Kemijärven sellukattiloiden rinnalla kuumenee toinenkin keitos. Tehtaan kohtalosta on tullut suuri poliittinen ongelma. Eivät työpaikat silti löysillä puheilla pelastu, vaan tarkkaan mietityillä teoilla.
On helppo vaatia, että Kemijärven sellutehtaan toiminnan on jatkuttava. Paljon vaikeampaa on ratkaista, millä tavalla joko tehtaan jatkaminen tai vastaavien työpaikkojen turvaaminen taataan.
Paikallisia protesteja seuraa aina, kun iso tehdas lakkautetaan jollakin paikkakunnalla. Silti Salcompit, Perlokset ja monet metsätehtaatkin ovat sulkeneet oviaan aivan kuten niiden omistajat ovat päättäneet, eikä kukaan ole asialle mitään voinut.
Kemijärven tehtaan lakkautuspäätös on poikennut tästä totutusta kaavasta. Sellutehtaan kohtalo on noussut valtakunnalliseksi asiaksi -- tai oikeastaan kiehunut sopaksi, johon jokainen poliitikko tuntuu haluavan työntää lusikkansa.
Tällä viikolla Kemijärvi on ollut sisäpolitiikan johtava teema.
Kemijärvi on nyt suomalaisen aluepolitiikan suuri symboli, eikä enää vain aluepolitiikan. Kyse on myös globalisaatiosta, markkinavoimien vallasta ja yritysten yhteiskuntavastuusta. Stora Enson ratkaisu tuntuu monista liian kylmältä, koska suljettava tehdas on kannattava ja hyvin toimiva, ja päätös voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Selvästi tappiollisen yksikön lakkautus ei tällaista kohua olisi saanut aikaan.
Nyt kysymys on siitä, tuoko valtava julkinen huomio Kemijärvelle vain katteetonta toivoa vai pakottaako se hakemaan kestävää ratkaisua. Pelissä on enemmän kuin pelkkä tehdas, sillä nyt puhutaan sekä Matti Vanhasen hallituksen että Stora Enson uskottavuudesta.
Keskustavetoinen hallitus ei hevin voi sallia tilannetta, josta tehdas kylmenee ilman, että mitään merkittävää uutta toimintaa Kemijärvelle löytyy. Valtion omistajapolitiikka ja yhtiölainsäädäntö taas eivät mahdollista suoraa puuttumista yhtiön toimintaan. Stora Enson on kansainvälisenä pörssiyhtiönä säilytettävä kasvonsa.
Tämä jättää jäljelle vain sen, että kulisseissa on löydettävä uusia ratkaisuja, ja mielellään nopeasti. Yleisradion haastattelussa tiistaina joensuulainen metsäprofessori Matti Kärkkäinen vakuutti, että valtio voisi Kemijärven hankinta-alueella poistaa puupulan lisäämällä hakkuita talousmetsissä. Suojelualueisiin ei tarvitsisi koskea. Samassa lähetyksessä valtiovarainministeri Jyrki Katainen uskoi, ettei hakkuita voi riittävästi lisätä puuttumatta suojelupäätöksiin.
Tuollaisissa puheissa kiteytyy tämän hetken suuri ongelma: näkemykset siitä, mikä Kemijärvellä on mahdollista, ovat täysin ristiriitaisia. Sama koskee johtavien poliitikkojen ja virkamiesten lausuntoja. On vastuutonta virittää toivoa, jos ei todella tiedä, että jotain on tapahtumassa. Varsinaista uutta tietoa tuskin tulee muutamaan viikkoon. Oleellista on silti, että uusia ratkaisuja ilmeisestikin haetaan, eikä Kemijärveä ole jätetty yksin.
Vaikka valtio on omistajana välttänyt puuttumista Stora Enson päätöksiin, yhtiöön kohdistuu valtava julkinen paine, jollaista se tuskin osasi odottaa. Yhtiö on kärsinyt Kemijärven vuoksi jo pahoja mielikuvavahinkoja, ja keskustelussa on asetettu sen johdon arviointikyky kyseenalaiseksi.
Maan hallituksen sekä Stora Enson kannalta paras vaihtoehto on löytää kunniallinen, työpaikat säilyttävä ulospääsytie. Kemijärvi-väittely ei muuten hiljene.