Jalkapallo on jalkapalloa ja politiikka on politiikkaa. Paitsi Saksassa, minkä tämänpäiväinen EM-välieräottelu Saksa-Turkki on osoittanut jo ennen alkamistaan.
Sekä saksalaiset että maan noin kaksimiljoonainen turkkilaisvähemmistö odottavat henkisten kotimaidensa kohtaamista nurmella voitonvarmoina ja lippuja heilutellen. Samalla ilmassa leijuu epävarmuus siitä, pysyykö tilanne tuhansissa koti- ja katukatsomoissa ottelun aikana ja jälkeen rauhallisena.
Huoli ei ole perusteetonta, sillä pelissä on tänään enemmän kuin pelkkä finaalipaikka: EM-välierässä punnitaan maiden palloiluparemmuuden lisäksi myös Saksan turkkilaisvähemmistön ja maan valtaväestön suhde. Baselissa selviää voittajan lisäksi se, onko 1960-luvulla alkanut työsiirtolaisuus Turkista johtanut Saksassa onnistuneeseen integraatioon vai toisiinsa epäluuloisesti suhtautuvien rinnakkaisyhteiskuntien syntyyn.
Tänään nähdään, kuka seisoo todella kenenkin joukoissa. Michael Ballack ja muut jalkapalloilijat ovat näytelmässä lopulta sivuroolissa.
Ottelun urheilua suuremmasta merkityksestä ja latauksesta on muistuttanut muun muassa Saksan turkkilaisen seurakunnan puheenjohtaja Kenan Kolat. Hän kehottaa molempien joukkueiden kannattajia pysymään rauhallisina ottelutulokseen katsomatta. Kolat muistuttaa, että voittipa kumpi tahansa joukkue, ainakin Saksan turkkilaiset voivat pitää itseään voittajina.
Suurkaupungit
polttopisteessä
Kolatin kehotus ei ole turha. Kriittinen fanimassa voi syntyä nopeasti etenkin Saksan suurkaupungeissa, joissa turkkilaisväestöllä on vahva jalansija. Yksin Berliinin keskustaan Brandenburgin portin fanialueelle ottelua kokoontuu seuraamaan arviolta 200 000 turkkilais- ja 300 000 saksalaistaustaista jalkapallofania.
Yhdistelmässä on ongelmapotentiaalia, jonka Berliinin poliisi ei silti odota räjähtävän suoranaisiksi levottomuuksiksi. Luottavaisuus perustuu pääasiassa hyviin kokemuksiin, jotka Saksa sai MM-kisoissaan kesällä 2006.
Vaikka turkkilaiset jalkapallofanit herättävät Berliinissä toistuvasti huomiota liputtamalla, autokulkueilla ja voitonmarsseilla, poliisi uskoo näiden malttiin. Oletustaan se tukee viranomaistyyliin tilastolla: laskelmien mukaan suhteellisesti suurin osa EM-yleisötapahtumien yhteydessä tähän mennessä tehdyistä rikkeistä menee humalaisten saksalaisfanien piikkiin.
Myös berliiniläisen "Fussballtempel"-faniareenan järjestäjä Daniel Steuber luottaa avoimesti Turkin kannattajiin. Hänen mukaansa nämä ovat osoittautuneet "täysin jalkapallohulluksi, rauhalliseksi ja epäaggressiiviseksi faniyleisöksi".
Jälkipelille jää
reilusti tilaa
Käy illan ottelussa miten tahansa, jo lähtöasetelma jättää Saksaan reilusti tilaa jälkipelille.
Turkin näkökulmasta yksi selitys mahdolliseen tappioon on kuin tarjottimella: maa lähtee valmentaja Fatih Terimin johdolla nurmelle rampajoukkueella, josta puuttuvat loukkaantuneina Nihat Kahveci ja Emre Güngör ja pelikiellon takia Tuncay Sanli, Arda Turan, maalivahti Volkan Demirel ja Emre Asik. Puolikuntoisia ovat puolestaan Servet Cetin, Emre Belözoglu, Tümer Metin ja Ayhan Akman.
Jos Turkki taas kaataa Saksan, voitto on sitäkin suurempi.
Saksalaisille voitto Turkista EM-nurmella kelpaisi, vaikka sen kääntöpuolena saattaa olla maan väestönosien välisteiden jännitteiden lisääntyminen. Tappio taas olisi kirvelevä pettymys, jolle ei selityksiä helposti löydy. Paras tulos saksalaisille olisikin jalkapallon ja politiikan yhteisnäkökulmasta tasapeli.
Mutta sehän ei ole näissä kisoissa mahdollista.