Kuntauudistuksen toteuttaminen on mittava hanke, joka kulkee käsi kädessä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen kanssa. Asia on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty kuten olemme saaneet huomata.
Ilmassa vilisee rakenteita ja malleja, joihin tutustuminen herättää pikemminkin tympääntymisen kuin aidon innostuksen tunteita. Kyse on kuitenkin siitä, kuka ja miten verorahoja käyttää.
Oulun leuhkimaan monikuntaliitokseen ladatut odotukset ovat heikon talouden takia vaihtuneet pettymykseksi. Verot ja maksut ovat nousussa ja palveluja karsitaan.
Uudella palvelumallilla haetaan loppuvuosikymmenellä säästäviä ratkaisuja, mutta sillä välin kaupunki aikoo käydä syvällä kaupunkilaisten kukkarolla.
Kuntaliitosta neuvoteltaessa pikasäästöt eivät olleet edes tavoitteena. Toivo laskettiin sen varaan, että Oulun seutu vahvana ja vireänä alustana tarjoaa hyvät olosuhteet yrityksille ja elinkeinoelämälle. Business-Oulu on tästä hyvä esimerkki.
Tiedossa oli, että synergiaedut alkavat tuottaa vasta myöhemmin. Erilaiset kauhuskenaariot, jos asiat menevät pieleen, jäivät tekemättä. Tai ainakaan niistä ei hiiskuttu julkisesti.
Minkään organisaation, edes kuntaorganisaation, tehtävä ei ole kasvattaa menoja ja sementoida rakenteita.
Kunta ei ole yritys, jonka pitää tuottaa voittoa. Riittää, että se tuottaa lakisääteiset ja kuntalaisten tarvitsemat palvelut.
Toisaalla on tarrauduttu etuuksiin, jotka liitoskuntien kuntatyöntekijät saavat hyvän fiiliksen ylläpitämiseksi valtiovallan erityisenä huomenlahjana. Työntekijöitä ei voi siitä moittia, mutta lainsäädäntöä on muutettava.
Nauroimme makeasti kreikkalaisten eläkkeille, joita kuolleiden virkamiesten naimattomat tyttäret nauttivat. Esimerkkejä tolkuttomasta rahankäytöstä ja virkamieskunnan ahnehtimisesta riitti.
Nauru loppui, ainakin meiltä maksajilta, kun kunnissa törmättiin viiden vuoden ketjutettavaan irtisanomissuojaan.
Ketjutettu työsuhdeturva on etuus, jota ei muualla maailmassa tunneta. Asialla ei ollut merkitystä niin kauan kuin kuntaliitoksia tehtiin harvakseltaan ja eräillä aloilla on pikemminkin työvoimapulaa.
Kuntauudistuksen toteutuessa koko maassa viiden vuoden irtisanomissuoja ja ketjutus ovat vahvasti eriarvostavia tekijöitä sen lisäksi, että ne ovat talouden tasapainotuksen ketunrauta.
Aiemmin kuntaliitoksissa käytettiin henkilöstöpankkia, jos kaikille ei heti löytynyt töitä uudesta organisaatiosta. Nyt on kyse saavutetusta lakisääteisestä edusta, josta ei tarvitse edes keskustella.
Viiden vuoden ketjuuntuva irtisanomissuoja vinouttaa työmarkkinoita ja kuntien kehitystä, koska keskeisiin rakenteisiin ei voida puuttua. Henkilöstön muutoshalukkuus ei ole tarpeen etenkin, jos kyse on työsuhteesta. Virkasuhde mahdollistaisi henkilöstön joustavamman käytön.
SDP sai viiden vuoden turvan niitattua Paras-hankkeeseen, kun sitä yön kähmässä valmisteltiin ja uudistus olisi muutoin kaatunut. Parhaimmillaan etuus on alkanut ja kestää 2007–2021.
Kokenut poliitikko myöntää, että pitkitetty suoja ei ole tästä maailmasta. Hän sanoo myös, että, ”et saa yhtään poliitikkoa tässä maassa sanomaan, että liitoksissa irtisanomissuojaa pitää heikentää”.
Jotkut ovat varovaisesti inisseet edes ketjutuksen katkaisemisesta.
Jopa Helsingin henkilöstö on suojan piirissä, kun pikkuriikkinen pala Sipoota niitattiin pääkaupunkiin. Tulevat ratkaisut ketjuttavat lisää. Myös Oulussa.
Ja onhan meillä tämä teknisen viraston henkilöstön ja sen eläkeläisten eräseurueen oikeus hirvenmetsästykseen Sanginjoen metsissä.
Kuntauudistuksen yhteydessä on puhuttu paljon kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Voi kuitenkin kysyä, ovatko kansalaiset irtisanomissuojan osalta yhdenvertaisessa asemassa.
Millä perusteella ja millä oikeudella kuntiin on luotu etuoikeutettu läänitys, jota tavalliset lait eivät koske?
”Miksi kuntatyöntekijöistä on tehty rälssi, jota normaali lainsäädäntö ei kosketa?”