Kuntien neuvottelutulos uusista virka- ja työehtosopimuksista on poikkeuksellisen kallis. Siitä koituu vielä monenlaisia ikäviä heijastusvaikutuksia. Pahimmillaan neuvottelutulos johtaa kunnissa lomautuksiin, palvelujen heikennyksiin ja tuloveroprosentin korotuksiin.
Hallitus on lupautunut tukemaan kuntia ylimääräisellä 150 miljoonan euron tasa-arvoerällä vuosittain, mutta se ei paljon auta, kun kaikki kuntien työntekijät pääsevät hoitajien siivellä osallisiksi kierroksen muhkeimmista palkankorotuksista. Näin hyvästä neuvottelutuloksesta ei kunta-alan ammattiliittojen johto voinut edes uneksia.
Kunnan työntekijöiden tulopoliittista "lottovoittoa" selittävät tietenkin kokoomuksen antamat vaalilupaukset. Puheenjohtaja Jyrki Katainen ja puoluesihteeri Taru Tujunen tuskin olisivat viritelleet hoitajia odottamaan 500 euron palkankorotuksia, jos he olisivat aavistaneet, että Katainen joutuu lunastamaan lupauksia valtiovarainministerinä.
Kokoomuksen lupailemiin korotuksiin ei Suomella ole varaa. Onnettoman kohelluksen tuorein seuraus nähtiin lauantaina: Tehylle ei kuntatyönantajan tarjoama 50 euroa riitä. Liitto on matkalla kohti lakkoa.
Olisi helppoa panna kokoomuksen keittämä soppa puolueen nuoren johdon kokemattomuuden tiliin. Silläkin oli varmasti vaikutusta, mutta eiköhän asiaan vaikuttanut enemmän aika yksinkertainen poliittinen laskuvirhe: kokoomusjohto ei arvannut varoa sanojaan, kun se oletti, että punamultahallitus jatkaa vaalien jälkeen. Oppositiossa on varaa olla vastuuton ja populistinen.
Tästä kierroksesta tulee erittäin kallis verrattuna äskeiseen tulopolitiikan kauteen, jonka moni Etelärannassa ja muuallakin on jo ehtinyt haudata ikuisiksi ajoiksi kemian ja teknologiateollisuuden nopean päänavauksen takia. Nehän solmivat pikavauhtia jo kesällä uudet sopimukset ja nostivat palkankorotustason poikkeuksellisen korkeaksi.
Teollisuus perusteli tasoa niillä rakenteellisilla uudistuksilla, joita se sai uusiin työehtosopimuksiin. Teollisuus haluaa maksaa ekstraa joustojen ja paikallisen sopimisen lisäyksestä. EK:n johdon eräät viimeaikaiset lausunnot viittaavat siihen, että teollisuus nähtävästi oletti oman, noin kahdeksan prosentin päänavaustasonsa muodostavan palkankorotuskaton, jota kukaan ei ylittäisi.
EK:n jäsenliittojen uudet innokkaat työmarkkinajohtajat ja koko EK:n työvaliokunta näyttää olettaneen, että julkisen sektorin palkankorotukset jäisivät teollisuutta pienemmiksi. Kuntaratkaisu jyrää kuitenkin kirkkaasti teollisuuden päänavaustason yli.
Kuntien neuvottelutulos on saanut osakseen kritiikkiä EK:ssa. Esimerkiksi puheenjohtaja Antti Herlin totesi maanantaina, ettei yleistä palkankorotuslinja ole syntynyt. "Palkanmaksukyky on aidosti erilainen eri toimialoilla ja yrityksissä. Sen vuoksi neuvottelut on välttämätöntä käydä yritysten ja toimialojen omista lähtökohdista", Herlin opasti.
EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski jyrisi puolestaan aiemmin televisiossa ja varoitti muita aloja mitoittamasta omaa korotustasoaan kemian ja metallin mukaan. Siitä tuli kuitenkin kunnissa pelkkä astinlauta.
EK:n huoli inflaatiosta, kilpailukyvystä ja kustannusten karkaamisesta on täysin perusteltu, mutta sen kritiikissä on siitä huolimatta melkoinen hurskastelun sävy. Ikään kuin Riski tai
EK:n työvaliokunta eivät olisi koskaan kuulleetkaan, millaisilla säännöillä tulopeliä pelataan.
Liittokierrokset ovat aina maksaneet työnantajille enemmän kuin keskitetyt ratkaisut. Miksi vuosi 2007 olisi muka poikkeus? Asiat lähtivät menemään pieleen jo silloin, kun kemia ja metalli avasivat sopimuspään poikkeuksellisen korkeilla korotuksilla. Oli epärealistista olettaa, että muut ammattiliitot tyytyisivät kiltisti mopen osaan.
Palkkaneuvotteluissa ei ole koskaan kyse vain rationaalisesta argumentaatiosta, vaan myös järjestö- ja voimapolitiikasta. Tällä kertaa niihin sotkeutui vielä puoluepolitiikka kokoomuksen vaalilupausten ja SDP:n oppositioon jäännin takia.
Jos SDP olisi jatkanut hallituksessa, EK:n teollisuusliitot tuskin olisivat voineet lähteä tekemään liittokohtaisia sopimuksia hirveällä kiireellä liput hulmuten. Demarit hallituksessa olisivat painaneet päälle ja jarrutelleet. Ne olisivat joutuneet ainakin harkitsemaan siirtojaan pitempään. Sitä ei auta kuitenkaan enää itkeä.
Kuntien neuvottelutuloksen taso on vastuuton, mutta ei teollisuudenkaan päätä voi silittää. Ehkä teollisuuden uusi järjestöjohtajapolvi ja Jyrki Katainen tarvitsevat kunnon inflatorisen liittokierroksen oppiakseen elämää. Kyllä niissä tupoissakin on puolensa.