Ke­min­maan kun­nan­joh­ta­jan hakua jat­ket­tiin - Väy­ry­nen ärähti kun­nan­hal­li­tuk­sel­le

Paavo Väyrysen mukaan Keminmaan kunnanhallitus ylitti toimivaltansa, kun se päätti jatkaa kunnanjohtajan viran hakuaikaa.

Paavo Väyrynen hakee Keminmaan kunnanjohtajaksi.
Paavo Väyrynen hakee Keminmaan kunnanjohtajaksi.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Keminmaan kunnanjohtajaksi hakenut Paavo Väyrynen (kesk.) ärähtää blogissaan Keminmaan kunnanhallitukselle.

Väyrysen mukaan kunnanhallitus ylitti toimivaltansa, kun se päätti jatkaa kunnanjohtajan viran hakuaikaa ajaksi 22.10-5.11. Asia päätettiin äänin 5-4.

Kunnanvaltuusto päätti aiemmin hakuajan päättyvän 29. syyskuuta.

"Kun valtuusto oli päättänyt määräajasta, kunnanhallituksella ei ollut toimivaltaa hakuajan jatkamiseen. Sen olisi tullut ehdottaa hakuajan jatkamista valtuustolle, joka olisi päättänyt, jatketaanko sitä vai ei", Väyrynen kirjoittaa.

Väyrysen mukaan kunnanhallituksen päätöstä on vaikea ymmärtää, sillä virkaa haki määräaikaan mennessä kolme kelpoisuusehdot täyttävää henkilöä. Lisäksi yksi antoi jälkikäteen suostumuksensa.

"Kunnanhallituksen enemmistön menettely jatkaa sitä kiistelyn ja kyseenalaisten menettelytapojen kulttuuria, joka on jo pitkään vaikeuttanut Keminmaan kunnan ja kuntalaisten asioiden hoitoa", Väyrynen kirjoittaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä