Kenkäpommin räjäyttämistä lentokoneessa yrittänyt brittimies saa syytteen murhayrityksestä. Yhdysvaltain syyttäjäviranomaiset ilmoittivat keskiviikkona, että brittiläinen Richard Reid saa kaikkiaan yhdeksän syytettä.
Syytteiden mukaan Reid oli ollut koulutettavana Osama bin Ladenin johtaman al-Qaeda-verkoston leirillä Afganistanissa.
Reid yritti kenkäpomminsa räjäyttämistä American Airlines -yhtiön koneessa 23. joulukuuta lennolla Pariisista Yhdysvaltoihin.
Reidillä oli kengissään Yhdysvaltain viranomaisten mukaan niin paljon räjähteitä, että niillä olisi pystynyt räjäyttämään reiän koneen kylkeen.
Muut matkustajat ja lentohenkilökunta saivat Reidin taltutettua.
28-vuotias Reid on Britannian kansalainen. Brittiläisten lehtien mukaan Reid on pikkurikollinen, joka on kääntynyt islamilaisuuteen.