Heti aluksi haluan onnitella Suomen Keskustaa ja puheenjohtaja Juha Sipilää vaalivoitosta. Se on hieno saavutus puolueelle, joka edellisissä, vuoden 2011 vaaleissa koki murskaavan tappion.
Toivottavasti ”ympäri käydään ja yhteen tullaan”, ja me hävinneet valtaamme asemamme takaisin neljän vuoden kuluttua.
Eurooppalainen trendi on viime aikoina ollut, että hallitusvastuussa olevat häviävät vaalit ja oppositio tuo menestystä.
Runollisemmin asian sanoo Bertolt Brecht runossaan Dialektiikan Ylistys: ”Tämän päivän voitetut ovat huomispäivän voittajat ja ei koskaan ole vielä tänään”.
Luonnollisesti myös Suomen ulkopuolella on ”miljonäärin ja liikemiehen Juha Sipilän ja ”euroskeptikko” Timo Soinin vaalivoitto noteerattu. Luonnehdinnat eivät ole minun, vaan kansainvälisten uutistoimistojen.
Eniten ulkomaisissa lehdissä on arveltu ongelmien lisääntyvän liittyen yhteiseen Eurooppa-politiikkaan.
Suomi koetaan tällä hetkellä ”oikein tai väärin” -maana, jossa populistinen EU-kritiikki on purrut kansalaisiin ja EU-myönteiset puolueet nähdään häviäjinä.
Suomen EU-politiikasta päättää Suomen eduskunta.
Vaalikeskusteluissa ei teemaa juuri avattu. Keskusteluissa oli vain Kreikka.
Timo Soini on vaatinut Kreikan eroa talous- ja rahaliitosta ja neuvottelujen aloittamisesta Suomen jäsenmaksupalautuksista. EU-jäsenyydestä irrottautumista ei puolue enää vaadi. Soini on pehmentänyt kannanottojaan, joten vaalitaistelun tohinassa luvatut asiat ovat tuskin esillä alkavissa hallitusneuvotteluissa.
Taitavana poliitikkona tunnettu Timo Soini kiemurtelee niistä irti tavalla tai toisella.
Sipilä on kertonut tavoittelevansa selkeää ja keskinäiseen luottamukseen perustuvaa hallitusta, joka pureutuu ydinkysymyksiin kuten talouteen ja työllisyyteen.
Näin varmasti on syytäkin, sillä globalisaation hallinta alkaa kotona. Lisäisin Juhan listaan kuitenkin myös EU-politiikan, sillä EU-politiikka on sisäpolitiikkaa. Siinä, jos jossain tarvitaan luottamusta, niin Suomen sisällä kuin suhteessa muihin jäsenvaltioihin.
Suomessa ei ole vieläkään ymmärretty Euroopan unionin potentiaalia. EU koetaan irralliseksi ”ulkopolitiikaksi”. Korkeintaan EU-aihe sopii mustavalkoisen propagandan ja sisäpoliittisin kukkotappelun lähteeksi.
Kun tulevan ministerin Timo Soinin EU-linja on tiukan kriittinen eikä tuleva pääministerikään ole asiasta ainakaan tähän saakka kummemmin kiinnostunut, ei ole ihme, jos ilmassa on kysymys: Mikä on Suomen linja?
EU-politiikassa luotan kolmanteen tulevaan ministeriin Olli Rehniin.
EU-kielessä Kreikan ero kulkee sanalla Grexit ja brittien ”Ollako vai eikö olla” -jahkailu on taas Brexit. Voisiko Suomen linja olla Fixit eli Suomen rooli olisi aktiivisen kirvesmiehen ote, ja tehtävänä on uudistaa ja korjata erityisesti talous- ja rahaliitto EMU:a.
Suomi tarvitsee varmasti ainakin uuden Euroopan unionia koskettavan vaikuttamisstrategian.
On käynyt ilmi, että Suomi jää monissa hankkeissa – isoissa ja pienissä – mopen osille perustelemalla hankkeita ahtaasti vain Suomen näkökulmasta, kun hankkeet pitäisi istuttaa eurooppalaiseen kehykseen.
Suomen etu pitää tulkita uudella tavalla, eurooppalaisesta näkökulmasta.
Puoluejohtaja Juha Sipilän huikea saavutus nosti myös Kempeleen maailmankartalle.
Vielä pari sukupolvea sitten Kempele oli yksi Suomen ja Euroopan köyhimmistä kolkista. Nyt Kempele on Pohjois-Suomen Espoo, kuten eräs lehti Kempelettä kuvasi.
Todisteeksi väittämästä esitän löytämäni kuvan Kempeleen kunnan historiikista, jossa on kuva Kempeleen tiilitehtaan työläisistä vuonna 1918. Ryysyisten miesten keskellä on yksi nainen, Liisa Ollakka, isoäitini. Isoäitiäni sanottiin myös Luuta-Liisaksi, sillä hän elätti isoa perhettään tekemällä tiilitehtaan työn lisäksi luutia iltaisin.
Väitteeni on, että missään maailman kolkassa ei koko kansan elintaso ole kohonnut kahden sukupolven aikana niin nopeasti kuin Kempeleessä.
Ja elintasolla tarkoitan paitsi aineellisia asioita, kuten autoja tai tietotekniikkaa, myös ei-aineellisia arvoja, kuten kulttuuria ja oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Olen aikaisemminkin esittänyt, josko esimerkiksi Oulun yliopiston maantieteen laitos tutkisi onko väitteessäni perää.
Toivottavasti pääministeri Juha Sipilä tukee aloitettani.
Kirjoittaja on oululainen europarlamentaarikko (sd.).
Kolumni