Nuoret osallistuvat, kun vain heitä kannustetaan niin tekemään. Hyvä esimerkki tästä on Kempeleen nuorisoparlamentti, Pikkuparlamentti. Se istui viime keskiviikkona Kempeleen valtuustosalissa.
Valtakunnallisesti suitsutusta saaneella Kempeleen nuorisoprojektilla on suuria tavoitteita.
Yksi niistä on demokratian opettaminen. Miten asioita valmistellaan? Miten pystytään pääsemään kohtuulliseen lopputulokseen, vaikka asioista ajatellaan eri tavoin? Onko oman navan lisäksi muitakin kiinnostavia asioita? Vaikeita asioita niin nuorille kuin meille vanhemmillekin.
Kun lautakunnat vähenivät rajusti, parlamentilla on tärkeä tehtävä kasvattaa myös uusia päättäjiä ja valtuutettuja. Urheilu- ja nuorisolautakuntien varajäsenten paikat ovat muisto vain. Niissä voitiin ennen aloittaa yhteisten asioiden hoidon harjoittelu. Politiikka ja osallistuminen ei myöskään ole seksikästä.
Nuoria usein aliarvioidaan. Pikkuparlamentti on osoittanut, että luottamus kasvattaa vastuuta. Parlamentti on ideoinut muun muassa tienvarsitalkoot. Kaksi tuhatta Kempeleen koululaista puhdistaa parin viikon aikana isot alueet tienvarsilta. Koirien jätökset, paperit ja muut roskat saavat kyytiä. Sitä saavat myös vanhat toimintamallit.
Pikkuparlamentti eroaa monista muista nuorisovaltuustoista siinä, että sillä on omia määrärahoja käytettävissä. Vaatimattomasta 6 700 euron rahasta jaetaan ensin kaikille kouluille ja nuorisotoimelle yhtä suuri, 242,85 euron viipale. Sen jälkeen loppu 5 000 euroa jaetaan koulujen oppilaskuntien tekemien esitysten mukaan.
Vaikka Pikkuparlamentin jakama summa on vain pieni prosentti koulujen kalustorahoista, on niillä saatu tehtyä monia oppilaita lähellä olevia asioita. Koulujen pihoille on tullut keinuja, maaliverkkoja, urheiluvälineitä ja asvalttimaalauksia. Juuri sellaisia, jotka voivat jäädä vanhempien nenän varjoon.
"Päättäjät eivät ole koulun sisällä. Me nuoret tiedämme itse parhaiten, mitä haluamme", kuten Pikkuparlamentin konkari lukiolainen Jarkko Laava sanoo.
Oleellista on usein myös, että rahoilla ostetaan tarvikkeita, mutta edellytetään, että koululaiset tekevät itse työt.
Nuorten osallisuushankkeet menevät helposti pieleen.
Kaikki voi olla liian valmiiksi pureksittua. Kunnan byrokratia ja vanhemmat siirtävät liian helposti nuorten ideoiden kehittelyn omakseen ja omivat ne. Nuoret haluavat kehitellä itse ideansa. Heitä pitää kuitenkin auttaa tarvittaessa.
Kaikista onnettominta ovat katteettomat lupaukset. Nuorille voidaan luvata, että kaikki toteutuu, kun vain panette aivonystyränne liikkeelle. Ja sitten pyyhitäänkin parlamentin esityksillä jotain paikkaa. Paapominenkaan ei ole hyvää. Kaikki asiat eivät mene siten kuin suunnitellaan, miksi sitten jossain nuorisoparlamentissa pitäisi näin käydä?
Ihmetyttää vain, että tällainen demokratian opetus on yleistynyt vasta ihan viime aikoina ja aivan liian harvoissa kunnissa. Missään tapauksessa kyse ei ole rahasta vaan ennakkoluuloista. Ajatellaan, että lapset ja nuoret eivät osaa kantaa vastuuta päätöksistään.
Muun muassa Kempeleen kokemus on osoittanut ennakkoluulot turhiksi.
Menestystä, Pikkuparlamentti. Pikkuparlamentit ja uudet osallistumismuodot tarvitsevat tukea. Mitään niillä ei voi hävitä.