Äitini (87 v.) on toipumassa aivoinfarktista, virtsatietulehduksesta, märkäruvesta sekä käsivammasta, koska kaatui hiekoittamattomalla tieosuudella Tuirassa, matkalla terveyskeskukseen viemään virtsanäytettä. Terveyskeskukseen kun ei saa mennä nastakengät jalassa, ei edes vanhukset.
Ja tämä on vasta alkua seuraavalle. Olin 10.4. äitini kanssa em. syistä Tuiran terveyskeskuksessa. Äitini oli yrittänyt aamulla saada ajan netistä siinä kuitenkaan onnistumatta. Oli siis mentävä akuuttivastaanotolle, jonne tulimme kello 9.05.
Ensin jonotimme sairaanhoitajalle. Kahden tunnin jälkeen äitiäni alkoi heikottaa ja hän halusi vettä. Sitä sai vain vessan hanasta, mutta meillä ei ollut mukia. Tovin etsimisen jälkeen löysin vesipisteen mutkan ja lasiovien takaa. Hörppy vettä ja odotus jatkui. Vasta 2,5 tunnin päästä pääsimme sairaanhoitajan puheille.
Äitini valitti pitkältä tuntunutta jonotusta ja sairaanhoitaja ymmärsi. Hän kertoi, että jonotusajat olivat kasvaneet kahden viikon aikana, koska asiakkaita tuli muilta terveysasemilta, lisälääkäreitä tai -hoitajia ei ollut kuitenkaan apuna.
Ystävällinen sairaanhoitaja kuunteli äidin vaivat ja ohjasi lääkäriä odottamaan, sanoi, ettei mene kauan. Siirryimme käytävälle, koska odotusaulaan emme enää mahtuneet. Tunnin kuluttua istuimme yhä jonossa ja äitini heikotus paheni. Etsin ruoka-automaattia käytäviltä, mutta turhaan. Mieleeni muistui lääkärin vastaanotto Sri Lankassa, jossa odottaville asiakkaille tarjoiltiin ilmaista teetä ja mehua virkistykseksi. Hyvinvointi-Suomessa sellaista ylellisyyttä ei ole, mutta Sri Lanka onkin kehittyvä maa.
4,5 tunnin jälkeen äitini huulet olivat yhtä harmaat kuin hiuksensa ja tiesin, että jostain oli saatava energiaa. Ystävällinen sairaanhoitaja ohjasi äitini tarkkailuhuoneeseen, antoi sokeritabletteja ja lasin vettä, sanoi, että tänne lääkäri tulisi nopeammin. Muutaman minuutin päästä lupaus lunastettiin; tuttu ja kokenut lääkäri saapui ja asiat hoituivat.
Henkilökunta pahoitteli edelleen jonotuksen pituutta ja kertoi, että he olivat informoineet soten johtoa tilanteesta, mutta laihoin tuloksin. He pelkäsivät, että osa ottaisi kohta jalat allensa, jos kuormitus jatkuu. Samalla he toivoivat, että asiakkaat antaisivat suoraa palautetta johdolle.
Selvisimme ulos talosta ja autolle asti, vaikka katu oli huonosti hiekoitettu. Perillä odotti yllätys: sakkolappu pysäköinnistä liian lähelle suojatietä. Silmämääräisesti laskin, että matka oli puolisen metriä liian lyhyt.
Oulun kaupunki säästää katujen hiekoittamisessa, terveyskeskuksien palkkakustannuksissa ja lattioiden korjaamiskuluissa, mutta maksaa kaatumisien takia aiheutuneiden vammojen hoitokuluja ja menettää kiihtyvällä tahdilla hiipuvaa imagoaan pitkien potilasjonojen vuoksi. Kenen kustannuksella?
Väsynyt kanssajonottaja
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.