Kevättalven parhaat hiihtokelit ja tuleva täydenkuun yö houkuttelevat kolme miestä retkelle Posion Riisitunturiin. Pakkaamme kahden päivän ja kolmen miehen tavarat ahkioon. Tolvantien pysäkillä kaksi päätyy lopulta lumikenkiin, yksi sovittelee suksia jalkaansa. Intoa eniten puhkuva saa ensimmäisenä vetojuhdan tehtävän.
Viiden kilometrin matka tunturimajalle ja kansallispuiston tunturimaisemiin helpottuu huomattavasti valmiilla latupohjalla. Suksissa saisi silti olla parempi pito. Runsaan kahdensadan metrin nousu on aluksi loiva, mutta saa myöhemmin kaipaamaan parempaa voitelua. Lumikengät toimivat välillä suksia paremmin.
Kuukkeliperhe tutkii naavakuusten oksistoa, rupattelevat keskenään hetkisen ja tarkistavat vastaantulevat. Kun leivänpaloja ei kuulu, rääkäisevät, ja katoavat kuusikkoon.
Käpylintu laulaa lyhyesti latvustossa. Naavalla vuoratussa pesässä poikaset ovat jo kuoriutuneet, ja käpylinnun on auottava kuusenkäpyjä yhä ahkerammin. Kanalintujen jälkiä näkee tämän tästä. Kiepissä yöpymiseen on vielä tarpeeksi lunta. Kuusivanhusten tyvet ovat täynnä pohjantikan kaivamia ruuanhakureikiä.
Kuusikko harvenee ja saavumme pian tunturipaljakan reunalle. Tykyn painamat kuuset ja koivut ovat taipuneet syvälle kaarelle. Monesta latva on katkennut juuri tänä keväällä.
Rinteestä avautuu hieno näkymä kohti itää: Koillismaan suurin vesistö, Kitkajärvi, ja sitä reunustavat vaaramaisemat. Kouervaaran pitkä selkä nousee suoraan Kitkan Kuusamon puoleiselta rannalta. Sinne suunniteltu uraanikaivoshanke saa mietteliääksi. Sopisiko tähän maisemaan kaivos?
Hieman oikealta tavoitan Suonnansaaren, kirjailija Reino Rinteen kotisaaren. Mitä mahtaisi saaren asukki, Koillismaan koskien edesmennyt verevä puolustaja, tuumia uraanin louhinnasta jos vielä eläisi? Teroittaisi varmasti kynänsä ja kävisi taas sanaiseen sotaansa.
Pian olemme puoleksi lumeen hautautuneella kämpällä. Sukellamme sisään ja ripustelemme hiestä märät vaatteet kuivumaan. Pannu kaminan päälle porisemaan ja eväät esiin. Vieraskirjaa tutkitaan jälkiruuaksi. Kävijöitä on ollut tasaiseen tahtiin muutama retkikunta päivittäin koko kevään ajan. Harvemmat ovat jääneet yökuntiin.
Selän oikaisu tekee hyvää. Puiden rätinä tulipesässä rauhoittaa mielen ja saa vaipumaan hetkesi uneen. Tämä on sitä laatuaikaa. Vailla mitään tekemistä. Kaminan lämpö ja hyvä olo. Tilaa ajatuksille.
Levättyämme tarpeeksi, kömmimme kämpän pihalle ihastelemaan auringonlaskua. Kaamos on vain muisto menneestä. Auringonvalo värjää lumen ja puut oranssiin. Taivas loimuaa ensin punaisena ja piirtää sinisiä varjoja hangen pintaan.
Kuu alkaa nousta auringon vastapuolelta. Se näyttää kohtuuttoman suurelta, oranssilta pallolta. Maan varjo piirtyy violettina horisonttiin. Hitaasti auringonvalo katoaa, ja kuu nousee lampuksi yötaivaalle. Sen seuraksi nousevat näkyviin myös Venus ja Saturnus, jotka heijastavat tasaista valoa ja erottuvat siten kaukana tuikkivista tähdistä.
Tähtien lomassa näyttää liikkuvan muutama kummajainen vakaalla radalla. Ne ovat taivaalle heitettyjä satelliitteja, jotka palvelevat nykyihmisen onnea ja uteliaisuutta mitä kummallisimmilla tavoilla.
Sitten alkaa revontulten näytös. Aluksi heikkona näkyvä revontulikaari voimistuu vihreäksi ja alkaa elää. Ketunhantä alkaa liehua yön sinisellä taivaalla.
Yön pääosaa näyttelee kuitenkin täysikuu, joka kirkastuu alkuillan kajosta kirkkaaksi valoksi, sitä mukaa kun yötaivas tummenee. Tunne on ihmeellinen. Hanki kimaltelee sinisessä valossa. Ulkona näkee liikkua melkein kuin keskellä päivää. Tätä ei voi kokea kaupunkien valosaasteessa.
Hiljaisuuden rikkoo vain kaukaa kantautuva helmipöllön puputus. On kuutamoyö keskellä Suomen kevättalvea. Pieni pakkanen nipistelee nenänpäässä. Yössä on jotain erikoista. Jotain, joka on aina ollut, mutta josta enää harva tietää jotain.
Tolvan kylässä ja Riisitunturin maisemassa aika on pysähtynyt.