Työnsä päättänyt Euroopan komissio voi kirjata saavutuksiinsa näyttäviä voittoja mutta yhden selvän tappion: Euroopan kilpailukyky ei ole vahvistunut.
Kun Romano Prodin komissio aloitti työnsä syyskuussa 1999, takana oli Jacques Santerin komission väärinkäytöksiä ja huonoa hallintoa seurannut skandaalinkäryinen ero. Se halvaannutti hetken koko unionin toimintaa.
Kotimaansa pääministerinäkin pari vuotta toiminut italialainen aloitti uudessa työssään ryhtiliikkeen ja komission uskottavuuden palautuksen. Hänen aikanaan komissaarien on esimerkiksi täytynyt ilmoittaa kaikki luottamustehtävänsä, kytköksensä ja omistuksensa yhtiöissä. Mädännäisyyden leima onkin suureksi osaksi haihtunut komission yltä.
Prodin pyrkimyksenä on ollut myös komission työn läpinäkyvyyden lisääminen, mutta tässä tavoitteet olisivat saaneet olla vieläkin korkeammalla. Heti työnsä alkutaipaleella Prodi ajautui kireään sananvaihtoon EU:n oikeusasiamiehen Jakob Södermanin kanssa nimenomaan komission asiakirjojen avoimuudesta.
Johtamansa komission yli viiden työvuoden ajalta Prodi voi näyttää muutamia historiaan jääviä saavutuksia. Kaksi tärkeintä ovat eurojen käyttöönotto vuoden 2002 alussa sekä unionin laajeneminen 25 jäsenmaan yhteisöksi viime toukokuun alussa.
Kumpikin on ollut tapahtuma, jonka seuraukset ovat näkyneet myönteisenä myös tavallisten eurooppalaisten arjessa. Arkitason taustalla on samalla vahvistunut EU:n suuri perustavoite: maanosan yhdentyminen on rauhan ja vakauden paras tae.
Eurorahojen käyttöönotossa Prodin kabinetti pitkälle toteutti jo ennen sen kautta tehtyä suurta perusratkaisua. Olennaisen tärkeä komission osuus oli joka tapauksessa unionin onnistuneessa laajentumisessa 25 maan yhteisöksi. Laajeneminen toteutui lopulta hämmästyttävän vähin ongelmin.
Prodin komission suuri epäonnistuminen on niin sanotun Lissabonin strategian vesittyminen. Euroopan johtajien vuonna 2000 sopiman strategian ytimenä on unionin kilpailukyvyn vahvistaminen, pyrkimys täystyöllisyyteen sekä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tukeminen.
Strategian kunnianhimoinen tavoite on nostaa EU:n kilpailukyky vuoteen 2010 mennessä Yhdysvaltain ohi. Euroopan tämänhetkiset kasvu- ja työttömyysluvut kertovat kuitenkin tylysti, että tavoitteen toteutuminen on kaukana. Kaula Yhdysvaltoihin on jopa kasvanut.
Romano Prodi itsekin myönsi äskettäisessä lehtihaastattelussa, ettei strategian toteuttamisessa ole onnistuttu. Hän sysäsi vastuuta jäsenmaille, jotka eivät ole kyenneet yhteisiin käytännön toimiin kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Komission voimat ovatkin vähäiset, etenkin jos suuret jäsenmaat omien kansallisten tavoitteidensa vuoksi jättävät komission linjaukset omaan arvoonsa.
Juuri Lissabonin strategian nihkeä eteneminen paljastaa sen, mitä EU:sta on viime vuodet puuttunut: koko unionin etua katsovaa johtajuutta. Prodi on ollut toimekas virkamies, mutta ei ole pystynyt hankkimaan sellaista arvovaltaa kuin oli Herra Euroopaksi kutsutulla komission takavuosien puheenjohtajalla Jacques Delorsilla.
Italian politiikkaan palaavan Prodin komission loppusaldo on kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen. Prodin joukko on tehnyt sen, mihin sen voimat ovat riittäneet. Jos jäsenmaista ei löydy tukea suurten linjapäätösten todelliseksi läpiviemiseksi, ei komissio pysty mahdottomia tekemään.