Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden ensimmäinen televisioväittely nosti John Kerryn voimalla esiin. Kerry pongahti taas gallup-ykköseksi. Vaalien loppusuorasta tulee raastava koitos.
Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden George W. Bushin ja John Kerryn ensimmäinen televisioväittely viime viikolla koski ulkopolitiikkaa, ja pelin henki tuli viimeistään nyt kaikille selväksi. Kyseessä on linjavaali, jollaista vain harvoin on nähty. Presidentin ja hänen haastajansa tulkinnat asioiden tilasta eroavat toisistaan perusteellisesti.
Demokraattien Kerrylle ensimmäinen väittely oli poliittisesti elämän ja kuoleman paikka, mutta hän selvisi haasteestaan. Kerry oli jäänyt sitkeästi jälkeen mielipidekyselyissä, ja hänen oli pakko kyetä osoittamaan amerikkalaisille olevansa yhä uskottava vaihtoehto. Ensimmäisten kyselyjen mukaan hän onnistui ja nousi Bushin edelle.
Keskustelussa Kerry oli kaiken aikaa niskan päällä. Hän esiintyi varmasti ja vakuuttavasti ja suuntasi Bushin niskaan koko ajan sanallisia täsmäohjuksia. Presidentti puolestaan vaikutti välillä hapuilevalta ja vähemmän keskittyneeltä - hän on virassaan harvoin joutunut puolustautumaan näin suoraan esitettyjä syytöksiä vastaan. Vaikka Bushia arvostellaan Amerikassa väliin todella rankasti, esiintymisissään hän on yleensä liikkeellä vain omiensa parissa.
Kerry arvioitiin yleisemmin väittelyn voittajaksi, mutta myös Bush menestyi kannattajiensa silmissä riittävän hyvin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaalikamppailu jatkuu tasaväkisenä, eikä se ole vielä ratkennut mihinkään suuntaan. Kerry pääsi presidenttipeliin takaisin mukaan, mikä oli ensimmäisen kohtaamisen tärkein konkreettinen lopputulos.
Silti on hyvä muistaa, mitä tapahtui neljä vuotta sitten Bushin ja demokraattien silloisen ehdokkaan Al Goren televisiokeskustelussa. Sitä seuranneiden katsojien ensivaikutelma oli, että Gore oli niskan päällä. Republikaanien PR-koneisto oli kuitenkin niin paljon vastustajaansa tehokkaampi, että se kykeni myöhemmin julkisuudessa kääntämään vallitsevaksi tulkinnaksi Bushin väittelyvoiton.
Niin nytkin molemmat kampanjaleirit tulkitsevat tapahtumia omiensa hyväksi ilman mitään pidäkkeitä.
Kyseessä ovat vaalit, joissa on poikkeuksellisen vaikea olla puolueettomana tuomarina. Rintamalinjat ovat selvät ulkomaita myöten. Eri selvitysten mukaan Yhdysvaltain ulkopuolella Kerryn suosio on Bushiin nähden ylivoimainen, niin myös Suomessa. Hän olisi selvästi mieluisampi presidentti eurooppalaisille. Näillä mielipiteillä ei vaalien tulokseen ole merkitystä, mutta näkemysten jyrkkyys kuvastaa samalla sitä, että Amerikka itsessään on jakautunut.
Ensimmäinen väittely keskittyi Irakin sotaan, mutta perimmältään ehdokkaiden välillä on kysymys paljon syvemmästä kuin siitä, toimitaanko Bagdadissa nyt oikein vai väärin. Eikä Kerryn voittokaan sotaa lopettaisi.
Vastakkain on kaksi upporikasta amerikkalaisen eliitin edustajaa. Tästä taustasta huolimatta vaaleissa on kyse nyt enemmästä kuin henkilöistä tai puolueista. Bushin presidenttikautta on sävyttänyt poikkeuksellisen vahva ideologinen väritys. Tällöin vastustajan on vastattava samalla mitalla. Tehdyt päätökset ovat, tulkinnasta riippuen, joko suuri menestys tai kolossaalinen virhearvio.
Politiikka on palannut Amerikan politiikkaan, siitä ei ole epäilystä. Mutta samalla totuudet alkavat venyä vaarallisella tavalla ja loka lentää. Näitä vaaleja ei yksinkertaisesti enää voi voittaa tavalla, joka yhdistäisi kansaa. Mitä tapahtuukin, Yhdysvallat tuskin on ainakaan vähään aikaan entisensä.