Kellonvalaja Väinö Järvelä kertoo hailuotolaisten aina kyselleen, milloin valamista pääsee katsomaan. "Ja minä olen luvannut, että kyllä minä sen joskus järjestän."
Lauantaina se päivä koitti. Järvelä oli valinnut työnäytöksen ajankohdan tarkkaan, lauantai oli hänen 75-vuotissyntymäpäivänsä.
Pajaan oli koottu näytille monenlaisia valutöitä, kuten kelloja, laattoja ja kynttilänjalkoja. Lauantain juhlavalussa syntyi kymmenen kelloa, jotka huutokaupattiin. Tuotto meni lyhentämättömänä Pelastushelikopterin tuki ry:lle.
Ja kyllä luotolaiset merkkipäivän olivatkin huomioineet. Pajan ovi kävi tiuhaan, kun väkeä tuli ja meni.
Syntymäpäiväsankari itse ei ihmeemmin ehtinyt olla juhlakaluna, sillä valun valmistelussa riitti puuhaa.
Järvelä on kellonvalaja jo viidennessä polvessa. Itse hän kuitenkin aloitti vasta 1977, noin viisikymppisenä. Kellontekoa hän oli toki katsomassa jo pienenä. "Isä ei tosin päästänyt kuin ovenraosta katsomaan", hän muistelee.
Myös Järvelän eno Eino Ruonala teki kelloja. Valuja katsellessaan Järvelä päätti itsekin vielä jonain päivänä opettelevansa valamisen taidon. Työkseen Järvelä ei ole kuitenkaan kelloja tehnyt koskaan.
Muotit Hailuodon omasta hiekasta
Metodit ovat muuttuneet sitten edellisten polvien. Järvelä sulattaa metallin nestekaasulla, aiemmin tämä tehtiin hiilellä. Metalli notkistuu 1 400 asteessa, joten kaasuliekki antaa tähän työvaiheeseen vähän vapautta. Perinteisiä sen sijaan ovat muotit, jotka on tehty hienosta hailuotolaisesta hiekasta.
Kellontekoperinne ei uhkaa katketa. Järvelän tytär Tuija Järvelä-Uusitalo on perillä kellonteon salaisuuksista, ja muun muassa lauantain juhlavalun muotit ovat hänen tekemiään.
Järvelä ja hänen kellonsa ovat kuuluisia. Sadat tuhannet suomalaiset ovat nähneet hänen valamiaan kelloja, joskin suuri osa ehkä tietämättään ja ohimennen.
Kävi nimittäin 1980-luvun alkupuolella niin, että Järvelä haluttiin Pauligin käsityöläisiä esittelevään kahvimainokseen. "Tinkimättömällä ammattitaidolla ja perinteitä kunnioittaen...", joku varmaan tämän lauseen mainoksesta muistaa televisioista tai aikakauslehdestä.
Valu on
tarkkuustyötä
Järvelä arveli valuun päästävän yhden aikaan iltapäivällä. Siinä puhui kokemus, sillä muutamaa minuuttia vaille yksi Järvelä tarttuu kaatokoukkuun. Ripeillä liikkeillä hän siirtyy muottirivistön luo, kaataa sulaa metallia ensimmäiseen muottiin ja heti perään toiseen. Kohta on kymmenes muotti täynnä ja loppu metalli sihahtaa hiekalle.
Koko valuun kuluu minuutti, ehkä alun toista.
Sitten mestari ottaa suojalasit päästään ja pyyhkii hien otsaltaan. Pajassa on kuuma, joten useampituntisen työskentelyn päättävän tarkkuustyön jälkeen otsan hiostaminen ei ole ihme.
Vaan olisikohan valajaa yleisön edessä myös vähän jännittänyt?