Talven säät vaihtelevat laidasta laitaan. Vuoroin loska lentää ja kuiva pakkasilma kuristaa kurkkua. Mutta yhtä varmasti kuin joki virtaa jään alla, viettävät lepakot talveaan suojaisissa piiloissa syvässä horroksessa. Talvipiilojen löytäminen on kuitenkin niin vaikeaa, että tutkijat eivät ole useinkaan päässeet perehtymään pohjoisten lepakoiden talvielämän salaisuuksiin.
Pohjolan lepakot ovat talvehtimispaikkojen valinnassaan riippuvaisia ihmisperäisistä rakennelmista. Luonnon omia talvipiiloja on niukasti tarjolla. Suurikokoisia puita ei juurikaan ole ja suojaisia luoliakin vain kourallinen. Toistaiseksi tutkimatta ovat kuitenkin huomionarvoiset luonnonmuodostelmat, kuten pirunpellot ja rakkakivikot.
Rakennettuja horrospaikkoja, kuten maa- tai perunakellareita, on useimmilla omakotitonteilla. Myös kaivokset, tunnelit ja muut maanalaistilat tarjoavat pakkasvapaita talvipiiloja lepakoille. Vaikeammin tutkittavista piilopaikoista ilmanvaihtojärjestelmiin sekä eristettyihin seinärakenteisiin liittyvät saumat, kolot ja putket ovat myös mahdollisia talvehtimispaikkoja.
Horrospaikan tasainen viileys ja kosteus ovat elintärkeitä. Pienikokoinen ja hento eläin kuivuu nopeasti liian lämpimässä oman haihduttamisensa seurauksena. Lepakon ruumiinlämpö laskee horrostilassa lähelle ympäristöään ja seurailee sitä muutaman asteen tarkkuudella. Miinusasteita lepakko ei kestä paria vuorokautta enempää.
Maamme harvoissa talvikartoituksissa on lepakoita löytynyt runsaslukuisimmin vanhoista kaivoskäytävistä ja puolustusrakennelmista. Valtaosa talvisista lepakkohavainnoista koskee talon pihapiiristä tavattuja yksittäisiä lepakoita. Tavallisia kesäaikaisia piilo- ja pesimäpaikkoja ovat kaikenlaiset reiät ja kolot rakennuksissa, talojen ullakot, kirkot, ontot puut, vanhat sillat sekä lepakon- ja linnunpöntöt.
Talvirauhaa uhkaavat monet tekijät
Talvipiilon melutason, valomäärän tai lämpötilan kohoamisen on todettu aiheuttavan lepakoiden heräämisiä kesken horroksen. Maakellarin normaalikäyttö ei häiritse lepakoita, mutta kaikki pysyvämmin olosuhteita muuttavat toimenpiteet voivat olla kohtalokkaita.
Havaintojen mukaan talvehtimiskellareissa suuaukon kiinniolo on ratkaisevin tekijä, joka vaikuttaa lepakoiden läsnäoloon. Vedottomuus, oikea lämpötila ja kosteus ovat otollisen horrospaikan avainominaisuudet. Moni tyhjilleen jäänyt kellari olisi sopiva lepakoiden talvehtimispaikkana, kunhan ovet ja muut suuret ilma-aukot pidettäisiin kiinni vähintään talven yli.
Pääuhka horrostamiselle on talvehtimispaikkojen häirintä ihmisten taholta. Kellareiden ja luolien käyttö kaatopaikkoina tai harrastustiloina häiritsee lepakoita. Vanhojen puiden kaataminen vaarantaa myös niissä talvehtivien lepakoiden elämän. Myös vanhojen rakennusten korjaustoimenpiteet ovat useimmiten lepakoille epäedullisia. Nykyisen rakennus- ja korjauskulttuurin mukaisesti rakennuksista tehdään aivan liian tiiviitä.
Lainsäätäjät
lepakoiden turvana
Lepakot ovat olleet rauhoitettuja Suomen ensimmäisestä luonnonsuojelulaista lähtien, vuodesta 1923. Viimeaikaiset muutokset ja tarkennukset lepakoiden asemaan EU:n luontodirektiiveissä ja Suomen liittyminen Eurobats-sopimukseen syyskuussa 1999 ovat kasvattaneet kiinnostusta lepakoita kohtaan.
Sopimukset velvoittavat suojelemaan lepakoille tärkeät talvehtimis- , lisääntymis- ja levähdyspaikat, päiväpiilot, ruokailualueet sekä muuttoreitit. Lepakoiden käyttämien elinympäristöjen säilyttäminen ja heikentymisen estäminen on olennainen osa niiden suojelua alati muuttuvassa ympäristössä.