiikkaa hän noudattaisi. Samaten hän jätti pimentoon sen, mitä hän tekisi Irakin sodalle. Lähinnä sisäpoliittisista syistä hän ei edes maininnut Yhdistyneitä kansakuntia nimeltä. Maailmanyhteisö voikin odottaa, ettei Yhdysvaltain ulkopolitiikka muuttuisi olennaisesti, vaikka presidentti vaihtuisi. Muissa yhteyksissä Kerry on toki puhunut tarpeesta palata toimiviin liittolaissuhteisiin.
Sitäkin jyrkempiä muutoksia Kerryn voitto toisi Yhdysvaltain sisä- ja talouspolitiikkaan. Hän lupasi keskiluokalle ja pienyrityksille verohelpotuksia, mutta poistaisi Bushin kaikkein äveriäimmille antamat verohelpotukset. Bushin kaudella valtaisaksi kasvaneen budjettivajeen Kerry julisti puolittavansa neljässä vuodessa.
Clintonin kauden menestyksellinen talous- ja työllisyyspolitiikka tarjoaa hyvän selkänojan Kerryn lupauksille. Talous on kääntynyt Bushin kauden loppua kohti nousuun, mutta sen hedelmät jakautuvat entistä epätasaisemmin.
Vaikka terrorismisota ja sisäisen turvallisuuden takaaminen ovat vaalikampanjan tärkeimmät teemat, amerikkalaisten äänestyspäätöksiin vaikuttaa perinteisesti erittäin paljon se, millaiseksi he kokevat oman taloudellisen asemansa. Marraskuun vaaleista voi turvallisesti ennustaa vasta sen, että kamppailusta tulee tiukka.