"Suomalaisilla maakuntateattereilla menee yllättävän hyvin. Todella harvat ovat hädässä", sanoo taiteilijaprofessori ja ohjaaja Kaisa Korhonen.
Korhonen vieraili yhdeksässä teatterissa Suomen "reunoilla" ja kirjoittaa vaikutelmistaan keskiviikkona Tampereen teatterikesässä julkaistussa kirjassa Näytöksen paikka. Suomalaisen teatterin vuosi 2007 (Like).
Haastattelussa Korhonen sanoo, että vain yhdellä teattereista on hätä. Se yksi on Kemin kaupunginteatteri.
"Henkilökunnan rakenne siellä on tosi vaikea. Minun mielestäni ei voi tehdä teatteria kombinaatiolla, jossa lähes kaikki näyttelijät ovat viisikymppisiä, vain pari alle nelikymppistä. Siitä jää pois niin monta mahdollisuutta", Korhonen huomioi.
Kaiken lisäksi kymmenen hengen näyttelijäkunta uupuu työmääräänsä.
"Kyllähän ne sen tietää, kyllähän teatterinjohtaja Timo Sokura sen tietää. Mutta mitäs hän tekee, kun kaupungilla ei ole rahaa. Tilanteen voisi korjata vain kääntämällä kelkkaa niin, että teatterissa olisi nuoria."
Masentunut tunnelma
Korhonen pyrki katsomaan teattereissa nuorten ohjaajien työt. Kuudessa teatterissa yhdeksästä oli nuori ohjaaja kiinnityksellä: Oulussa, Kemissä, Kajaanissa, Rovaniemellä, Vaasassa ja Kotkassa.
"Nuoreen ohjaajaan panostaminen merkitsee aloitetta, tulevaisuudenuskoa", Korhonen tulkitsee.
"Teatteri tarvitsee nuoria johtajia, ohjaajia ja dramaturgeja, mutta ilman nuoria näyttelijöitä se on kuin viallinen sähkölaite."
Kemissä työskennellyt nuorempi ohjaaja Iiristiina Varilo siirtyi tänä syksynä Rovaniemen teatteriin.
Korhonen kehuu suomalaisen teatterin vuosikirjassa Varilon Kemin-ohjausta Solveigin laulua ja parikymppisen Anna-Riikka Rajasen valoisaa suoritusta nimiroolissa.
"Se oli tehty lähtökohdalla, että näyttelijä on näyttelijä, eikä sillä ole väliä minkä ikäinen hän on. Kyllä se kelpaa ja toimii varsinkin isolla näyttämöllä."
Teatterin konkari sanoo, ettei hänellä ole antaa eväitä Kemin tilanteen oikaisemiseksi.
"Talo huutaa peruskorjausta. Teatteriesityksen aikana sen ehtii tajuta. Päällysteet repsottavat edessä olevan penkin selkänojista köyhyyden huutomerkkinä. Kaupungin tunnelmakin on niin masentunut. Ihan erilainen kuin Kajaanissa."
Tulevaisuus?
Korhosen artikkelissa on kysymysmerkki Kemin teatterin tulevaisuuden kohdalla.
Vierailija kertoo kysyneensä silloiselta kulttuuritoimen johtajalta Unto Käyhköltä, onko Kemin kaupunginteatteri lopettamisuhan alainen.
"Huhuja on aina liikkeellä", kuittasi Käyhkö.
Teatterinjohtaja Timo Sokura toteaa, että "Kemissä on leikittävä ammattiteatteria".
Kemi ei ole teatterikaupunki myöskään kemiläisten näyttelijöiden mukaan. Uskollisia teatterin rakastajia ei ole merikaupungissa sataa enempää. Kajaanissa on teatterin johtajan Ilkka Laasosen mukaan joukko ihmisiä, joka pitää teatteria tärkeänä ja toinen, jonka mielestä teatteri joutaisi kokonaan pois. Kolmantena ovat keskitien kulkijat.
Oulun Korhonen määrittelee valistuneen teatteriyleisön kaupungiksi. Lapissa hän jää miettimään suurempia yhteyksiä.
"Lappi tarvitsisi ihan oman alueteatterinsa, jossa saamelaisetkin ovat tekijöitä eivätkä kohteita."