Ne ovat taas liikkeellä! Kotimaiset kustantajat kirjailijoineen. Suurista kustantajista Otava vieraili Oulussakin jo syyskuussa. Lokakuun ensimmäisellä viikolla pistäytyi Tammi, ja WSOY on tulossa ensi viikolla.
"Systeemi on semmoinen, että syksyisin kirjailijat käyvät kiertämässä libristeille. Tämä on libristeille koulutustilaisuus, jossa kirjailijat antavat parastaan. Kirjathan myydään syksyisin", selittää reseptiä Tammen menestyskirjailija Kaari Utrio torstaina alkuillasta hetkeä ennen libristien tuloa ja muutama tuokio sen jälkeen, kun oli tutusti vakuuttavalla, varmalla ja kiinnostavalla tyylillään todistanut Rotuaarin Suomalaisessa kirjakaupassa Iloisesta 1950-luvusta. Kirjaan hän itse on kirjoittanut tuon vuosikymmenen nuoruudesta ja avannut auliisti sitä varten jopa valokuva-albuminsa. Olihan Kaari 10-vuotias Helsingin olympialaisten vuonna 1952.
Somerniemellä nykyään asuva ja siellä perheyrityksenä toimivaa kustantamoa Amanitaa yhdessä sukunsa kanssa luotsaava kirjailija ilmestyi Ouluun Jyväskylästä ja lensi samana iltana Helsinkiin. Hän laskeskelee 35-vuotisen kiertuekokemuksensa perusteella, että nämä tällaiset ovat yleensä parin viikon turneita.
Yhtä varmalla pohjalla kuin nykyään Kaari Utrion esiintymistaito ei ollut vielä silloin, kun hän nuorena esikoiskirjailijana vuonna 1968 ilmestyi ensimmäisen kerran kirjailijakiertueella Ouluun - ja muillekin paikkakunnille.
"Minulle sanottiin, että pitää olla sievästi pukeutunut. Niinpä minulla oli tumman luumun värinen housupuku ja röyhelö kaulassa. Pelkäsin ihan hirveästi ja otin diapamin puolikkaan", hän muistelee kiertuetta, jossa kertoi Kartanonherra ja kaunis Kir stin -esikoisromaanistaan.
Utriolla oli lisätaakkanaan ahdistava tieto siitä, että hän viihdekirjailijana kuului kiertueen nokkimisjärjestyksessä vihonviimeisiin. Eihän viihdettä eikä varsinkaan naisten rakkausviihdettä noihin aikoihin arvostettu. Viihteen puolella vain musiikki alettiin hyväksyä, nousussa sen sijaan oli viihdettä halveksiva poliittinen äärivasemmisto. Paheksujien kuoroon liittyivät myös ne, joilla oli huomautettavaa viihteestä uskonnollisista syistä.
Junankäytölle
tuli loppu
Kaari Utrio kiertää nykyään Suomea ahkerammin kuin esikoiskirjan aikaan. Kun häneltä kysyy, kuinka paljon hän matkustaa, hän vastaa, että liikaa, vaikka nykyään hän ei aivan kaikkialle lähdekään: "Minua ei niinkään pyydetä kirjailijana kuin intiimihistorioitsijana."
Vuodet 1995-2000 taiteilijaprofessorina pahensivat tilannetta, kun Kaari Utrio tunsi velvollisuudekseen lähteä sellaisiinkin tilaisuuksiin, joihin muuten ei olisi lähtenyt. Kuitenkin tuona rankkana aikana valmistui mm. massiivinen Länsimaisen perheen historia.
Kaari Utrio huomauttaa, ettei edes aja autoa mutta tykkää matkustaa linja-autossa ja lentokoneessa, sen sijaan ei junassa.
"Lopetin junassa matkustamisen, kun en saanut olla rauhassa. Bussissa ja lentokoneen matkustamossa kukaan ei liiku", kuuluvat perustelut, joita seuraavat selitykset, miten hän ei saanut enää tehdä töitään rauhassa junamatkojen aikana, kun hänet tunnistettiin ja alettiin jakaa palautetta ja neuvoja.
Pohjoissuomalaisen yleisön Kaari Utrio määrittelee hillitymmäksi kuin vaikkapa lappeenrantalaisen tai kuopiolaisen. "Kestää kauemmin, kun yleisö lämpenee, eikä se keskustele keskenään. Mutta yleisö täällä on kiitollinen", hän kiittelee ja kertoo esimerkkinä parin vuoden takaisen kokemuksensa Kemistä.
"Kyllä oli hyvät yleisöt!" hän ylistää tilaisuuksia, joita hänelle järjestettiin Kemissä niin kouluissa kuin muuallakin ja muistelee, miten nuppineulankin olisi kuullut putoavan. Sitä paitsi koko Kemin keikka oli erinomaisesti järjestetty ja siellä oli tavattoman hyvä keskustelu, hän yhä kehuu. Tuo erityismuisto jäi keskustelusta, jossa käsiteltiin suomalaisen moraalin historiaa.
Erityiskiitokset hallaisille pelloille
Tällä hetkellä Kaari Utrio on tekemässä kahta työtä: hiljattain ilmestyneen Ruman kreivittären tapaista Saippuaprinsessaa ja vuonna 2005 ilmestyvää todella suurta suomalaisen naisen historiaa, joka ilmestyy ensin 5-osaisena ja sitten 450-sivuisena tiivistelmänä.
Jälkimmäisestä työstään hän innostuu kertomaan, miten siinä edetään tähän päivään saakka.
"Siinä käsitellään uranuurtajanaisia. Heistä kirjoittaa Leeni Tiirakari, joka on väitellyt Minna Canthin vastaanotosta. Valtaosa ammatteja on sellaisia, että naiset ovat tulleet niihin vasta viimeisen 20 vuoden aikana kuten satamakapteeniksi tai tiemestariksi."
Naisten äänioikeudesta, joka tuli ensimmäisenä Uuteen Seelantiin, hän ei puhu vaan vaalioikeudesta, joka tuli ensimmäisenä Suomessa naisille. Sadan viime vuoden aikana kehitys on ollut niin huima, että työläistaustaisesta kahden äpärän tyttärestä on tullut presidentti.
Suomalaisten menestys tarinan taustana ovat Kaari Utrion mielestä hallaiset pellot. Erityiskiitos olkoon siis hallaisten peltojen! "Suomalaiset eivät kestä, kun menee hyvin - meille ovat valikoituneet sellaiset jotka ovat olleet valmiita kestämään suuria koettelemuksia. Kansallinen perinne korostaa vaikeuksien kestämistä."
Sietäminen ja kestäminen ja hirveä työnteko kuuluvat Utrion mukaan suomalaisuuteen niin perusteellisesti, että kun tuli uskonpuhdistus, joka piti kaikkea tällaista hyveenä, niin huomattiin että luterilaisuus sopi meille kuin nyrkki silmään:
"Me oltiin protestantteja jo ennen protestanttiuskon tuloa!"