Suomen kenkäteollisuus syntyi 1870-luvulla. Oulu oli Tampereen ohella Suomen kenkähistoriassa toinen merkittävimmistä kenkienvalmistuspaikkakunnista.
Oulussa jalkineita valmistivat Åströmin nahkatehdas ja Åströmin kenkätehdas. Nahkatehtaan repertuaariin kuului aluksi lapikkaiden valmistus. Sittemmin monojen ja työkenkien valmistus oli osa toimenkuvaa. Kenkätehtailijat Hugo ja Hjalmar Åström kehittivät työssään suomalaisten jalkoihin sopivia lestejä.
1920-luvulla kenkiä alettiin valmistaa kumista ja muovista. Suosituista kotitossuista Ainot ja Reinot näkivät päivänvalon. Reinoja edelsi kuitenkin soljellinen malli Heikki. Ainoja ja Reinoja on edelleen lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa.
Kenkäteollisuuden kulta-aika ajoittuu 1930-luvulle. Sota-aikana valmistettiin kenkiä pääosin sotilaille. Muut saivat tyytyä korvikemateriaaleista valmistettuihin jalkineisiin.
Suomalaiset kengät kulutettiin pääasiassa Suomessa, mutta pikkuhiljaa avautuivat vientimarkkinat. Vuonna 1966 suomalaisia kenkiä vietiin enemmän, kuin ulkomaisia tuotiin maahan. Tärkeimmät vientimaat olivat Ruotsi, Neuvostoliitto ja Norja.
Suomen kenkäteollisuus meni kriisiin, kun Neuvostovienti ei enää vetänyt 1980-luvun lopussa. Samaan aikaan ulkomaisten nahkakenkien myynti ylitti ensimmäistä kertaa kotimaisten tuotteiden myynnin. Tuonti ulkomailta alkoi 1950-luvulla, ja 1980-luvulla alkoi tuonti halpatuontimaista.