Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali Lauri Sutela kantaa huolta Suomen uskottavasta puolustuskyvystä. Sutela paheksuu kaavailuja, että Suomi luopuisi henkilömiinoista.
Sutela tähdentää, että miinat ovat aivan olennaisen tärkeä osa alueellista puolustusjärjestelmää. "Ne, jotka ajavat miinojen käytöstä luopumista ovat silottamassa tietä viholliselle. Minun kielenkäytössäni sitä kutsutaan maanpetturuudeksi", hän linjaa.
"Suomalaisessa maastossa ei mikään korvaa miinaa. Se on halpa, tehokas ja pakottaa maahantunkeutujan varomaan jokaista askeltaan", Sutela toteaa maanantaina julkaistussa elämänkerrassaan Lauri Sutela - Puolustusvoimain komentaja (Otava).
Seppo KääriäinenTeoksen kirjoittaja eversti Matti Lukkari joutui pitkään suostuttelemaan ennen kuin Sutelaa antoi luvan elämänkerran kirjoittamiseen. Kirja ilmestyy ensi lauantaihin ajoittuvan 85-vuotispäivän kunniaksi.
Sutela seuraa aktiivisesti, mitä maailmassa ja sen seurauksena puolustusvoimissa tapahtuu. Hänen mielestään reservin pienentäminen muita maita matkien ei tunnut perustellulta.
Kirjan julkistamistilaisuudessa Sutela kummeksuu suomalaisten sotilaiden intoa toimia ulkomailla. Hän muistuttaa, että tärkeintä on puolustaa omaa maata.
"Yksi vanha ja
viisas riittää"
Sutela on esiintynyt reservissä ollessaan harvoin julkisuudessa. Hän ei ole halunnut viedä jälkeensä tulleilta puolustusvoimain komentajilta heidän tarvitsemaansa ulkoista arvostusta.
Matti Lukkarin mielestä Sutela toimi liioitellunkin johdonmukaisesti, koska hänen täytyi aistia se poikkeuksellisen suuri arvostus ja luottamus, jonka koko suomalainen yhteiskunta häntä kohtaan tunsi ja yhtä tuntee.
Toinen Sutelan julkisuudessa esiintymistä rajoittava tekijä liittyy Lukkarin mukaan jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin saamaan poikkeukselliseen asemaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentässä.
Sutela katsoi, että yksi "vanha ja viisas" riittää. Toisaalta "Aatu", monien juhlien kutsuvieraana, ikään kuin varasti näytelmän virassa olevalta komentajalta tai vanhemmalta kenraalilta.
Suojeluskuntapuhe
johti välirikkoon
Lauri Sutelan puhe vuonna 1994 Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöjen lakkauttamisen 50-vuotismuistojuhlassa katkaisi hänen välinsä silloiseen komentajaan, kenraali Gustav Hägglundiin.
Sutela ehdotti puheessa vapaaehtoisen maanpuolustuksen lakkautettujen järjestöjen uudelleen elvyttämistä. Hägglundin vastaus juhlassa oli tyly: "Meidän puolustusjärjestelmässämme ei ole suojeluskuntien mentävää aukkoa."